Hoitaja pistää minut äkkiä pitkäkseni ja olen aivan nolona. Hetken päästä nuori ja suloinen hoitajatyttö tulee rullatuolin kanssa noutamaan minua toipuilemaan huoneeseen, jossa on vuodepaikkoja. Estelen ja tuumin, että voin kyllä omin kintuin kävellä. Olo onneksi alkoi jo parantua, mutta kursailuistani huolimatta minut istutetaan tuoliin. Ja voi että se on kivvvaa!

WUHUU! Me mennään ihan mukavan railakasta vauhtia ja tuntuu aikuiseltakin aika hauskalta olla kyydittävänä. Vaikkei varmaan saisi, mutta metkaa se oli silti. Voin kuvitella miten joskus vanhana pakotan joko lapsenlapset tai veljenlapsenlapset kruisailemaan rollaattorikisoissa ja pyörätuoli-senioreissa kanssani.

Pyydän vettä ja sitä tuodaan, olo on kuiten kuningattarella. Lisäksi saan suklaapalankin, naminam. Olisinpa tiennyt, että lasi vettä ja se suklaapala olivat viimeinen ateriani ennen iltaa. Olisin nauttinut niistä pidempään.

Saan suun kautta 60 mg prednisolonia ja kankkuun pistetään sitä sekä jotain antihistamiinia. Parin tunnin sisään kasvojen turvotus alkaa onneksi helpottaa, mutta raajojen kipu ja turvotus sen kun pahenee. Huolestunut lääkäri lähettää minut taksilla Jorviin (ou nounounou..), koska ei uskalla päästää kulkemaan julkisilla. Sain sunnuntaille sairauslomaa.

Jälleen Jorvissa

Se, että tulen lähetteellä Jorviin ei yhtään sulata vastaanoton sydämiä. Olen varma, että siellä on tarkoituksena olla mahdollisimman nihkeä, jotta turhimmat tulijat saataisiin peloteltua pois vastaanottojonosta. Ikävä kyllä en päässyt livistämään vaan tunnin aulaodottelun jälkeen minut ohjattiin sivuhuoneeseen makuupaikalle.

"Tee olosi kotoisaksi," hoitaja kehotti.

En tehnyt. Ajattelin olevani enää muutaman tunnin ja isuuduin sängyn laidalle odottamaan.

Kipu säteili jalkoihin ja jaloista ylöspäin, saatoin silti helpottaa sitä kävelemällä edes takaisin. Mutta odottavan aika kävi pitkäksi.

Kuvittelin miten selviäisin parhaiten ulos mikäli zombiet valloittaisivat sairaalan. Kuvittelin ketkä huoneessa olisivat ensimmäiset uhrit.

Piirtelin kalenteriin mielikuvitushahmoja lattiasta. Olin onneksi mukavan eristyksissä verhojen takana.

Kuvittelin miten selviäisin zombiena. Kenet söisin ensimmäiseksi? Kuka kellistäisi minut ja miten?

Olin hirveän nälkäinen. Yritin kysellä hoitajilta missä kanttiini on tai uskallanko lähteä sinne, jos lääkäri tulee juuri sillä hetkellä? Mutta olin näkymätön. Yksikään hoitaja ei reagoinut tervehdyksiini tai yrityksiini hakea katsekontaktia. Lopulta luovutin ja hörpin vessan kraanasta vettä.

Nälkä meni ohi. Kehitin aikani kuluksi Michael Jackson-pelin ja koreografian vain jaloille. Tässä vaiheessa käteni olivat turvonneet tukeiksi ja jalkojen kipu oli hirveää ellen liikutellut niitä.

Istuin ja odotin. Odotin. Kävelin ja istuin. Irvistelin kivusta joka kerta, kun minun oli pakko nousta jaloilleni.

Puoli viidestä vähän vaille viiteen torkahtelin jalat nostettuina ylös. Vihdoin myös kortisoni auttoi, turvotus jaloissa väheni hieman.

Viideltä piinasin hoitajia tukkimalla jonkinlaisen kanslian näkökentän ja pakotin yhden uhrini ulos. Kysyin aikataulusta, ja kuulemma yksi tutkimaton potilas oli enää edelläni.

Vihdoin, tuntia myöhemmin lääkäri tuli. Rukoilin että pääsisin kotiin, etenkin kun kasvojen turvotus oli laskenut. Lääkäri konsultoi iholääkäriä, määräsi mukaan lisää prednisolonia, xyzalia mega-annoksina, ataraxia kuten ennenkin ja kipuihin saatoin ottaa panadolia.

Maanantaiaamuna kello yhdeksältä pitäisi olla Meilahdessa päivystyksessä ihotautiosastolla. Olen kuulemma poikkeuksellinen. Yleensä urtikaria alkaa päälaelta ja "valuu alas", mutta minun tapauksessani se alkoi jaloista ja hilautui ylös. Urtikarian pitäisi myös olla ohitse 1-3:ssa vuorokaudessa, mutta minulla on nyt viides vuorokausi menossa ja still going strong.

Uudenvuodenaaton aamu

Heräsin kasvojen alueen koviin kipuihin. Silmät olivat lähes muurautuneet umpeen, otsaan sattui vietävästi ja noin yleensä olo oli kuin pitkän itkun tai kunnon turpakäräjien jälkeen. Tässä vaiheessa lääkecocktailini oli aamiaiseksi:

60 mg prednisolonia

50 mg ataraxia

10 mg xyzalia

1000 mg panadolia

1 pieni ja arka meliane-pilleri, jolla ei tosin ole mitään tekoa tämänhetkisen tilanteeni kanssa.

Vaaka kertoi painoni nousseen huolimatta n. 1400 kilokalorin ruokailuistani nelisen kiloa. Olin parkua. Olin päässyt kuntosaliohjelman makuun, viettänyt melkein koko joulua edeltävän viikon salilla ja nauttinut painon putoamisesta. Nyt olen kokovartaloturvoksissa. Edes lenkkarit (nauhat auki) eivät tahtoneet mahtua jalkoihini kun kävimme päivällä apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä.

Osoitan syyttävällä sormella sisäistä kortisonia, sillä vaikka olen syönyt sitä vasta vajaan viikon, annokset ovat olleet melko suuria. Yritän syödä vähäsuolaisella ruokavaliolla, mutta siitä huolimatta vaaka saa itkun ja epätoivon partaalle. Lisäksi näytän ihan oikeasti kamalalta. Tunnen suurta sielujen sympatiaa isorokon ja paiseruton sairastaneita kohtaan.

Minä, jonka piti olla pian häämekkomitoissa, en laisinkaan tiedä milloin pääsen kirimään aikatauluni kiinni. Maailmassa on toki suurempia murheita, mutta kivut, kihelmöinti, turvotus ja kutina yhdistettynä rujoon ulkomuotoon saavat ainakin minut melko itsekeskeiseksi.

Nyt täytyy lopetella, sillä urtikarian seuraavat kohteet ovat kämmenet (voi nyyh, nämä tuntoherkät alueet tulevat olemaan tuskaa), jalkapöydät, jalkapohjat, kaula ja niska. Sen jälkeen on vielä joitakin ihoalueita, joihin tämä varmasti iskee, mutta sunnuntaina uskoisin olevani voiton puolella. Olen ottanut joitakin kuvia esitettäväksi sairaalassa, mikäli tarpeen.

Uusivuosi tulee vietettyä kotona, mutta voi onneksi kotona, eikä Jorvissa tai Meilahdessa.

Hyvää uutta vuotta. :)