Pitkän tauon jälkeen kuulumisia.

Löysin vihdoin rakkaimpani. Siellä se oli, jotenkin vain yksi joukosta ja silti niin orpona. Hieman ujonoloisena, muttei lainkaan vaatimattomana vaan miltei viekoittelevan ja häpeilemättömän suloisena. Hintaa armaalle ilmoitettiin 249-, (lähtöhinta 349-,) ja kotiinkuljetuksena 267-,. Ihastuin melkeinpä ensisilmäyksellä vaikka murunen oli tyystin erilainen kuin olin kuvitellut. Tilasin lähes empimättä, vaikka säästötilikin jo naukui tuskissaan muistutellen tulevasta lomamatkasta. Mutta sitten se oli siinä! Paljastui paketista muutamaa päivää myöhemmin ja oli juuri niin kaunis ja viehättävä kuin olin kuvitellutkin! Ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen.. Oma, ihan ikioma. Pyörä!
Hellän rakkauteni kohde tuli kokonaisuudeltaan hieman vajavaisena, mutta onneksi säästyin suuremmilta kirouksilta kun T:n veli pelmahti kuin pelastava enkeli ja tarjoutui kokoamaan irralleen jätetyt osaset. Pianhan se oli valmis koeajolle ja meinasimmekin ensin mennä silkasta rakkaudesta ympäri (tietysti ilman kypärää) kun en ollut ihan niin kirpakkaan käsijarruun tottunut. Vaan nyt olemme ajelleet varmaankin ainakin 50 kilometriä muutaman päivän sisään. Kypärä tiukasti päässä ja hampaat nautinnonkauhuisessa irveessä! Yhtään kertaa en ole uhkarohkeista kokeiluistamme huolimatta kaatuneet, mutta kerran pyörä heitti minut satulastaan osuttuamme upottavan pehmeälle sorahiekalle. Eipä siinä oikein muuta voinut tehdä kuin pelastautua kun pyörät upposivat kymmenen senttiä näkymättömiin, ohjattavuus oli nolla ja pyörä ei liikkunut edes mielikuvien voimalla. Arse hieroitui toisen asteen palovammoille satulasta pudotessa, mutta näkyviltä vahingoilta säästyttiin. Suurimman kolauksen sai epäilemättä maastohurjasteluun asennoitunut egoni, mutta onneksi sitäkään ei ollut näkemässä kuin muutama mustarastas, sekä raakkuvasta naurusta päätellen pari vanhaa varista.

Eksyin ehkä puolituntiseksi tämänpäiväisellä fillaroinnilla mikä oli ihan hauskaa. Eksyminen on aina hieman kutkuttavaa ja oi se helpotuksen tunne kun löytää taas tutut maanmerkit! Muutoin olisin olut wushu-treeneissä, mutta toiset nössöilivät eivätkä ilmaantuneet paikalle, joten treenit jäivät välistä. Vain parin tumman pilven ja muutaman ripsottelevan tipan takia..Tosi harmi. Olen oppinut viimein sen pyöräytyksen joka a. ei ole vaikea b. mutta josta tein ylitsepääsemättömän henkisen matkan tuntemattomasta syystä, joten vähänkö olisin halunnut elvistellä oppimallani! Noh, seuraavaan kertaan sitten. Ei se mielestä unohdu kun vetäjäkin oli niin helpottunut, että pisti minut torstaina tekemään sitä ja samaa seuraavaksi vartiksi.

Treenikerrat: 68, matkaa tavoitteeseen: 32, päivän hedelmä: vadelma-carambola siideri.

Kerrottakoon vielä, että vietin ihanan 30-vuotispäivän vaikka se oli tyystin erilainen mitä olin ikimaailmassa kuvitellut, sekä että viimeaikaisia tapahtumia on ihan liikaa että ainakaan juuri nyt jaksaisin niitä ylös kirjoittaa. Ihanaa on kuitenkin ollut, kiitos heille jotka ehkä saattavat eksyä lukemaan tämän ja kyllä tietävät. :) Juujuu, nekin jotka eivät uskoisi. halipuseja!

Muutes muruset. Pistetääs jotain pientä edistystä nyt esiin kun kerran netissä kuva on! Töitä on tehty 10 kk joista melko aktiivisia 6 kk. Aika härskin tuhdissa kunnossa edelleen, mutta sitkeästi väitän jotain edistystä tapahtuneen. pahoittelen säädytöntä pukeutumista, tulin juuri suihkusta kun kuva otettiin. (juujuu, tulen aina suihkusta ihan luonnostaan tällaisessa asennossa..) Minä ja mielikuvitusmuskeli!

Teknisten ongelmien vuoksi jo eilen kirjoitettu postaus vasta tänään.

Ensinnäkin vietettiin tyttöporukalla ystävättäreni uuden, hienoakin hienommaksi rempatun keittiön vihkiäisiä viime perjantaina. Siellä me löhöilimme kuka tuolilla, kuka lattialla, kuka seinään nojaillen ja hengailimme ihan kuin kymmenen vuotta sittenkin. Juoruillen, jutellen, naureskellen ja tietysti herkkuja napaan ahtaen kunnes napa pullisteli ja ratkui. Kuitenkin aivan erityismaininta bileiden järjestäjälle, joka 10 vuoden kokemuksella oli arvannut laittaa monipuolista salaattia jolloin kenenkään dieetti ei lätistynyt rasvavuoren alle, vaan naposteltava oli paitsi herkullista, myöskin terveellistä! Salaatin koostumuksen sai itse päättää keräten pienistä sievistä kipoista mitä mieli halaji ja koostaa mieluisensa annoksen. Jälkiruuaksi oli aivan syntisen ihanaa vadelmahyydykekuorrutteista kakkua marsipaanikoristein. Koristeet näyttivät vähän siltä, kuin ne olisivat ensin ottaneet yhteen ja rajusti universumissa sekä jälkikäteen kietoutuneet kiukkuisesti vähän sinne tänne kiinni toisiinsa, mutta lopputulos oli yllättävän pirteä ja hauska. Koko kakku oli kuin Miron litografia! :)

Oi että meillä oli ihanaa jutella ja muistella menneitä sekä suunnitella vähän tulevia. Pari varhaisinta osallistujaa joutuivat poistumaan aika pian tuloni jälkeen, tulinhan iltavuorosta ja he olivat saapuneet jo iltapäivällä tuntikausia aikaisemmin. Olin kuitenkin iloinen että ehdin näkemään koko kasan koolle edes vähän aikaa. Pian uusiksi!

Viikonloppu menikin vähän humussa ja sumussa, kunnes maanantaina kävi ilmi että joudun jäämään vähäksi aikaa sairaslomalle. Ainakin siihen kunnes testit saadaan otettua ja ehkä tuloksiakin tulisi ilmi. Onneksi se ei kuitenkaan vaikuta liikkumiseen, joten liikuntaa saan harrastaa mielin määrin. Ja minähän harrastan! Viime viikolla puhkin pari kertaa kuntosalilla ja uhkuin alkukantaista naisenergiaa afrodancessa, tällä viikolla olen ehtinyt vasta maanantaina 40 minuutin kuntosalin ja tänään 45 minuutin lenkin. Huomenna olisi ainakin tarkoitus mennä kevyelle tanssitunnille 45min ja jatkaa siitä kuntosalin puolelle toiseksi 45min ajaksi. Saa nähdä jaksanko! Sieltä jatkan suoraan Nataa ja Rauhaa tervehtimään. Mieleni tekisi ostaa vaikka mitä ihanaa, mutta laskut ne osaavat yllättää aina vaikka niitä odottaisi, joten ihan prinsessalinnaan ja poniin vaatimattomat varani eivät riitä, vaan yritän keksiä Rauhalle jotain muuta piristävää vietävää. Tänään vein kirsikoita, joten huomenna jotain konkreettisempaa kuin ruoka.. :)

Jos joku lukijani ei ole yhteinen tuttavamme, niin Natan blogista (sivun laidasta löytyy linkki) voi käydä kurkkaamassa heidän kuulumisiaan.

Nyt nukkumaan, olen jo aivan poikki. Treenikerrat: 40 (mahdollisesti paljon enemmän, mutta lasketaan varman päälle) Paino: 62.5 kg Päivän hedelmä on ollut bonapurkki: ruusunmarjaa ja vadelmaa. Ihan karmeeta mössöä. En koske enää ikinä.

Treenikertojakin on tullut yksi lisää. Tänään lämppäriksi aerobista tanssia 45 min ja sitten kuntosalia 45 min + vartin venyttely, jaksoin siis sittenkin! :) Hyvä fiilis! Päivän hedelmä on ollut banaani ja omena. Olen tylsä.

Joulu on melkein kokonaan syöty ja uutta vuotta varten sulattelin jo ensimmäisen ihrakerroksen salilla. Kypsyttelin jo hetken tuossa ajatusta ja päätin nyt jo pukea sanoiksi ensi vuoden tavoitteen: 100 treenikertaa. Aluksi ajatus tuntui epäilyttävältä, mutta sehän tarkoittaa vain paria treenikertaa viikossa, joten uskoisin sen tulevan täyteen helposti. Jos haluaisin oikeasti haastetta, pistäisin vaikka 120 treenikertaa. Mutta koska olen onneton laiskiainen, löllöpulla, sokerihiiri ja kermaviiksi, tyydyn tavoittelemaan sataa. Loppujen lopuksihan se on oikein passeli luku. Näyttää ja kuulostaa suurelta, mutta pienempiin osiin jaettuna sen vaikuttavuus hälvenee lähes olemattomiin. Tämä on tavoite, jonka mitä todennäköisimmin onnistun saavuttamaan. :)

Muut tavoitteet ovatkin sitten miltei yhtä tavoittamattomia kuin kaukaisimmat galaksit.Tosin tarkemmin ajateltuina, eivät ne galaksit niiiiin kaukana ole.. Toisin sanoen opiskelupaikka (tässä kohden minut tuntevat saavat nauraa), toimiva parisuhde (ja tässä vielä vähän kovempaa) sekä - 10 kg joista viisikin olisi voiton puoli (älkää sentään lattialla kierikö). Viimeisin on ikuisuuslupaus joka aina joskus harvoin innon puuskassa toteutuu. Tosin tällä kertaa pillerit saattavat olla hoikemman onnen tiellä ihan konkreettisesti. Ne eivät turvota eivätkä kerää nestettä, mutta todellakin lisäävät ruokahalua ja erityisesti mieltymystä suolaisiin ruokiin. Näiden naamariin lappamisen jälkeen olen turvonnut ja kerännyt vatsan seudulle nestettä pienen kamelinkyttyrän verran. Olen ennenkin huomannut tämän ja sitä vastaan taistelu on ihan oikeasti kovan työn ja tuskan takana. Tällä hetkellä olen kuutisen kiloa taistoa tappiolla, mutta tahtoisin uskoa että täältä vielä noustaan kilo kilolta keventyen!

Joulu meni ihanan hiljaisesti ja rauhallisesti heti kun töistä pääsin kotiin. Nautiskelin lasillisen punkkua ja lipitin iloissani minibaileysin jääkaapista. Seuraavana aamuna heräsin krapulassa vaikka alkoholin olisi pitänyt haihtua jo parissa tunnissa. Onneksi seuraavan illan ihastuttavan nautinnollisesta juusto-viinirypäle-viini-kombinaatiosta ei seurannut muuta kuin aistien ja makunystyröiden ihastuttavaa mielihyvää. Rosemount oli erinomainen valinta viiniksi. Mielestäni ei ihan hintansa arvoista, mutta kokemuksen ja nautinnon väärttiä kylläkin! Siinä on toisinaan pieni, kitkerä sivujuonne, mutta muutoin shiraz-rypäleinen viini kutkuttelee, kiusoittelee ja täydentyy napostelavien kanssa nautinnolliseksi kokemukseksi.

Koska sukuni asuu Keski-Suomessa en pääse enää töiltäni mukaan, vaan vietän aattoa aina ylhäisessä yksinäisyydessäni kissojen kanssa. Ensimmäiset kerrat vähän riipaisivat, nykyään osaan arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä sitä, että voin toimia ja tehdä juuri niinkuin itse haluan. Joulusta onkin tullut rauhan ja itsensä hemmottelun juhla ja hiljentyminen minulle. Nautin sen kiireettömistä kolmesta päivästä jolloin ei ole töitä. Vielä on yksi vapaa jäljellä eli huominen, ja sen aion viettää myöskin omaa itseäni hellien sekä elokuvaillasta nauttien. Avatar. Pian pääsen kirjoittamaan ensivaikutelmiani tästä hillittömän hehkutetusta elokuvasta. :)

Viikonloppu meni sumussa ja humussa. Lauantaina olin töissä ja jatkoin sieltä suoraan ystävättären illanistujaissynttäreille, sunnuntain ehdin levähtää ja tänään on taas töitä. Edessä on kuusipäiväinen työviikko joka päättyy lauantaina vuoroon iltakuudesta puoleenyöhön. Kunhan olen kotona joskus yhden maissa yöllä, saan sentään levähtää ensi sunnuntain mutta sitten on taas maanantaina työvuoro. * Tähän piti tulla puhetta ikävöinnistä, mutta se muuttui katkeraksi tilitykseksi *

Blogia on kauhean vaikea kirjoittaa kun tuntee itsensä julkisesti nöyryytetyksi. Joko tekstiin ryömii salakavalasti marttyyriyden karvas maku tai lauseisiin ilmestyy puolihuolimattomasti, pieniä tarkkaan tähdättyjä ja muka-piilotettuja piikkejä jonkun suuntaan. Enkä voi sille mitään. Mielessäni vuorottelevat säälittävyyteen asti uikuttava rakkaus, musta kostonhimo, kipu julkisesti torjutuksi tulemisesta, viha siitä miten asiat ovat ja niin monta, monta muuta asiaa. Ehkäpä siksi kirjoitan tällä hetkellä niin vähän blogiini.

Miten mielisinkään kirjoittaa wushusta joka jo kolmannella kerralla vei mennessään. Mutta aina teksti ja juttu meinaa karkailla kitkeriin sivuhuomautuksiin elämäntilanteesta. Kokeillaan nyt kuitenkin, sillä olen mielettömän innoissani sen akrobaattisista harjoituksista! (Joita en btw, osannut sitten ollenkaan.) Hämähäkkikävelyni lattian rajassa muuttui arse pystyssä taivaltavaksi lukiksi ja kuperkeikka takaperin päättyen "ukemiin", eli ponnistukseen jonka kautta hypätään pystyyn, taisi huikean hienosti parhaimmillaan olla tömps-efektinen ponnistus sentin päähän lattiasta. Sätkin avuttomana lattianpinnassa ja hihitin naama punaisena epäonnistuneille yrityksilleni. Olenkin wushussa kuin kala kuivalla maalla! Käsien päällä tasapainottelussa olin varmasti ainoa joka onnistui lävähtämään selkä edellä kohti tatamia. Tosin tein siitä eräänlaisen raajat levällään joka ilmansuuntaan liukuvan laskeutumisen, jonka jälkeen kesti hetken tajuta että ei, en murtanut selkärankaani ja kyllä, olen edelleen hengissä. Opettajamme katsoi hetken suoritustani ja totesi sitten "Niin, käyhän se alastulo tietysti noinkin.." Päällä seisontaan en päässyt ensinkään, vaan kellahtelin sujuvasti vuoroin eteen, taakse, sivuille ja lopulta mumisin kiukkuisia perhanoita pään pakottaessa seisontayrityksistä. Ainoat mitkä sujuivat edes jotenkuten, olivat kuperkeikat ja kärrynpyörät. Note to myself, älä laita liian löysää paitaa wushuun, ikinä. Siinä on äkkiä vauhdissa vilahtamassa jotain muutakin kuin paljaat jalkapohjat. Vaikka kuinka tunkisit paitaa housunkauluksesta sisään, niin viimeistään kolmannella kärrynpyörällä paidanhelma lepattaa iloisesti navan yläpuolella ja on vain ajan kysymys milloin urheilurintsikoidesi malli on yleisesti tiedossa.

Tiistaina en ikäväkseni pääse treeneihin, sillä olen töissä iltavuorossa. Onneksi torstaina on toinen mahdollisuus nollata kaikki ajatukset tämän hetkisestä elämäntilanteesta ja keskittyä suoritukseensa. Sali on henkireikä. Siellä ei ehdi murehtia asioita, siellä vain menee eteenpäin ja lähtee paikalta täynnä energiaa ja iloa.

Nyt on käsivarret kipeinä, selkä kivusta mutkalla ja vatsa tietää tehneensä töitä. Olenpa aloittanut kuntosalin ryhmäliikuntoihin kyllästyttyäni uuden harrastuksen. Oikeastaan ryhmäliikuntojen lisäksi, sillä vuorotyöläisenä en viitsi jäädä vain yhden liikuntaharrastuksen varaan jota olisi vain kahdesti viikossa. Joka tapauksessa opettelen käyttämään käsiäni lyönteihin ja jalkojani potkuihin Wushussa, joka on kungfun yksi muoto. Toivon mukaan jouluun mennessä olen himpun verran notkeampi ja ennen kaikkea itsevarmempi sekä voimakkaampi. Eikä unohdeta ikuista toivettani palata hoikaksi ja hehkeäksi. Vaaka näyttää kahden liikunnantäyteisen viikon (minulle 3-4 liikuntakertaa viikossa on suorastaan pökerryttävä saavutus..) masentavasti samaa lukemaa kuin ennenkin, mutta en luovuta. Täytynee syynätä vielä tarkemmin ruokailutottumuksiaan, sillä jos jokin minulle maistuu niin hyvä ruoka sekä herkuttelu. Melkein ikävöin aikaa, kun orjallisesti laskin joka suupalani, vitamiinit sekä suositukset ja yksikin ylimääräinen herkku piiskasi minut lenkkipolulle kaloreita kuluttamaan. Ei, anoreksiaa en ikinä sairastanut, mutta ortoreksiaa kylläkin. Senkin on tosin tajunnut vasta paaaaljon jälkikäteen. :) Noh, joka tapauksessa se melkein oli sen vartalon arvoista..

Palataan wushuun. Ensimmäisellä treenikerralla varasin matkaan oikein reilusti aikaa. Tietysti bussi tuli myöhässä ja ajoi yhtä hitaasti kuin pappa traktoria pellonpientareella. Kun vihdoin olin määränpään pysäkillä, kiihdytin nollasta sataan korkokengillä ja kipitin nopeammin kuin bussi koko matkan aikana. Eikä sitä paikkaa tietysti löytynyt! Tarkistin sata kertaa olevani oikealla tiellä, oikean katunumeron kohdalla, ja ainoa mitä paikalta löytyi oli lukittuja ovia sekä eksyneitä paikallisia jotka eivät olleet kuulletkaan taistelusalista. Itku kurkussa soittelin T paralle ja juuri pois lähtiessäni kun olin auttamattomasti myöhästynyt tunnilta, huomasin parinkymmenen metrin päässä osoitteesta hakemani paikan sisäänkäynnin ja hyvin pienen lappusen maininnalla alkeiskurssista. Ehkä olin sitten ollut sokea, mutta sisäänkäynti oli mielestäni todella kierosti aivan eri paikassa missä sen olisi kartan ja kaikkien järjensääntöjen mukaan pitänyt olla!

En tiedä johtuiko sitä seuraava raivokohtaukseni hillittömästä pettymyksestä vai pohjimmiltaan yhteenmuuttomme peruuntumisesta, mutta suurinpiirtein revin äässini T:lle puhelimessa ja ulvoin lopulta suoraa huutoa. En todellakaan käsitä mitä tapahtui, mutta sain varmaan hirveimmän raivarini sitten teinivuosien angstien. Olen vieläkin pahoillani, anteeksi T.

Noh, vaikeuksien kautta voittoon ja seuraavalla kerralla valitsin toisen bussin ja pääsin kuin pääsinkin varsin ajoissa salille. T oli tullut henkiseksi tueksi saattamaan ja samalla saatoin todistaa että sisäänkäynti todellakin oli ainakin mielestäni täysin epäloogisessa ja huonosti tiedotetussa paikassa, niisk. Mutta tunnilla kaikki mielipaha unohtui. Koikkelehdimme eri liikkeitä harjoitellen paririvissä salin halki ja valtaosa näytti enemmän tai vähemmän hortoilevilta kananpojilta horjuen toinen koipi ilmassa. Potku, pitikö siinä nyt olla varpaat ojossa vai suorassa? Lyönti, kumman jalan kanssa se tuli ja mihinkin suuntaan? Ai siis _mikä_ liike nyt oli menossa? Allekirjoittaneen päästä valui tieto välillä kuin vesi hanhen selästä kun kesken harppomisen unohtui miten liikesarjaa nyt harjoiteltiinkaan.. Eikä tämä ole oikeasti vaikeaa muistaa, mutta liikkeen toteuttaminen on vaikeampaa kuin aluksi kuvittelisi. Koikkelehtiessani salin läpi jälleen kerran ilmaan potkien ja huojuen kuin orpo variksenpelätin hylätyllä pellolla, mietin millaisen youtube videon alkeiskurssilaisista aina saisikaan..

Mutta eipä lannistuta. :) Eilen olin toista kertaa, huomenna kolmatta ja ehkä potkutkin alkavat sujua. Ainoa todellinen huoleni on pari rakenteellista pikkuvikaa kropassani enkä tiedä tuleeko niistä ongelma. Sormista ja varpaista on jäänyt jänteitä tai jotain kehittymättä, enkä lukuisista harjoituksista huolimatta ole koskaan päässyt kyykkyyn niin, että kantapäät pysyisivät maassa. Tähän pystyy jokseenkin jokainen muu tapaamani ihminen ihan luonnostaan, mutta minulla ei vain selkä tahi akillesjänne riitä. Entä mitä haittaavaa vikaa voisi sormien kohdalla olla? Ainakin se, etten saa peukaloa koukkuun koukistamatta vähintään kahta muuta sormea. Taisteluasento taas on, että sen peukalon pitäisi olla koukussa kämmentä vasten ja muiden suorana.. Ohjaaja väitti, että harjoituksesta se on kiinni, mutta itse suhtaudun asiaan skeptisemmin. Tämänkin tuntuvat kaikki muut ihan luonnostaan osaavan ja minä en vuosikausien yrityksistä huolimatta edisty tippaakaan. Todennäköisesti en ainakaan voi jatkaa peruskurssia pidemmälle, sillä peukalo on vaarassa murtua ellei ole kämmenen suojassa, mutta onhan tässä kuitenkin 8 kk aikaa harjoitella. Kysyn sitten mitä tehdään näiden vammaisten käsieni kanssa. :)

Heräsin tänä aamuna kauheaan yskänpuuskaan missä rykäisin samalla varmasti muutaman keuhkorakkulankin irti. Olo oli kuumeinen ja mittarikin näytti lämpöä heti aamusta. Ei muuta kuin soitto töihin ja sitten potemaan tautia. Tietysti sairastun juuri nyt kun töissä olisi ollut kiva vuoro, ulkona kaunis ilma nautittavaksi ja huominen sekä ylihuominen vapaapäiviä. Eihän sitä nyt työpäiviä sairasteta kun vapaita! Raivostuttavaa.

Ärsyttää myös, että juuri kun aloin päästä vauhtiin kuntoilussa tulee tällainen takapakki. Olen nyt juossut 4 kertaa, eli ensimmäisen viikon juoksuohjelmasta. Periaatteessa lenkki on todella helppo ensimmäisellä viikolla. 5 min kävelyä, 2 min juoksua, hetki palauttelua ja toistetaan harjoitus paluumatkalla. Tämä suoritetaan joka toinen päivä ja yhtenä päivänä on kävelyä. Lauantaina oli tosin niin ihana ilma, että tällainen lyhyt harjoitukseni venähti 40 minuutin vuorotteluksi kävelyn ja hölkän välillä. Sunnuntaina lenkki tuntui jostain syystä ihan hirveän työläältä vaikka on noin lyhyt, ja illalla alkoikin inhottava yskä. Taisin jo illalla olla huomaamattani kuumeessa. Koko eilisillan olin jotenkin kärttyinen ja kärsimätön ja sitä ajatellessa on epätodellinen olo.

Mutta muuten lauantai.. Miten ihana ilta! Aamulla heräsimme molemmat valtavan pahantuulisina T:n kanssa ja äksyilimme toisillemme. Onneksi päivä muuttui siinä paremmaksi ja lopulta päätimme lähteä korkkamaan terassikauden (varsinkin kun en ole oikeastaan ikinä istuskellut terassilla, ehkä 3-5 kertaa koko elämäni aikana!). Ikävä kyllä koko pääkaupunkiseutu oli kanssamme ajoituksesta täsmälleen samaa mieltä ja etsimme yli puoli tuntia kävellen jotain vapaata terassipöytää mistä saattaisi edes nähdä auringon säteitä. Minähän palelen aina, joten yksinkertaisesti kieltäydyin edes harkitsemasta varjopuolen terasseja. Lopulta löysimme pienen terassin mihin aurinko päätti pilkistää jopa varttitunnin ajan ja kaksi suloista nuorta miestä huikkasi olevansa juuri lähdössä joten saimme heidän pöytänsä. Nautittuamme vain yhdet viileät ja minun kelliessäni onnesta kehräten lämpöisässä auringonpaisteessa, aurinko vaelsi vartissa seuraavan rakennuksen taakse ja päätimme jatkaa Belgeen iltaa istumaan. Illemmalla seuraamme liittyi T:n ystävä ja hänen ihastuttava tyttöystävänsä, jonka seura on aina yhtä hauskaa ja välitöntä. Yllätysvieraana saimme T:n kaverin isosiskon joka oli myös kissaihmisiä joten me vertailimme kissojamme ja niiden tapoja samalla kun kolme muuta istuu keksimättä mitään sanottavaa kissaihmisten salattuun maailmaan. Lemmikinomistajien puheenaiheet ovat joskus tahtomattaan itsekkäitä..

Loppuillasta eksyimme vielä Molly Malonesin sisäpihan terassille missä lämpölamput pitivät huolta tunnelmasta joka olisi voinut lämpönsä puolesta olla etelämmässä. Mielettömän hauskaa oli. Onnistuin vahingossa tölväisemään puheillani T:tä pahemmanlaatuisesti ja siinä sitä sitten tovi kyräiltiin ja nyräiltiin toisillemme kunnes hetken kuluttua kujerreltiin sovun sanoja ja rakkaudentunnustuksia suudelmien maustamina. Oi tätä ensi hehkua ja rakkauden täyteistä elämää. Kinat sovitaan nopeasti ja molemmat ovat pahoillaan, seuraavassa hetkessä kaivaudutaan toisen kainaloon ja ollaan niin hempeitä, niin lempeitä. :D Saa nähdä kauanko tällainen ihana huuma jatkuu.

Pitkästä aikaa oli ihana, vapaa viikonloppu ja vielä säätkin suosivat. Tietysti olen iloinen siitä vaikka nyt sairastuminen harmittaa vietävästi. Onneksi kuuden viikon päässä siintää loma! :)

..eikun seitsemän. Lomani alkuahan siirrettiin. Seitsemän pitkää viikkoa vielä lomaan.

Natalia pohti blogissaan alkavansa vakavissaan ihka ehdaksi teenlipittäjäksi, mikä sai minut miettimään suhtautumistani teehen sekä siinä siivussa kahviin. Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi. Minä en pidä kahvista. Minusta se on ihan järkyttävää, kitkerää, pahaa litkua jota juodaan aamuisin koska se piristää, ja päivisin koska niin on tapana ja koska se piristää. Onneksi kovin paljoa enempää en voi juoda ellen halua kärsiä tuskan hiki otsallani vessassa, karmeiden vatsanväänteiden kanssa pöntöllä täristen. Mutta silti jostain kumman syystä teeskentelen pitäväni kahvista ja otan aina kylässä tuota kuumaa ja katkeraa, vaikka todellisuudessa pidänkin enemmän teestä. Onneksi kahvistakin voi saada siedettävää, parhaassa tapauksessa jopa hyvää. Lisätään ronskilla ranneliikkeellä kermaa, ja hyvä tulee! Joskus äärimmäisen harvoin laitan kahviini sokeria. Tässä muutama kahvi joita olen kokeillut ja lisää aion kokeilla:

Tavallinen suodatinkahvi, halpismerkki (X-tra, juhlamokka, kulta katriina):

Ihan hirveää litkua. Täyttä paskaa. Ihan kuin joku olisi vetänyt krapula-aamun varpusparvet kahvinkeittimeen ja lisännyt kuumaa vettä. Varsinkin x-tra haisee ja maistuu edellisen viikon tsufenjämiltä joissa on lioteltu sätkien jämät.

Presidentti: No tämä menettelee jo, varsinkin kerman kanssa. Pehmeämpi maku eikä yhtä paljon katkeria riistokyyneliä kahvinviljelijöiden kansasta. Tosin en tiedä onko kyseessä inhimillisempi korvaus työstä vaiko parempi kahvilaatu.

Brazil: Yksi suosikeistani. En tohdi edes selvittää onko kyseessä jokin karmea riistokahvi kun sen pehmeämpi maku lupailee aina hyvää päivää. Harvoja kahvimerkkejä joista pidän jos sattumalta onnistun mitan oikein mittaamaan.

Reilun kaupan kahvi: Yllättävän hyvää. Kitkerää, kitkerää, mutta kuitenkin selvästi kahvinmakuista ja aavistuksen pehmeää. Join kerran jopa kupillisen ilman maitoa tai kermaa. Tosin pakon edessä, mutta sain sen alas, joten ihan tappavaa tämä ei ole.

Joulun erikoiskahvi, luomuversio: Kahvi jossa on kardemummaa ja kanelia. Kerman ja sokerin kanssa voisi erehtyä kuvittelemaan lipittelevänsä mokkaista jälkiruokajuomaa. Tätä jäi joululta ja pitäisi varmaan juoda, sillä seuraavaa pukkikautta saadaan odotella taas vuosi.

Löfbergs Lila on kaapissa odottamassa kokeilua. Sain tätäkin joululahjaksi. Ilmeisesti minulle oli jotenkin vaikea keksiä joululahjoja kun sain kasan kahvia. :)

Teet.

Liptonin vanha tuttu, keltainen pussukka: Ihan ok perusteetä. Ei mitään suuria tunteita herättävää. Hajutonta, mautonta, juodaan talvisin huoltoasemilla jotta hyytynyt veri lähtisi taas kiertämään elimistössä.

Halpikset: Euroshopperin tee oli täyttä kuraa. Parempaa saa kun kouhaisee loskaista kusilunta ja pistää kattilaan kuumenemaan. Princess tee oli positiivinen yllätys jos pitää tummasta, vahvasta ja aavistuksen kitkerästä teestä. Rainbow:n vihreä tee oli melko katkeraa, sai naaman mutruun kuin karvas sitruuna.

Vihreä tee: Yngh. Juon tätä sitkeästi muutaman kupin viikossa terveysvaikutusten ja nesteen poistamisen vuoksi. Mutta maku ei ole mikään hermoja rauhoittava kuten mainoksen seesteisellä aasialaislikalla, vaan pikemminkin kaiken tappion katkera kalkki teekupissani.

Valkoinen tee: Miellyttävä, vieno ja mieto maku. Tätä teetä juodaan nimenomaan rauhoittuakseen, koska kiireen hetkellä hentoinen maku jää vaillinaiseksi eikä siitä ehdi nauttia. Tätä voin juoda myös ilman maitoa, muutenhan siemailen teeni englantilaiseen tapaan.

Yogitee: Hurjan kallista, maksaa hunajaa ja mansikoita ja paketissa on vain muutama. Usein tuntuu, että maku saisi olla vahvempi, joten lisään joskus sekaan tummaa teetä. Teessä on kanelia, kardemummaa ja lisäksi joitakin eksoottisia mausteita. Tätä teetä ostan joskus vierasvaraksi ja ennen kaikkea itseäni hemmotellakseni. Minusta se on ihanan makuista. Hieman pistävää mikä johtunee kanelista, mutta ei lainkaan kitkerää ja kardemumma antaa ihastuttavan lapsuudenmuistoisen maun.

Kirjoitin nyt kaikkea tylsää ihan vain kirjoittamisen ilosta. :) Tulen juuri yötöistä, joten ajatus ei nyt kulje. Kunhan halusin vain lätistä turhanpäiväisiä. Olen juonut lisäksi ties miten montaa muuta teetä, lajitelmia, aivan ihanaa turkkilaista omenateetä jne, mutta jos niistä kaikista kirjailisin siinä menisi iltaan asti. Onkohan mitään hyvää Teekirjaa kirjoitettu? Allekirjoittanut voisi joko lukea tai kirjoittaa oikein mieluusti moisen. :)