Eilinen ja tänäinen ovat viimeiset päivät viikon lomasta. Kolme viikkoa odottaa tietysti vielä syksyllä, mutta nyt jo väsyttää ajatus töihin palaamisesta.. Niin paljon jäi tekemättä! Niin paljon ehtimättä! Niin paljon aurinkoa ottamatta ja vesissä pulikoimatta! Mieli tekisi huutaa "En ala!" kun työviikko häämöttää jo huomisaamussa. Mutta ehkä sen jaksaa. 2 kk seuraavaan lomaan. Kai se menee vaikka päällään seisten.

Lomaviikko onkin sitten ollut täydellinen. Olen napannut välillä kissan kainaloon ja mennyt kallioille palvomaan aurinkoa. Olen uppoutunut hyvään kirjaan, poiminut metsämansikoita ja kellinyt samalla kun mirkku sai nakerrella ruohoa, väijyä kärpäsiä ja lekotella kanssani auringossa. Illalla lenkin jälkeen ollaan otettu toinen ulkoilukierros ruohokentällä metsän ja kallion vieressä, missä olen voinut venytellä kunnolla lihakset lenkin jälkeen ja Rinna on löytänyt sisäisen pantterinsa puikahdellen aluskasvustossa silmät hehkuen ja hännänpää jännityksestä nytkähdellen. Olen skippaillut salitreenejä ja käynyt sauvakävelyillä, tunnin mittaisilla vaelluksilla metsäpoluilla ja rauhallisilla hölkillä. Juuri torstaiksi kun osuikin vesisade, oli sopivasti sisätreenit wushussa ja keppikin alkoi heilua siiheen suuntaan kuin pitikin. Vetäjä on ollut aivan ihana. itse olen pari kertaa ollut jo valmis pistämään kepin sytykkeiksi ja päreiksi, mutta tämä ohjaa kärsivällisesti, rauhallisesti ja kädestä pitäen mihin suuntaan se saakelin kepukka kiepahtaa. Taidan oppia ainakin jotain tänä kesänä. :) Huolimatta pitkästä tanssijan taustasta jonka vuoksi useimpien tanssien perusaskeleet ovat minulle helpohkoja, koordinaationi pettää kepin kanssa täysin! En vain jotenkin osaa hahmottaa liikeratoja ja yritän tehdä hommat turhan monimutkaisesti. Mutta pikkuhiljaa homma alkaa onneksi selkiytymään.

Viikonlopuksi vanhemmat ottivat kissat hoitoon ja pääsin viettämään taas pitkästä aikaa hetkiä T:n luona. Eilisen löhösimme biitsillä, pelailimme yatzia, lueskelimme ja allekirjoittanut kävi lämpimässä meressäkin uimassa. Oi autuutta! Vesi oli juuri sopivan vilpoisen-lämpöistä, aallot keinuttivat mukavasti uidessa ja hiekkapohja helli varpaita. illalla odotti leffa Blindness joka oli tyystin erilainen kuin olin odottanut, mutta varsin mukiinmenevä filkka kuitenkin.

Tästä tuleekin lyhyt päivitys, sillä seuraavaksi lähdemme käväisemään parissa kaupassa, Ikeassa ja päädymme syömään vanhemmilleni. Kisulit ovat ilmeisesti siellä vähän pidempään, sillä luvatut helteet saattavat tehdä asuntoni melko tukalaksi pörröturkeille ja olen joka tapauksessa lähdössä parin viikon päästä perheen kanssa sukuloimaan Keski-Suomeen. Tuolloin kissat jäävät vanhempieni asuntoon sukulaisen hoitoon. Niinpä on ehkä näppärintä olla stressaamatta kissoa turhilla reissuilla vaikka itselleni tuleekin hirmuinen ikävä! Toisaalta voin ainakin hyvällä omatunnolla käydä treeneissä pelkäämättä ettei kissoille riitä kylliksi aktivointiaikaa. :)

Nutritutin neljäs päivä.

Olen oppinut tykkäämään ihan ehdasti siitä mansikkapirtelöstä. Lutkutan pilliä pitkin herkkua ja kuvittelen sen olevan jotain parempaakin kuin maito-vesi-jauho-seosta. Suklaapirtelö saa edelleen irvistelemään ja jälkkärit ovat tosi keinotekoisen makuisia. Kuitenkin patukat alkavat olla miltei maittavia (vaikkakin tajuttoman makeita!), tomaattiliemi on oikeastaan kirpeähkön herkullista. Painoa on pudonnut kolmen vuorokauden aikana -1,5 kg, joten ainakin jotain on tapahtunut. Se, että alku on näin hidas ja takkuinen johtuu taasen siitä, että kun työpaikka on kerrankin tarjonnut parina päivänä lounasedun olen sen totta vieköön käyttänyt. Ensimmäinen lounas meni ihan kohtuuden rajoissa, mutta seuraava oli kuin kaikkien ruokavuorten everest. Ehdin ruokailemaan tullessa vain huokaista kollegalle jonkun asiakkaan takuulla langettaneen kirouksen ylleni, kun vesimukini kaatui ja aterimet sekä salaatti alkoivat uida ympyrää tarjottimellani. Sillä välin kun kumartelin anteeksipyyntöjä kokeille joiden tiski sai osansa hyökyaallosta, juoksin uutta vettä mukiini ja läiskin hätäpäissäni servettejä tiskiin lillumaan, täytti toinen kokeista huokaillen lautaseni kukkuroilleen täytettyjä paprikoita ja villiriisiä. Enhän minä voinut hihkaista että laihdutan ja haluan ihan minipikkiriikkisen annoksen, vaan kauniisti kiittäen otin kukkuroilleen täytetyn lautasen vastaan. Onneksi sain taiteiltua ruokakeon ja tarjottimen kunnialla pöytään, vaikken nähnyt riisivuoreni takaa edes mihin astua. Sain ihan tosissani lapioida ruokaa naamariin tuhotakseni sen julmetun keon täpötäysinä vaaputtavia paprikaveneitä, riisiä ja mukin täydeltä piimää. Olikin muuten onni, että se oli vesimukini jonka töytäisin vahingossa kumoon eikä piimä. Huh, onni onnettomuudessa! Ruokaa taas en voi jättää kun minut on lapsena niin tiukasti opetettu ajattelemaan moraaliselta kannalta ruuan poisheittämistä toisten kuollessa nälkään. Niinpä urheasti söin annoksen vaikka juuri kutistumassa ollut vatsalaukkuni lähetti aivoihin viestiä navan ratkumisesta. Ystävät kysyivät miksen voinut vain heittää osaa pois, mutta omatuntoni ei salli ja potisin sen nakuttavuudesta päiväkaupalla kun taas kilotkin karisevat nopeammin kuin omantunnon ääni vaimenisi. Jätänkin jotain syömättä äärimmäisen harvoin ja omatuntoni hyökkää armotta kimppuuni jos edes maito on pahentunut ja joudun sen heittämään pois. Itse asiassa suljen asian kohtuullisen pitkäksi aikaa pois mielestäni ja pilaantunut maito odottaa jääkaapissa yrittäessäni sulkea silmäni leväperäisyydeltäni. T marmattaa usein jos jotain vanhentunutta on jääkaappiin jäänyt, enkä tajua miksi edes jätän todistusaineistoa huolimattomuudestani. Kai se on jokin tapa näpäyttää itseään. Kuunnella nöyränä toruja tapahtuneesta.

Ulkona taas on ollut ihana ilma ja olen hyödyntänyt sitä viemällä tyttökissaani ulos. Mussukkani ei ole moksiskaan pienestä lumesta eikä kesäisin edes vesisateesta, vaan tutkii uteliaana pitkän talven jälkeen tuttuja maisemia. Toinen kissa valitettavasti joutui pari vuotta takaperin kahden irtokoiran hyökkäyksen kohteeksi ja edelleen säikkyy kaikkea arvaamatonta. Sitä vienkin yleensä ulos vasta kun lumet ovat sulaneet ja illan hämärissä välttääkseni lapset tai muut äkkinäiset tapahtumat. Voi kun olisinkin saanut sen irtokoirien omistajan kiinni! Olisin räksyttänyt vielä pahemmin kuin ne pahaiset piskit ja saattanut näyttää hampaita, kännykän kameraa ja poliisilaitoksen numeroa. Niin pistää vihaksi kun toinen juuri opettelee ulkoilua ja sitten käy sellainen takapakki. Niinpä Hiiden, oman mustan pelkuripaholaiseni kohdalla ulkoilut ovat aina aluksi stressin ja kauhun paikka, kunnes uteliaisuus vie voiton ja parin viikon harjoitusten jälkeen jätkä alkaa vasta nauttia ulkoilusta. Mutta koiria Hiisi edelleen vihaa, Vihaa, VIHAA. Rinna, oma pieni kaunis tilkkuliinani taas ei ole moksiskaan ja sähähtääkin vain jos joku aivan liian tuttavalliseksi alkaa. Vähän täytyy myös häntää pörhistää, mutta parin tutuimman ulkoilevan koiran kohdalla saatetaan jopa varovasti haistella kuonoa. Hiisi taas muuttuu pörheäksi piikkipalloksi joka sylkee silmät palaen ja lähtisi soitellen sotaan riippumatta koiran koosta. Viime kesänä tosin otettiin pari varovaista askelta eteenpäin naapurin koiran kanssa, jota sai kurkkia rapun oven takaa. Eikä se ollut enää niin pelottavaa.. Ehkä ensi kesänä osa koiria pääsee kilometrin säteellä ohi ilman sotasähinää ja sylkemistä. :)

Muuten ei mitään uutta tähän pieneen elämään. Huvittelen katsomalla netistä kuvia tulevasta hotellistamme ja haaveilemalla lomasta..

Treenikerrat: Ei muutoksia. Paino: 64.5 kg (lähtöpaino oli 66 kg eli tuhdissa kunnossa oltiin kun olen tällainen 157.8 cm hukkapätkä) Tavoitepaino on 58 kg.

p.s. Marsa kyseli missä mun protskut on, vastaus on: siinä nutriletin patukassa ja salin jälkeen nautittavassa protskupatukassa. 10-14 päivää aion pitää vähän tiukempaa dieettiä ja sitten alkaa varovasti lisätä mm. kasviksia, pähkinöitä ja lihaa ruokavalioon. Ennen kaikkea opetella pienempiin annoskokoihin ja irti napostelukoukusta.

Noniin. Olen flunssassa. Taas. Ja silti menossa töihin, sillä näin YT-neuvotteluiden alla en uskalla joka kuukausi sairastaa vaikka pää kuplisi räkää ja pyrskähtelen pitkin päivää. Eilen sentään keksin keittiötä piristääkseni pistäväni tiimarista ostettuja keltaisia ja vaaleita kukkasia sieväksi köynnökseksi jääkaapin reunaan. Tänä aamuna heräsin Hiiden viettämään antaumuksellisen hartaaseen hortonomiaan, mikä sisälsi tekokukkien istuttamisen ja hautaamisen pakastimen, maton ja sohvatyynyjen alle. Harmi etten ehtinyt ottaa kuvaa, pidin todella köynnöksestä sen yhden illan ajan minkä se ehti komeilla tylsän valkoisessa jääkaapissa. Voi olla että yritän vielä kuorruttaa keittiön kaappien alareunuksen kukkasilla. Ne ovat miltei Hiiden ulottumattomissa, mikä tekee tästä erityisen jännää. Saavatko kukkaset ilahduttaa aamujani, vai joutuvatko ne jälleen villin hortonomipantterin huomion kohteeksi?

Natan blogissa luki niin herkullinen kuvaus kuivatuista valkosipulileivänpaloista, että innostuin eilen tekemään oikein meheviä voileipiä marinoiduilla valkosipulinkynsillä. Nämä auttavat paitsi flunssaan, luultavasti pitävät muut työpaikallani kaukana minusta. Mikä on siinä mielessä hyvä, että minun tarvitsee niistä joka toinen minuutti ja aivastaa joka toinen. En siis tartuta muita ja saan rauhassa niistää antaumuksella. Olen hieman kade Natalle. Vapaat työajat ja YT-neuvottelut pelkkiä otsikoita lehdissä. Olisinpa samanlaisessa asemassa! Voisi sairastaa lähtemättä töihin, huolehtien tietysti lapsista. Kyllähän sekin työstä käy, mutta televisio pelastaa yllättävän pitkälle. :)

Nyt eikuin töihin.. Pahoittelen tylsää kirjoitusta, nyt ei ajatuskaan kulje.

Argh. Tulin juuri yövuorosta kotiin ja Hiisi oli jollain keinolla saanut keploteltua yöpöydän laatikon auki, jonka jälkeen täällä on pidetty sellaiset hiuspompulapeijaiset ettei tosikaan.

Puoliksi syötyjä lenkkejä löytyy sängystä, pöydän alta, piiloihin jemmattuina. Kaikki katki poikki purtuina, palasina ja varmaan osasta on pätkä syötykin.

Jätkä veteli vähemmän sujuvasti aamupalaksi normisapuskan lisäksi parafiiniöljyä, ja luimistelee nyt kohtelusta pahastuneena verhojen takaa minua. Pakko kytätä tuon vointia. Hii-män on satunnaisesti ennenkin saanut käpäliinsä hiuslenksujani, mutta tämä on ensi kerta kun täällä on harjoitettu harkittua murtovarkautta lenksuvarastoni suuntaan.

No, opinpahan ostamaan munalukon ja kassakaapin sekä piilottamaan aarrekartan avulla sinne mittelöstä selviytyneet hiuslenksut. Niitä jäi (sananmukaisesti) kokonaista kaksi kappaletta.

Lisäys: Keleen vuodatus taaskaan suostu toimimaan vaan heittelee hatusta noita fontteja. Tana.