Seinän takana asuu pieni soma perhe. Äiti, iskä ja vauva suoraan Rosemary's nightmare elokuvasta. Ensimmäiset 6 kk penska kirkui yöt läpeensä, alkoviani vastapäätä. Nyt viimeisimmät kuukaudet vanhemmat ovat keksineet oivan ratkaisun pitää vesseli iloisella tuulella. He jäävät seurustelemaan tämän pikkuisen paholaisvauvan kanssa. Vauvelia ei toki nukuteta uudelleen, sehän saattaisi herätä, vaan sitä viihdytetään yötä myöten ja tietenkin ihan normaalilla puheäänellä. Vaikka pahuuden riivaama pienokainen uinahtaisikin, niin vanhemmat pistävät leffaa pyörimään ja kinastelevat kovaäänisesti siinä sivussa. Seinän takana minä herään 10 minuutin välein: "..Silloinkin tulit baarista ja kuka oli se yks Irmeli etkä edes nauhoittanut sitätätäjatotasenkinpaska" tai vielä raivostuttavampaa: "Äitsyliinin oma tilulilulTILULII! TitititiTUU!". Olen aivan varma, että koko perhe on riivattu tai jotain. He elävät enää öisin, luultavasti syövät ateriakseen jonkun isoäidin ja piinaavat naapurinsa sarjamurhan partaalle. Olen niin väsynyt, että saatan puhua pitkään ja hartaasti "huomisesta", kunnes joku huomauttaa että se päivä oli jo eilen. Pinnani on sananmukaisesti kireä kuin viulunkieli sillä erotuksella, että se katkeaa vähintään kerran päivässä enemmän tai vähemmän dramaattisesti.

Oikeastaan enää ei edes ole väliä onko kersa hereillä vai ei. Vanhemmat ovat nyt päättäneet elää päivänsä öisin eivätkä piittaa paskan vertaa niistä joilla on herätys aamulla klo 6 tai 7. Olen niin väsynyt, että edes kirjoitus ei onnistu kun aivot lyövät tyhjää ja 99% niistä on koomassa. 1% pitää minut robotin lailla liikkeessä ja loput 99% häiriintyy ainoastaan silloin kun hetkittäin sekoan ja saan itkuparku-tuhovimma kohtauksen ja kiipeilen seiniä pitkin kattoon kirkumaan.