Rinna: En muista paljon siitä ennen kuin tulin tänne Mamin luokse, mutta minulla on häilähteleviä muistikuvia emon luota, pehmoisesta massusta, sisaruksista ja ajasta jolloin oli lämmin, mukava ja kaikin tavoin ihana. Minä olin varmasti pentueen suloisin ja söpöisin ja niin minä sainkin kivan kodin jonkun Tädin luota. Siellä oli ruokaa ja juomaa ja hellinpitoa ihan joka päivästä yöhön, ja kaverina minulla oli joku toinen miuku. En ihan muista oliko se sisko vai uusi sisko, mutta me tultiin samaan aikaan Tädin luokse. Siellä me leikittiin ja vietettiin lokoisia päiviä eikä ikinä ollut pula mistään. Mutta sen minä muistan, että ruoka oli jotenkin hassua ja kummaa, ja niin minun suuhun alkoi sattua aina enemmän ja enemmän eikä ollut yhtään hyvä enkä minä voinut syödä normaalisti ja se oli aika kurjaa. Mutta täti oli kiltti ja en minä tiennyt paremmasta, joten vietin minä siellä ihan lokoisia päiviä. Kehräsin auringon lämmittäessä massua ja olin oikeasti maailman kiltein ja suloisin pikku suppusuu ja sulotar ja niin Täti piti meitä molempia hellilellinä ja haliteltavina.

Kerran Täti sanoi että se lähtee kauas tuhannen ison tien ja suolaisen veden taakse ja sanoi naapurin rouvalle, "anna ruokaa ja hellyyttä viikonlopun yli". Niinpä vaikka minun tuli heti ikävä Tätiä kun se lähti, olin tosi iloinen että pian Täti tulisi takaisin ja pääsisin syliin paijattavaksi ja voisin kehrätä yötä myöten sängyllä, silkkisellä tyynyliinalla vaikka aamuun asti. Mutta sitten meni monta yötä ja monta päivää, ja naapurin täti alkoi huolestua kun Täti ei palannut vaikka oli luvannut, eikä Tädin puhelimeen saatu yhteyttä ja meillä oli molemmilla pikkukissoilla pelko ja ikävä ja me oltiin ihan ymmällämme. Vatsa kurisi eikä tehnyt mieli kehrätä ja meitä molempia hirvitti, sillä Tädin lähdön jälkeen oli käyneet isot, ainaskin miljoona käpälänmittaa korkeat miehet ja vieneet melkein kaikki kalusteet pois, sinne merten taakse Tädin luo, mutta eipä meitä tullut kukaan hakemaan ja minua ja kissasiskoa ihan oikeasti alkoi pian itkettää ikävästä. Silloin naapurin täti pudisteli päätään ja soitti jonnekin Isolle Talolle ja sieltä tuli joku tyttö, pisti meidän häkkiin ja minä suutuin niin että syljin ja sähisin ja olin oikein tuhma että se olisi jättänyt minut sinne odottamaan Tätiä. Tyttö sanoi ettei täti enää tule takaisin ja vei meidät sellaiseen ihan hurjan isoon taloon missä oli hirmuisen paljon kissoja asumassa kopeissa. Olin niin hirmu hirmu vihainen, että sivalsin jopa minun kissasiskoa piikkivitosella ja niin ne erotti meidät ja pisti minun karanteeniin. Sitten valkotakkinen kummanhajuinen täti pisti minua pahalla piikillä, tutki minun suun ja sanoi että minulla oli varmasti ollut iso pipi, pakotti pieniä pyörylöitä kurkusta alas ja lopuksi pisti sellaista piikkia että nukkumatti vei minut mennessään!

Kun minä heräsin minulla oli kalju maha, kiekko päässä ja kurja olla, mutta suu tuntui hyvältä ja minä pystyin taas nakertamaan muroja ja syömään ihan kunnolla. Niin minä aika monta aurinkoaamua olin siellä ja joka puolella oli ihan hirveästi kissoja, minä en niistä tykännyt ja sähisin ja suhisin kaikille paitsi sille ihanalle tytölle ja kaikille ihmisille jotka rapsuttivat minua. Niille minä kellahdin pylly pystyyn ja siitä suoraan selälleni pyörien kierien somana sipsulina vatsarapsuja varten. Siellä oli muuten ihan hyvä olo, mutta aika ahdasta eikä kukaan oikein ehtinyt minun kanssa olemaan, sylittämään ja hellittelemään.

Eräänä iltana sinne asteli sisään Mami. Mami kävi ensin ylhäällä ja sitten alempana ja vielä ylhäällä kun se ei vain löytänyt sellaista jotain kania tai pupua tai kisua mitä etsi. Vaikka minä olin vieläkin vähän niin kuin karanteenissa niin silti Mami tuli minua katsomaan ja minä vähän noin niin kuin kohteliaisuuden vuoksi puskin sen kättä, vaikka enemmän minua kiinnosti kiltin tytön kädessä oleva sapuskakuppi. Vaan Mamipa ihastui minuun ikihyväksi ja sanoi "Tämän minä otan" ja palasi viikon perästä mukanaan pikkainen häkki mihin se minut houkutteli mutta sulkikin sen oven niin, että minä jäin ihan sinne vangiksi! Minun pieni mirrinsydän julmistui siitä niin, että tuijotin tuimasti Mamia silmiin miukuen ja moukuen, enkä yhtään välittänyt isosta murinapedosta jonka mahassa me matkattiin heinäkuun helteillä.

Mutta sitten me tultiin Kotiin ja se olikin ihan hyvä paikka. Minä kerran kiersin ja huomasin että siellä oli ruokakuppi kukkuroillaan, raikasta vettä ja niin minä heti kellahdin keskelle olohuoneen lattiaa ja mami sanoikin että minä tein siitä heti kodin niin kuin teinkin. Sitten oli ihan ihmettä! Kaikkea kummaa tavaraa mitä minä kummeksuin ensimmäiset viikot, kunnes pienet hiirut kepin päässä saivat aikaan ihanan kutkutuksen, tassujen väpätyksen ja viiksikarvan värähdyksen ja niin minä opin jahtaamaan mattohiiriä maton alta, pyrstöhöyhenhuiskaa ja hiirenhäntänarua! Nyt elämässä on paljon hauskaa, iloa ja riemua. Kesäisin me laitetaan vyöt ristiin minun mahan alta ja mennään metsään niin että minä voin taivastella ja vaania pieniä vinkeitä tiitiäisiä milloin puusta ja milloin maasta. Ja osaan minä kiivetä puuhunkin ihan tosi hienosti vaikka ennen en osannut edes kiivetä kiipeilypuussa. Nyt on ihan hyvä vaikka joskus pitää harjata minun hampaita kun ne on kai vähän niin kuin vauriolla, ja kerran vuodessa me mennään sen valkoasuisen, kummanhajuisen tädin luokse jotta se saa ihailla ja kehua minua ja pistää vähän sillä piikillä, mutta se on ihan hyvä koska sen jälkeen me saadaan aina herkkuruokia.

Ainoa vaan, että kun minä olin ollut vuosituisen mamin luona sinne tuli ihan hirveä pieni musta riiviö joka ei aina tottele vaikka sille kuinka kovasti tuitturoisi. Se oli väliin niin mahdoton, että minä ihan masennuin ja nypin kaikki karvat masusta ihan silkasta surusta, mutta nyt meillä on paljon kaikkea kivaa tekemistä eikä se nujuuta minua enää sillä lailla että olisin koko ajan alamaissa. Välillä me jopa vähän leikitään hippasta ja väijyä, mutta jos se meinaa riehaantua niin tuiskahdan sille ja tömäytän tassulla että älyää olla kissoiksi. Mutta vaikka mami toruu sitä joskus se sanoo että se on niin kuin parka ja poloinen eikä oikein älyä aina kissojen kieltä, mutta minäpäs silti sivallan sitä tassulla ellei se ole kiltisti.