"Viikko, korkeintaan kaksi." "Anna mun miettiä." "En mä tiedä." "Kuukausi, korkeintaan kuusi." Arvatkaapa mitä nuo lauseet ovat? Entisten seurustelukumppaneideni pohtimisia siitä haluavatko olla kanssani vai eivät. Muinainen poikaystävä menneisyydessä halusi parin viikon miettimisajan seurusteleeko minun vai erään vähän hehkeämmän leidin kanssa. Leidi itse olikin täysin muuta mieltä, mutta meidän suhteemme oli jo historiaa. Entinen avopuolisoni jahkasi yhtä lailla kahden naisen välillä, polkaisi muutaman kerran kumpaistakin ja jäi sitten miettimään puoleksi vuodeksi kumpi on kampi ja kummasta parempi. Loppujen lopuksi vaakakuppi kallistui toisen puoleen (mikä oli hyvä, olimme niin väärät toisillemme kuin olla ja voi) ja hän aika konkreettisesti ajoi minut ulos yhteisestä kodistamme. Sitä en ehtinyt surra, sillä olin jo ehtinyt niiden raastavien kuukausien aikana rakastua toisaalle. Tämän kanssa vuodet vierivät verkkaan, kokonaiset seitsemän kertaa pallo kiersi auringon ennen kuin minä itse luovutin, väsyneenä kuulemaan aina ne kolme kauheinta sanaa: "En mä tiedä.". Vannoin mielessäni, että se oli viimeinen kerta kun jään sormet ristissä ja sydän syrjällään odottamaan vastausta, mutta arvatkaapa.. Nykyinen on sentään päättänyt haluta olla kanssani, mutta kaikki muu sitten meneekin perseelleen. Kun on läheinen lähisukulainen allerginen kissoille, ei tiedä voiko tulla kyläilemään kotiin jossa asuu kissoja. Luultavasti ei. Tätä on nyt kuukausikaupalla jahkattu. Minusta ainoa tapa olisi kylmänviileästi testata asiaa ennen kuin mietitään mitään enemmän. Kimpsut, kampsut ja kissat kainaloon ja toisen kotiin vieraisille. Uskottaisiin siivousaineisiin ja ihmeisiin, kokeiltaisiin onko toivoa ollenkaan. Vaan kun ei. Asiaa pitää lykätä, ihan kuin se vetkuttamalla jotenkin muuksi muuttuisi. Kun kuulemma kuitenkin rakastaa. Minä kysyisin mitä helvetin rakkautta se on, ettei edes tiedä haluaako harkita yhteistä tulevaisuutta toisen osapuolen kanssa?! Ettei ole valmis edes kokeilemaan. Että jatketaan vain sellaista toiveunta ja hauskanpitoa. Olen niin kyllästynyt ja väsynyt kyselemään, arpomaan, odottamaan ja elämään helvetti vieköön toisten ehdoilla. Toisten mielihalujen ja tahtojen mukaan. Minä haluan vaatia jotain itselleni! Minä haluan vaatia ettei minua pidetä jatkuvasti epätietoisuudessa! MINÄ HALUAN VAATIA ITSELLENI OIKEUDENMUKAISTA JA TASAVERTAISTA KOHTELUA.

Ehkä minussa on sitten niin perustavanlaatuisesti jotain pielessä. Ehkä minä olen ihmisenä liian vaikea. Ehkä ihmiset eivät vain löydä minusta sitä mitä tarvitsevat. Väkisinkin tulee olo, että olen tekemistä paremman puutteessa, sitä oikeaa odotellessa.

- Draamakuningatar