Oh my, mikä reissu! Seilasimme siis Tukholmaan iik-iik-ihanalle viikonloppureissulle viikko sitten. Merenkäynti oli menomatkalla hulppeaa ja minä olin onneni kukkuloilla, mutta seuralaisellani asiat eivät olleet yhtä hyvin. Sekä perjantaisen että lauantaisen vietimme puolenyön jälkeen (noh, aika pitkälti sen jälkeen mutta kuitenkin) unten mailla toisen osapuolen tultua pahoinvoivaksi. Hyttimme oli myös hienosti keulassa, suoraan hätäuloskäynnin kohdalla, joten jos titanicin karma olisi kohdannut oltaisiin oltu heti ekana pelastuskannella. Siitä tuli kieltämättä lohdullinen ajatus rakkaani ostettua minulle hurmaavan sydänkaulakorun.. Liekö korun punainen sydän sinisen sijaan vaiko ilmastonmuutoksen laki, mutta yhteenkään jäävuoreen emme törmänneet vaikka laiva hyppelehtikin pitkin aallonharjoja kuin kofeiinipiikin saanut sammakko.

Vaikka olenkin kuullut paljon arveluttavia huomioita nykyisestä palveluntasosta laivoilla, olivat omat tarjoilijamme todella mukavia ja menomatkalla tienattiin drinkkiliputkin aaltojen heilautettua juoman tarjottimelta pitkin pöytää, tuolia ja jälleen kerran huonotuurisen T:n housuja. Viking line pisti siis parastaan karusta ulkomuodostaan huolimatta. Mikään silmänilohan se paatinreppana ei ole. Ulkopuolelta nuhjuisen punavalkoinen luukkujen ruostevalumien tahraamana ja sisältä kuin kasarivuosien valju muisto. Huolimatta hyttimme ankeasta ulkonäöstä, meillä oli sentään ikkuna ja ulkona pimeyttä silmänkantamattomiin. Keulan ikävämpi puoli olivat siihen suoraan hakkaavat köydet ja aallot, puhumattakaan kääntöroottoreista. Pääsinkin nukkumaan vasta Maarianhaminan jälkeen, joskus 4:25 Suomen aikaa (3:25 Sverige) kun saariston tilkkutantereet hillitsivät aaltojen intoa. Niin ja ne roottorit.. Voi luoja sitä korvia huumaavaa metakkaa kun suoraan alapuolella propellit käänsivät laivaa! Mr T nukkui kuin vauva, onnellisena kuorsaten kun taas meitsi vaipui johonkin kiduttavaan horrokseen missä puolitajuissani kuuntelin sitä ryskettä. Mutta aamu.. Sikahintainen ja epäterveellinen aamiainen ja sitten ihana, ihana Tukholma! Ilmat suosivat pilvisellä, mutta lämpimällä säällä ja vanhan kaupungin katuja kipitellessä olisi voinut kuvitella olevansa 1900-luvun taitteessa. Mitä nyt muut turistit ja tuhannet krääsäkaupat hieman söivät uskottavuutta. Surukseni en löytänyt yksiäkään oikein ihania kenkiä, kenties johtuen melko tiukasta aikataulustamme, mutta sen sijaan löysin ihanan punaisen "villa"mekon (hieman mohairia ja paljon keinokuitua) joka kutittaa ihan älyttömästi. Yritän silti sitkeästi silloin tällöin pitää sitä. Ensinnäkin se oli aika kallis (oikeastaan ainoa mitä ostin karkkien ja parin tuliaisen lisäksi) ja toisekseen näytän ihan vietävän suloiselta siinä. Oikeasti en olisi ostanut sitä ellei Mr. T olisi rakastanut sitä ylläni, ja minua sen sisällä. Sen vuoksi kannatti pistää vähän rahaa haisemaan ja korttia vinkumaan.

Huolimatta pikaruokaloita vastustavista periaatteistani eksyimme syömään Burger Kingiin ja pihvit olivat kyllä vertaansa vailla. Yritin olla ajattelematta tehotuotantoa ja lähetin mielessäni hiljaisen toiveen, että liha olisi ruotsalaista alkuperää sekä osapuilleen ihan hyvin kohdeltua. Purilainen oli kyllä mielettömän herkullinen ja paikka tupaten täynnä. Huolimatta siitä, että seinät pullistelivat ihmispaljoudesta, joku eukko oli linnoittautunut miestenvessaan (!!) meikkaamaan ja minä odotin yksin ja orpona Mr T:n paluuta 20 minuuttia. Ajattelin jo että nyt se minut tänne hylkäsi, mutta jättipähän sentään reppunsa ja ostoksensa jotta voin koota jonkinlaisen survival kitin. Onneksi hän ehti takaisin ennen kuin tosissani huolestuin ja aloin soittelemaan katoamisilmoitusta tai pyydystämään turisteja pakkaseen pahan päivän varalle. Päivä hujahti ohi hetkessä! Paljon jäi näkemättä ja ehdimme käydä läpi oikeastaan vain kauppakeskuksen ja aukion salmiakkikuvioinnilla jonka nimi kai viittasi pohjoiseen, sekä muutamia hauskoja turistikauppoja. Palasimme hyvissä ajoin pikku paatillemme joka totta vie näytti vaatimattomalta paikalliseen huviristeilijään verrattuna. Harmi etten älynnyt ottaa molemmista kuvaa ihan vertailun vuoksi.

Illallisella näytin tietysti suorastaan pullealta trinsessalta sifonkihamosessa ja dimangikengissäni. Ruuasta on pakko mainita, että ihan älyttömän hyvä á la carte siellä oli. Kokeilin ensi kerran elämässäni medium paistettua pihviä ja kokemus oli taivaallinen. Kasvisannoksia joutuu melkein joka kerran jonkin verran muuntelemaan allergioideni vuoksi, joten kun kerrankin sain annoksen missä maut olivat sopusoinnissa, vaiensin tylysti omatuntoni ja nautin kerrankin kunnolla rakennetusta makujen sulosinfoniasta. Reunoilta kypsä, keskeltä herkullisen punainen pihvi, juuri sopivan murea. Voimakas, mutta tasapainoinen ruskea kastike, miedot herkkusienet ja rapea perunaneliö.. Ah. Se oli eittämättä yksi herkullisimpia aterioita elämässäni, liha oli todella erinomaisesti valmistettu. Punaviini meni loistavasti ruuan kanssa yhteen, se oli hieman kirpakka mutta makuja täydentävän täyteläinen valinta. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun muistelen tuota ateriaa.

Tulipahan ensimmäistä kertaa nähtyä Maarianhaminakin. Kannelta kurkimme ja allekirjoittanut liukasteli stilettisipsuttimillaan miltei täysspagaatteja. Samalla yritimme ottaa huonolla pokkarillani pari kuvaa, mutta niistä näkyy vain paljon pimeää ja pari mökintapaista. Sympaattisen näköistähän siellä oli, mutta asumaan minua ei saisi sinne kuin muutaman miljoonan maksamalla. Ja silloinkin myisin saaren eniten tarjoavalle ja lähtisin jonnekin lämpimään. Hitsi että kannella oli muuten ky-ly-mä! Oltiin ihan jäässä joka kerta kun siellä käytiin, pitihän toki joka satama nähdä mennen tullen vaikka varpaat jäätyivät.

Aivan liian pian ilta meni ohitse ja drinkkiliput käytettyämme palasimme jo hyttiin. Itse olisin ollut valmis vielä tanssimaan ja ehkä naukkailemaan hieman lisää, mutta huomattuani Mr T:n valjun olon, päätimme kuitenkin tyytyä kuiskuttelemaan pieniä, hölmöjä salaisuuksia toisillemme, kädet toistemme ympärillä ja kuumissamme peiton alla. Silkkaa kiireetöntä yhdessäoloa, pään painamista toisen kainaloon, piirtelemistä toisen selkään, kutittamista leuan alta.. Loppujen lopuksi ei harmittanutkaan vaikka ikivihreiden iskelmien kohdalla on miltei pakko päästä tanssaamaan. Ulkona loisti täysikuu kimaltuen aaltojen pinnasta ja merenkäyntikin oli verkkaisempaa. Olisi mukava sanoa että nukahdimme toistemme käsivarsille, mutta koska kaikki parivuodehytit olivat menneet, olimme A-luokan hytissä minkä erottaa muista vain ikkuna. Erilliset vuoteet siis ja kapeat sellaiset. Niinpä minun tuli kuuma, aina jostain kutitti, raajoja tuntui olevan puolet liikaa ja niinpä jossain vaiheessa sujahdin omaan petiini. Pari kertaa kipaisin takaisin Mr. T:n viereen kunnes maltoin oikeasti simahtaa. Oltiinpahan satamassa oikeasti niitä harvoja joilla ei ollut krapulaa ja kantamusten kanssa urheasti sinniteltiin aina tuomiokirkon ohi ratikkapysäkille. Pariin ensimmäiseen katajannokan ratikkaan kun tuskin olisi mahtunut muuta kuin ensimmäisenä ryysänneitä krapulaisia.

Minulla oli vapaata vielä silloin maanantai ja tiistai, saatoin siis lojua T:n luona tavanomaista pidempään, kissat kun olivat täysihoidossa vanhemmillani. Ihana, ihana päätös reissaamiselle. Rauhallinen sunnuntai ja maanantaina töiden jälkeen oti rakkaani vastaan suudelmin pelkän puhelinsoiton sijaan. :) Nyt olemme jo palanneet arkeen, mutta toivon että pian voisimme olla uudestaan pidempään yhdessä kuin vain vuorokauden.. Ikävä on kova ja kovenee koko ajan. Kunpa voisimme olla enemmän yhdessä. Kenties jo keväällä. :)