Natalla (tsekatkaa sivupalkkini) on superhauska meemi mihin tarttua. Katsotaan ehdinkö kirjoittaa sen valmiiksi, vai palaanko asiaan illalla töiden jälkeen.

10 vuotta sitten olin 18-vuotias:

Täysi-ikäinen, jibuu. Bailaus ja alkoholinkäyttö oli railakasta ja osasin tanssia ketkuttaa aika pirun hyvin pitkin ravintelin tanssilattiaa. Sittemmin taito on unohtunut ja minusta on tullut kovin ujo ja arka. Olin vielä varovaisen onnellinen parisuhteestani, vaikka koko ajan taustalla tuntuikin epämukavalta ja kaikki tuntui kokoajan takaraivossa ihan väärältä.

5 vuotta sitten olin 23:

Aloin kirjoittaa ylioppilaskirjoituksiani iltalukiosta ja tunsin oloni niin hyväksi ja ylpeäksi. Minä tein sen! Minä olin penkkariajelulla ja saamassa viisivuotisen projektini päätökseen henkisestä latistamisesta, ylipitkistä työvuoroista ja suurimman osan epäuskosta huolimatta! Seurustelin enkelikasvoisen tytön kanssa ja olin hyvin rakastunut. Minulla alkoi olla oikeasti ystäviä kun exän piiloilkeät mielipiteet eivät estäneet minua pitämästä yhteyttä ja uskomasta etteikö minullakin voisi olla aidosti ihania ystäviä.

Keväällä kirjoitin ylioppilaaksi, hain kansanopiston kuvataidekurssille, erosin tyttöystävästäni ja vietin elämäni ehkä onnellisimman vuoden kuvataidetta opiskellen. Piiiitkä On-off suhteeni kukoisti välimatkasta huolimatta.

3 vuotta sitten olin 25:

Neljännesvuosisata tuli täyteen, muutin nykyiseen asuntooni ja opiskelin nykytaidepainotteisessa koulussa missä toisin kuin opistolla, vuosikurssilaiseni inhosivat minua ja lopulta myös minä heitä. Edustimme täysin eri koulukuntaa taiteenaloilla ja vaikka itse ihailin osan heistä nokkeluutta ja oivaltamista, he tuntuivat suhtautuvan halveksuen, vähätellen ja ivallisesti omiin töihini. Itsetuntoni oli murskana ja olin hirveän onneton koko ensimmäisen opiskeluvuoden. Sittemmin en juuri koulussa enää käynytkään. Inhosin koko paikkaa ja lopulta keskeytinkin opintoni.

Vuosi sitten olin 27:

Tajusin etten muutenkaan ollut apurahahakija tyyppiä ja aloin miettiä jatko-opintoja. Pistin lopulta koko opintoajatuksen toistaiseksi jäihin, erosin pysyvästi on-off-suhteesta jonka toinen osapuoli joi ihan liikaa ja keskeytin kesän alussa opinnot silloisessa opinahjossa. En halunnut piirtää, maalata enkä oikeastaan tehdä yhtikäs mitään miltei vuoteen.

Toisaalta taas olen ollut jo vuoden verran normaali, onnellinen, masennuksesta ei tietoakaan.

Tähän saakka 2008:

Minulla on mies joka tekee minut onnelliseksi ja suhde joka tekee minut onnettomaksi. Uskon kyllä rakkauteen, mutta omalla kohdallani rakkaus tuskin lie tie onneen ja auvoisuuteen.

Työn kannalta asiani ovat hyvin. Kun muita sanotaan irti, itse työskentelen alalla missä tekijöitä tarvitaan aina. Saan kohtuullista (vaikkakin matalaa) palkkaa ja voin vihdoin nostaa elintasoani mielekkäämmälle tasolle.

Eilen torstaina:

Juoksin töissä hulluna. Yritin nukkua kun naapurissa jatkui bileet johonkin kahteen aamuyöllä ja enemmän on tapahtumista alempana blogissa. :)

Tänään perjantaina:

Minun pitäisi olla kohta työmatkalla, mutta laiskottelen ja välttelen aikaa sekä lähtöä viimeiseen asti. Olen tajunnut tänä aamuna, että perimmäinen haluni olisi istua koneella ja kirjoittaa (voisin jopa varovaisesti sanoa, että myöskin piirtäminen ja maalaus kuuluisi näihin). Se, onko siitä sen kannattavampaa puhua tai haihatella, onkin ihan toinen juttu. :)

Huomenna lauantaina:

Olen töissä. Yksi työkeikkani peruuntui ja olisin ollut taloudellisesti lirissä kaikkien pakollisten jouluvapaiden (lue: ansionmenetysten) lisäksi ellen olisi saanut tuota pelastavaa, ylimääräistä työvuoroa vaikkeivat lauantailisät nyt päätä huimaakaan. Illalla yritän ehtiä ystävättärelle vaikka luultavasti olenkin aivan nääntynyt.

Ensi vuonna 2009:

Tuohon vuoteen sisältyy paljon salaisia toiveita joista en uskalla edes vielä sallia itsellenikään ajatuksia. Täytän 29 ja olen vanha akka. Olen toivon mukaan edelleen nykyisessä työpaikassani ja toivottavasti koen työni edelleen hauskaksi ja mielekkääksi.

Ääähh. Tulipas tästä nyt tynkä, ehkä päivittelen lisää tähän vielä illalla. :)