Minä huudan, raivoan, olen ilkeä, epäoikeudenmukainen, kiukkuava raivotar. Minä likistän seinää vasten, nostan itseni tuskan yläpuolelle, käännän koko pallon ylösalaisin ja oikeutan vain itseni tuntemaan riivattua epätoivoa. Minä kiristän, muotoilen ja väännän sanat uusiksi, minä kuorrutan kivulla ja roiskin vihan värittämiksi kaiken. Minä soitan vain kertoakseni vihani. Huudan ettei hän tehnyt tarpeeksi. Olen vihan ja tuskan jumalatar, ruoskin hellät sanat ja kauniit muistot verinaarmuille, annan rakkauteni kirkua ja vereslihalla olevan sieluni kieriä karkeassa suolassa, hieron haavoihin etikkaa, pakotan hänet katsomaan miten minä kärsin. Sokeana kaikelle muulle.

Minun maailmani on kipu, tuska ja tuhoaminen. Minä en anna yhdenkään muiston olla rauhassa. Minä raahaan ne uhrilahjaksi piinan alttarille ja revin rikki kaiken mikä oli kaunista. Ja minun sydämeni sykkii kerrankin vahvana. Ajatellen synkeitä ajatuksia.