"Jokainen nainen jonka tiedän on maksullinen. Ainakin suhteen alkuvaiheissa." Näin väitti eräs tuntemani henkilö huumorimielessä. Mutta se sai minut pohtimaan yhteiskunnallisia arvojamme. Kyseinen henkilö käytti esimerkkinä klassisia: drinkki, elokuva ja illallinen miehen tarjoamana. Näistä 'vastapalvelukseksi' nainen ennemmin tai myöhemmin todennäköisesti 'maksaa' tarjoamalla seksiä. Tämän voisi laajentaa käsittämään myös suhteita, avo- tai avioliittoa missä nainen on vähemmän ansaitseva puoli jolloin raha ja seksi ovat maksuvälineitä rakkautta vastaan. 
Perimmältään se sai minut hyvin surulliseksi. Se alitajuinen ajattelumalli, jonka voi huumorin varjoihin hyvin verhota: naisen voi edelleen ostaa ja kaikki naiset jotka sallivat miehen tarjota jotain, ovat pohjimmiltaan prostituoituja. Itse toimin matalapalkkaisella alalla, osa ystävistäni tienaa minua rutkasti enemmän. Aina ei ole rahaa ostaa heille yhtä ihastuttavia lahjoja kuin heiltä saan, joten yritän korvata asian muilla tavoin. Väkerrän kortin, pyrin tekemään vastapalveluksen ja olen aina valmis olemaan lohduttava olkapää ja teepöytäni on avoin tulla milloin hyvänsä. En usko, että yksikään heistä ajattelee minun olevan heidän oma pikku horonsa jolta he ostavat huomiota ja rakkautta. Tämä tuntuu olevan vain miesten ajatusmaailman malli, jolla he voivat selitellä miehen olevan edelleen naisen yläpuolella. Sillä naisen vaivalla väkertämä aamiainen, jonka tarvikkeet btw, eivät tule ilmaiseksi kaupasta, ei ole laskettavissa rahanarvoiseksi vastapalvelukseksi vaan sitä pidetään jotenkin itsestäänselvänä.

Minkälaisessa arvomaailmassa haluamme elää? Millaisessa elämme? Haluammeko kiivaasti arvottaa ja vertailla valuutan mukaisesti asioita, joiden tulisi olla osoituksia kiintymyksestä, välittämisestä, rakkaudesta..? Minusta oli todella alhaista rutata rumaksi mielikuva, missä oletan rahallisen tarjoamisen olevan kiintymyksen osoitus, en vähimmässäkään määrin maksu siitä mitä kammaritangossa tapahtuu. Saatika sitten täyttymistään odottava velvoite makuuhuonemamboon.

Itse olen aina vaaleanpunaiset lasit silmilläni olettanut, että halu ostaa tai antaa jotain rakkaalleen on yksi tapa osoittaa kiintymystä. Mutta onko se sitä? Vai onko se samalla jotain muuta, salaisesti myös omahyväinen ajatus tietynlaisesta omistamisesta, syy odottaa saavansa lauantai-iltaisin saunan jälkeen muutakin kuin saunakaljan? Miksi, miksi niin moni tuntuu vieläkin salaa itseltäänkin ajattelevan voivansa arvottaa rakkautta ja kiintymystä riihikuivalla kahisevalla. Miksi kyynisesti ajatella sijoittavansa seksiin ja että nautintko maksaa. Ymmärrän hyvin halun osoittaa omaa varallisuutaan, näyttää toisen silmissä haluttavalta ja saada ihailua. Se on koodattu geeneihimme kertomaan vastapuolelle kelpoisesta lisääntymiskumppanista. Mutta jos jotain haluaa tehdä omasta vapaasta halustaan, kertoakseen miten paljon rakastaan, niin miksi siitä täytyy tehdä rumaa rakkautta ja viitata että siitä olisi jo etukäteen maksettu? Voisin ajatella, että suhteet joissa olen voinut olla rahan käytössä hövelimpi, olisivat olleet panostus ainakin kauniisiin muistoihin. Mutta haluammeko elää ajatellen, että ostamme materialistisesti joka ainoan asian. Rahasta tulee jumalamme ja kaikkivaltiaamme joka hallitsee muistojamme, sillä ilman rahaa meillä olisi vain harvoja niistä. Kaikki maksaa, mutta se miten suhtaudumme siihen erottaa kyvyn katsoa maailmaa missä voimme tehdä paljon hyvää, siitä missä raha ja sen käyttö on vain yksi tapa omistaa lisää.

Tämä kirjoitus keskeytyi puhelun vuoksi ja terävin kärki katkesi. Ehkä palaan myöhemmin naputtamaan huomattavasti kerkeämmällä kirjoitustavalla tasan mitä mieltä olen moisesta arvomaailmasta, edes alitajuisella tasolla.