Olen yrittänyt kovasti miettiä olenko oikeista syistä jumissa elämäntilanteessani. En edes yritä kieltää, etteikö eroaminen lopullisesti olisi helpompaa jos Mr. T ei olisi niin houkuttelevassa asemassa kaikin puolin. Toisaalta mietin, että kun suhteen onnistumisprosentti pyörii ehkä juuri ja juuri nollan yläpuolella, ei houkuttele kauheasti kärsimään tätä epätietoisuutta. Sitäpaitsi.. Minne ihmeeseen olen hukannut jälleen omanarvontuntoni? Tiedän, että olen tärkeysjärjestyksessä siellä jossain kaaaaauuuukana takana kaiken mieluisamman jälkeen, joten miksi nielen pahan mieleni ja annan kaiken olla? Toivonko liikaa, jos haluaisin olla ensimmäisenä? Minä kuulen muilta näistä rakkaustarinoista.. Niistä kirjoitetaan satuja, tarinoita, elokuvia. Jotkin suuret rakkaustarinat elävät ikuisesti, toiset elävät niitä. Se pistää ihmettelemään, miksei minun kohdalleni ikinä osu tällaista? Mikä minussa on vikana? Miksen minä saa elämässäni sellaista rakkaustarinaa ja tunteiden paloa mistä saan vain maistiaisia muiden kautta?

Lisäksi minulla on pitkästä aikaa todella raastava päänsärky. Viime viikon näköhäiriöt vähän enteilivät tätä, mutta toivoin että särky ei sitten iskisikään. Olen niin iloinen että tänään on vapaapäivä. Jokainen vähäinenkin ponnistus, jo kahvikupin juominen saa kivun viiltämään takaraivosta otsaan. Silmien liikuttaminen sattuu, kovat äänet ovat helvettiä. Pään takaosa on niin arka, että sormien painaminen takaraivoon saisi minut ulvomaan kivusta. Voi minua.