Olen levännyt hyvin. Ainoa ikävä puoli tässä päivässä on se, että kohta täytyy lähteä töihin. Olin pitkään, Pitkään jumissa novellissani, mutta nyt tuntuu että sain taas tahdista kiinni. Viimeinen osa on toivon mukaan tällä viikolla kirjoitettu. Olen työstänyt sitä kaikkea muuta kuin kronologisessa järjestyksessä. Kirjoitin ensin alun, silkan idean. Seuraavaksi huomasin paukuttavani hullun lailla näppistä loppua kohden ja nyyhkittyäni tarpeeksi kirjoitin kolmanneksi viimeisen osion. Sen jälkeen lopun, ja nyt työstän keskikohtaa. Yksi syy lukemattomiin keskeneräisiin kirjoituksiini on varmaankin aiempi tapani pyrkiä työskentelemään sitkeän kronologisesti. Tämä novelli muutti kolme viikkoa aiemmin kaiken. Kohtaukset olivat niin voimakkaita, niin selkeitä sanoja myöten, että ne oli pakko kirjoittaa pois häiritsemästä. Kun pahin purkaus oli ohi, jäin ikäväkseni junnaamaan pitkäksi aikaa paikoilleen. Yhtä osiota vaille valmiista työstä! Mutta nyt alkaa näyttää hyvältä. :) Olen todella innoissani, sillä en ole aikoihin kirjoittanut täyspitkää kirjoitusta. Lyhyitä ja nopeasti kirjoitettavia juttuja vain.

Toivon hartaasti, että tällä viikolla olisi kylliksi aikaa kirjoittaa keskeneräinen kohtaus sekä viimeistellä muut osat. Tämä on ihan kauheaa myöntää, mutta pidän kirjoituksestani ja jos se olisi jonkun muun kirjoittama, haluaisin lukea sen. Tunnen valtavaa syyllisyyttä moisesta itserakkaudesta, mutta en voi sille mitään. Jos olisin uskonnollinen, ruoskisin varmaan itseäni, pitäisin piikkivyötä ja sirottelisin vielä tuhkaa päälleni katumuksen merkiksi. Nyt tyydyn hieman häpeillen iloitsemaan saavutuksestani.

Mr. T on tällä viikolla miltei koko viikon luonani, sillä hänellä on eräs ohjaajaseminaari tässä lähellä. Mies saa huolella painia ja äheltää opetellessaan uusia tekniikkoja. Samalla hän on huolissaan treenipuvun mahdollisista hajuhaitoista pienessä asunnossani. Minä en. Herättyäni eräitäkin aamuja kissanripuliin rokotusten jälkeisinä aikoina, ei mikään voi olla yhtä kauheaa. Sitäpaitsi jokin hikinen asu on pieni hinta siitä että saan miltei joka aamu tulevana viikkona herätä hänen vierestään. Vain 2-3 aamua täytyy sinnitellä ilman. Minä haluan.. Enemmänkin kuin näin. Mutta olen valmis odottamaan, haluan että myös Mr. T saa tilaisuuden ja mahdollisuuden nauttia yksin asumisesta. Minähän olen asunut yksin jo.. vuodesta 2005. Mutta ihan oikeasti, nyt vasta tuntuu siltä että voisin jakaa jossain vaiheessa asunnon jonkun toisen kanssa. Vielä en olisi itsekään valmis luopumaan yksityisyydestäni, mutta pian ikävä toisen kainaloon käy varmaan sietämättömäksi.