Huokaus. "Vapaa" viikonloppu ja taas täynnä tekemistä. Yleensä viikonloppuni nykyään ovat. Tunnen itseni kiittämättömäksi, ilkeäksi ja pahaksi kun Mr. T on ostanut liput vapaaotteluun ja minua vain väsyttäisi niin hirveästi. Mr. T sanoo: "Ota torkut". Mutta tämä ei ole sellaista väsymystä. Tämä on väsymystä siihen, että joka viikonloppu on jotain tekemistä. Vuoden alusta (ja arkipäivät olen siis lähes poikkeuksetta myös töissä. :) ):
Vko 1. La töitä, su vapaa
Vko 2. töitä la + su aamu ja päivällisvierailu
Vko 3. kuumehourailua
Vko 4. töitä la + su aamu
Vko 5. La vapaa + synttärit (ihanat sellaiset) su töitä
Vko 6. Tämä taisi olla vapaa, jipii!
Vko 7. la töitä, su ensi-ilta
Vko 8. la polttarit (hauskat sellaiset, kiitos Nata!! :) ) ja su kokonaan vapaa
Vko 9. la töitä
Vko 10. La päivällisvierailu, sunnuntai luojan kiitos vapaa
vko 11. la-aamu töitä, vapaaottelu illalla, su veljenpojan 2-v juhlat
Vko 12. la töitä
Vko 13. la synttärit, la ilta tuparit. Sunnuntaina saan ihan varmasti paskaraivarin, hermoromahduksen ja ammun itseäni jalkaan. No ei. Itken lohduttomana enkä suostu puhumaan enää kenellekään yhtään mitään.

En ymmärrä miten normaalit ihmiset jaksavat. En vain tajua. Minun tekisi mieli itkeä. Olen järkännyt lauantaita vaikka kuinka monta kertaa vapaaksi. Kinunnut vapaita päiviä, vaihdellut työvuoroja, ja silti minun on MAHDOTONTA PERKELE saada yhtään vapaata viikonloppua. Olen niin poikki.

Ei varmaan tarvitse mainita, että viime kesästä eteenpäin tämä on ollut ihan samanlaista. Minulla on muistaakseni ollut KOLME täysin kiireetöntä ja vapaata möllöttely-köllöttely viikonloppua lähes 12 kuukauden aikana. Itsesääliä, niisk.

Kirjoitin pätkän novellia eteenpäin ja olonikin vähän parani.