Maalaan pitkästä aikaa. En ole vuoteen tehnyt oikeastaan yhtään mitään akryyleilläni, nyt tuntuu sopivalta hetkeltä. Olen ihan ruosteessa. Joudun kertaamaan typeriä asioita ja oikeasti pinnistelemään löytääkseni oikeita värisävyjä. Ja tietysti juuri kun olen päässyt vauhtiin, huomaan minulta puuttuvan juuri niitä tärkeitä sävyjä joita ei saa sekoittamalla (tai omat kykyni eivät riitä) vaan ne täytyy ihan fyysisesti käydä ostamassa. Menen onneksi joka tapauksessa illalla kaupungille salille ja sen jälkeen luultavasti pitkästä aikaa Mr. T:lle halimaan pahoin vilustunutta ja yskivää armastani. Ehkä ostankin vasta keskiviikkona maalit paluumatkalla, niin ei tarvitse raahata niitä edestakaisin. Akryylitkin kun painavat pidemmän päälle varsin riittävästi.

Toivottavasti saisin viikossa työn valmiiksi ja sitten kenties voin jopa laittaa siitä kuvan tänne. Olen ihan surkea, sellainen tylsä ja mitäänsanomaton tekijä. Työni ovat aina niitä joista kukaan ei keksi mitään sanottavaa. Tainno opettajat kyllä, kuten sellaisia että "Vaihda alaa", "Tämä on tällaista pipertelyä..", "Ketä tällaisen pitäisi kiinnostaa?",  "*naurua*" tai "Onko tämä jotain pin-up-mangaa?!". Ai miten niin vieläkin närkästynyt?

Mistä tulikin mieleeni, että Mr. T:n äidillä on synttärit ja olen lupautunut väkertämään kortin. Korttien tekeminen on toisaalta kivaa. Ihmisillä on hassu tapa ilahtua kun joku tehnyt käsin jotain itse, olipa lopputulos miten vaatimatonta paskaa hyvänsä. Ja onhan korteissa se hyvä puoli, että niitä pidetään esillä vain juhlapäivä jonka jälkeen kummallisen aikaansaannokseni voi heittää hyvällä omallatunnolla pois. :)