Elmeri poistui valitettavasti keskuudestamme Vapunpäivänä, muttei onneksi korkeasaarta kauemmaksi. Elmeri pakattiin pahvilaatikkoon villaisen baskerini kanssa (jonka pois saaminen itse paikan päällä ei ollutkaan ihan niin helppoa) ja ajaa köröteltiin vanhempieni kanssa viemään pikkuinen. Korkeasaaren henkilökunta lie nähnyt tänä keväänä liian monta oravanpoikasta, vastaanotto oli sen verran nihkeä. Mutta näin kävi, eikä sille mitään voi. Elmeristä sukeutui parina viimeisenä päivänä sen verran vilkas riiviö, että olin oikeastaan helpottunut saadessani pikku terroristin pois ja parempiin oloihin.

Vielä kerran kuvia.

Silloin kun Elmeri oli vielä soma pikku tupsukorva puuhkahäntä:

1241769707_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tykkäsi juosta pitkin poikin ihmisiä (tässä vaiheessa en enää ottanut riskejä käsitellä paljain käsin koska..)

1241769764_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pikkujätkä alkoi oppia purra narskauttamaan:

1241769796_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta äijien kesken kateltiin telkkaria ja köllötettiin sohvalla: "Best friends 4evö"

1241769750_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja minulle vaan huudeltiin ja säksäteltiin kiipeilypuusta. Lisäksi penska oli niin vilkas, että valtaosa kiipeilypuukuvista on tällaisia:

1241769935_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuli muutama sellainenkin missä näkyy pikkuista:

1241769942_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvia on varmaan jotain 100, mutta suurimmassa osassa on näkyvissä koipi, korva tai häntä.  Myös Henriikka kävi katsomassa suloista Elmeriä ennen kuin siitä tuli demoniorava. Minulla olisi pari aivan ihanaa kuvaa heistä, mutta taidan antaa ne ihan privaattina hänelle. :)

Elmeri piristyi parin viimeisen päivän aikana valtavasti. Enää ei nukahdeltu syliin, itse asiassa ei tultu enää ollenkaan syliin ja kiipeilypuussakaan ei välttämättä juostu. Kunhan kökötettiin tasolla ylimmällä ja säksäteltiin pörhistellen ja uhkaillen kun ohi menin. Eikä Elmeri enää antanut kiinni. Pari kertaa sain hiki hatussa muka-rauhallisena jahdata penskaa, jotta saisin sen takaisin koppaan. Silloin tiesin, että pikkujätkä on ainakin voimissaan ja valmis lajitoverien seuraan. Kerran kyllästyin tähän hippaleikkiin ja nappasin kevyesti hännästä saadakseni Elkun viimein nalkkiin toisella kädellä. Pikku orava veti tästä suoraan sanottuna sellaiset paskaraivarit että minäkin säikähdin. Sitä raivostunutta huutoa ja säksätystä. Olen niin tottunut käsittelemään eläimiä etten voinut tietää oraville puuhkan olevan Se Pyhä juttu johon eivät muut tartu. Raivostunut pikkuinen puri nahkakäsineitä vielä siinäkin vaiheessa kun yritin saada sitä irrottamaan ja jäämään koppaansa. Onneksi Elkku ei ollut koskaan pitkävihainen. Kun ojensin ruokaa napattiin porkkananpala kiltisti kädestä ja istuttiin tyytyväisenä sitä silppuamaan. Se roskan määrä mitä ruokailusta tuli.. Näytti siltä kuin jokainen ruuanpalanen olisi ensin vedetty sirkkelin läpi moneen kertaan ja vain parhaat palat päätyneet vatsaan asti.

Tein muuten virheen "pakkojuottaessani". Kävi ilmi, että hunajavesi oli sellaista herkkua että sitä litkittiin ihan vapaaehtoisesti ja hyvin kernaasti pikkulusikan päästä pienet viikset innosta väpättäen. Vaikka hunajaa olikin niukalti, niin ilmeisesti se kuitenkin antoi sen verran makua ettei tämän herkun edessä kursailtu. Loppuvaiheessa tosin juomisen tarjoileminenkin oli hieman haastavaa. Elmeristä kun tuli hyvin reviiritietoinen nuorukainen, joka pörhisteli ja uhitteli aina kun avasin kopan oven. On sitä pikkuisen ikäväkin.. Mutta ei niitä joka puolella olleita pipanoita eikä liiemmin sitä kun jätkä huomasi miten kiva hampailla on purra, - mieluiten niskasta.

"Mää kiipeen sun niskaan ja nakerran!!"

1241769661_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heippa vain sinne korkeasaareen Elkkunen! Toivottavasti jätkästä sukeutuu pikku kurrejen kung-fu kingi, joka pitää koko oravakatraan kurissa ja nuhteessa. :) Ja muistaa säksätellä ihmisille ellei pähkylöitä tipu.