Viikonloppu meni ihanasti auringosta ja grillibileistä nauttien. Ainoa miinus oli selkä joka kramppasi kireälle kuin viulunkieli ja koko torstaisen ulvoin ja paruin kivusta kunnes armaani ajoi minut sairaalan päivystykseen saamaan kipupiikkiä pyrstölihakseen. Meillä kävi tuuri, paikalla oli päivystyksessä vain kolme muuta potilasta, mutta siitä huolimatta olimme paikan päällä pari tuntia. Itse asiassa olisimme päässeet ainakin puolta tuntia aiemmin, ellen olisi itsepäisesti pitänyt kiinni sisäisen rauhani zen-tilasta päätettyäni selättäää kärsimättömyyden mörköni. Hoitajatar otti kiltisti vastaan lippulappuseni lääkärin määräyksestä iskeä piikkiä pakaraan, ilmoitti valmistelevansa huoneen ja menikin siinä välillä ruokatauolle. Eikä tietenkään ruokataukonsa jälkeen enää muistanut kipupiikkiäni. Minä kärvistelin tuskissani ja tavoittelin sisäistä rauhaa vaikka jokainen hengenveto oli kuin neulepuikko työnnettynä selkälihasten sisään.

Loppujen lopuksi T sai minut uskomaan, että nyt kannattaa kysäistä olisikohan minut unohdettu, ja niinpä päädyin äkisemään toimiston ovelle että mites se pistos? Saimme vuolaat anteeksipyytelyt ja vaikka viivästyminen harmitti, olin kovin tyytyväinen itseeni omasta kärsivällisyydestäni. Inner peace, inner peace.. Mitä nyt selkä kramppaa edelleen ja seuraava osoite on työterveysasema ja uikuttaminen kipulääkereseptille että pystyn olemaan töissä. Ai että selkäkivut voivat olla ilkeitä! Olen aina brassaillut korkealla kipukynnyksellä, mutta torstai-iltana en voinut oikein muuta tehdä kuin itkeä ja olla surkeana. Hieman hirvittää kun olen koko viikon purkamassa aamukuormaa eli nostelemassa painavia laatikoita. Mitenköhän selkä mahtaa kestää?

Mutta upea viikonloppumme! Nautimme ihan tosissaan kaksista grillibileistä joista toisissa innostuin tinttaamaan siinä määrin petollista kuohuvaa, että koko lauantai menikin siitä toipuessa. Minä, siis minä joka en sitten villien nuoruusvuosien ole juonut liikaa ja paasaan järkevästä alkoholinkäytöstä, olin ollut melkoisessa pöllyssä ja rangaistuksena koko päivän kestävässä dagen efterissä. Vaan että oli hauskaa! Vielä hauskempaa oli rakkaallani ensin seuratessaan minua tuhannen tuiskeessa, ja ratkiriemua vasta riittikin aamulla krapulastani. Armaani otti kaiken ilon irti surkeasta kunnostani ja muistutteli minua loppuillan tapahtumista joista minulla ei ollut aavistustakaan. Ja muisti mainita kaikille jotka tapasimme tästä harvinaisesta sattumasta.

Oli muuten jännä huomata, että kun ollaan toisen ystävän bileissä on paljon arkajalkaisempi tutustumaan uusiin ihmisiin. Vaikken kämppikseni uusista ystävistä tiennyt kuin kaksi ennestään, olin heti paljon rennompi ja juttelin melko ujostelematta muiden paikallaolijoiden kanssa. Aivan erityisen ujostelematta muutaman skumppalasillisen jälkeen. Sen sijaan T:n ystävien seurassa istuin ensimmäisen tunnin hipihiljaisena ja kuuntelin kestohymy naamallani muiden kuulumisia. Vaikka T:n kavereiden tyttöystävät ovat ihan kivoja, niin heidän maailmansa on kaaaaaukana kuin seitsemän meren päässä omasta pikku maailmastani. Mitä ihmettä voin sanoa kun muut vertailevat yliopisto-opintojaan, puhuvat gradun tekemisestä ja taivastelevat ohjaajiensa toimintaa? Minä en ikinä edes päässyt yliopistoon. Mokasin monivalinnassa niin, ettei hienoa esseetäni edes luettu. Sitäpaitsi mitä kiinnostavaa myyjän elämässä edes voisi tapahtua? Onneksi T:n hiprakkainen ystävä innostui pitämään minulle seuraa. Valitettavasti T-parka jäi omien ystävieni grillibileissä taasen harmillisesti vähän sivuun ja minä olin liian vauhti päällä huomatakseni vetää häntä aina mukaan keskusteluun. :(

Muuten kuitenkin vietimme ihanan viikonlopun. Sunnuntaina vain kävelimme ympäriinsä hämyisillä metsäpoluilla, ostimme jäätelöt ja nautimme valosta ja lämmöstä. Eikä enää ole kuin neljä viikkoa lomaan.. :)