Edelleen kuumeessa, hieman vajaa 38C, yskässä ja päänsäryssä. En todellakaan tunne itseäni ylihuomiseksi työkykyiseksi. Aionkin heti huomenaamulla mennä työterveysasemalle pyytämään yhtä extra sairaslomapäivää. Onhan se vähän laskelmoitua, mutta vietettyäni viime yön vuoron perään yskien, horteessa ja hikisenä kuumeen sahatessa edestakaisin olen täysin nuutunut. Harmi vain, etten muista miten työterveysasema on auki ja sieltä vastataan puhelimeen myöskin aika huonosti jos soittaa omasta puhelimesta. Joko siis yritän tänään soitella aukioloaikoja tai menen huomenna vaille kymmenen istua kököttämään toiveikkaana, että asema olisi auki joko yhdeksästä kymmeneen tai kymmenestä yhteentoista. Vastaanottoajat juuri muuttuivat, enkä muista vielä uusia.

Ihana kultainen T oli täällä viime yön vielä treeniensä jälkeen. Hoivasi ja piti huolta vaikka lihaksiani ja keuhkojani särki niin, etten sietänyt oikein mitään kosketusta. Ehdin jo pelätä keuhkokuumeen tai muun mahdollisuutta, niin vaikeaa oli hengittäminen viime yönä. Onnistuihan se sitten pystyyn tuettuna ja selvisin hengissä. Aamulla nyyhkin T:lle jääväni ihan ypöyksin sairastamaan seuraavaksi yöksi, kukaan ei pidä huolta eikä paijaa, ei keitä teetä tai anna rakkautta. T-poloinen alkoi jo tuntea huonoa omatuntoa, minulla on paha taipumus muuttua hyvin rakkaudennälkäiseksi sairastaessani enkä halua olla yksin. (Paitsi vatsataudissa, silloin olen hyvin mielelläni yksin.) Onneksi T on keskiviikkona ilman treenejä joten tiedän saavani seuraa ja hoivaa.  Sekä toivon mukaan sen yhden lisäpäivän sairaslomalle.