Viikonloppu meni sumussa ja humussa. Lauantaina olin töissä ja jatkoin sieltä suoraan ystävättären illanistujaissynttäreille, sunnuntain ehdin levähtää ja tänään on taas töitä. Edessä on kuusipäiväinen työviikko joka päättyy lauantaina vuoroon iltakuudesta puoleenyöhön. Kunhan olen kotona joskus yhden maissa yöllä, saan sentään levähtää ensi sunnuntain mutta sitten on taas maanantaina työvuoro. * Tähän piti tulla puhetta ikävöinnistä, mutta se muuttui katkeraksi tilitykseksi *

Blogia on kauhean vaikea kirjoittaa kun tuntee itsensä julkisesti nöyryytetyksi. Joko tekstiin ryömii salakavalasti marttyyriyden karvas maku tai lauseisiin ilmestyy puolihuolimattomasti, pieniä tarkkaan tähdättyjä ja muka-piilotettuja piikkejä jonkun suuntaan. Enkä voi sille mitään. Mielessäni vuorottelevat säälittävyyteen asti uikuttava rakkaus, musta kostonhimo, kipu julkisesti torjutuksi tulemisesta, viha siitä miten asiat ovat ja niin monta, monta muuta asiaa. Ehkäpä siksi kirjoitan tällä hetkellä niin vähän blogiini.

Miten mielisinkään kirjoittaa wushusta joka jo kolmannella kerralla vei mennessään. Mutta aina teksti ja juttu meinaa karkailla kitkeriin sivuhuomautuksiin elämäntilanteesta. Kokeillaan nyt kuitenkin, sillä olen mielettömän innoissani sen akrobaattisista harjoituksista! (Joita en btw, osannut sitten ollenkaan.) Hämähäkkikävelyni lattian rajassa muuttui arse pystyssä taivaltavaksi lukiksi ja kuperkeikka takaperin päättyen "ukemiin", eli ponnistukseen jonka kautta hypätään pystyyn, taisi huikean hienosti parhaimmillaan olla tömps-efektinen ponnistus sentin päähän lattiasta. Sätkin avuttomana lattianpinnassa ja hihitin naama punaisena epäonnistuneille yrityksilleni. Olenkin wushussa kuin kala kuivalla maalla! Käsien päällä tasapainottelussa olin varmasti ainoa joka onnistui lävähtämään selkä edellä kohti tatamia. Tosin tein siitä eräänlaisen raajat levällään joka ilmansuuntaan liukuvan laskeutumisen, jonka jälkeen kesti hetken tajuta että ei, en murtanut selkärankaani ja kyllä, olen edelleen hengissä. Opettajamme katsoi hetken suoritustani ja totesi sitten "Niin, käyhän se alastulo tietysti noinkin.." Päällä seisontaan en päässyt ensinkään, vaan kellahtelin sujuvasti vuoroin eteen, taakse, sivuille ja lopulta mumisin kiukkuisia perhanoita pään pakottaessa seisontayrityksistä. Ainoat mitkä sujuivat edes jotenkuten, olivat kuperkeikat ja kärrynpyörät. Note to myself, älä laita liian löysää paitaa wushuun, ikinä. Siinä on äkkiä vauhdissa vilahtamassa jotain muutakin kuin paljaat jalkapohjat. Vaikka kuinka tunkisit paitaa housunkauluksesta sisään, niin viimeistään kolmannella kärrynpyörällä paidanhelma lepattaa iloisesti navan yläpuolella ja on vain ajan kysymys milloin urheilurintsikoidesi malli on yleisesti tiedossa.

Tiistaina en ikäväkseni pääse treeneihin, sillä olen töissä iltavuorossa. Onneksi torstaina on toinen mahdollisuus nollata kaikki ajatukset tämän hetkisestä elämäntilanteesta ja keskittyä suoritukseensa. Sali on henkireikä. Siellä ei ehdi murehtia asioita, siellä vain menee eteenpäin ja lähtee paikalta täynnä energiaa ja iloa.