Selkäni on täynnä pikkuriikkisen pieniä reikiä. Makasinhan juuri parikymmentä minuuttia fakiirimaton päällä jossa on yli 6000 pientä piikkiä. Ensikokemus oli outo. Matto pistelee ja tuntuu aluksi epämiellyttävältä, mutta piakkoin pistely ja epämukavuus vaihtuu hassuksi kihelmöinniksi, kuumotukseksi ja jollain tavalla rentouttavaksi. Jossain vaiheessa jopa torkahdin maton päälle ja heräsin nytkähtäen mikä tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta. Mutta pakkohan sen on tehokkaasti rentouttaa jos kovien muovipiikkien päälle nukahtaa. Voisi kuvitella, että piikit pistäytyisivät samalla kylään ihon sisempiin kerroksiin, mutta koska paino jakautuu tasaisesti, näin ei käy. Sen sijaan piikit toimivat akupainannan tavoin nipistäen sopivasti kireitä ja kipeitä hermoja sekä lihasjumeja. Verenkierto kiihtyy melkoisesti ja elimistö hälyttää vapautukseen morfiineja ja endorfiineja joista seuraa miellyttävä hyvänolontunne.

Noustuani maton päältä selkää pisteli paljon inhottavammin kuin maton päällä konsanaan. Lisäksi selkää kutitti paikoin ja laitettuani kosteusvoidetta, selkä suorastaan imaisi janoonsa tarjotun helpotuksen! Lähtötilanne on kuitenkin se, että niska on oikealta puolelta jonkin verran jumissa, minulla on välillä todellisia univaikeuksia ja vatsakaan ei toivo toimitusti. Nyt yhdistän vähähiilihydraattisen ruokavalion, liikunnan (väh. 2-3 x vko) sekä fakiirimaton ja toivon näiden tuovan helpotusta elämään. Matto kuitenkin tuntuu lupaavalta ja olo samanaikaisesti rennon uneliaalta, mutta valppaalta sekä hyväntuuliselta matolla loikoilun jälkeen.

Tällä matolla makoiluun ei tarvitse olla fakiiri. Pehmeä alusta (paksu matto tai vuode) riittää ja voi asettua kokeilemaan kiireisen länsimaisen tapaa helliä stressin runtelemaa vartaloaan. Siitä toimiiko tämä, saan tiedon vasta käytettyäni mattoa jonkin aikaa.

p.s. Mavalapen järsityille kynsinauhoilleni ei pettänyt odotuksia mutta minä petin sen. Kadotin kynän ja nakersin sormeni jälleen rumaan kuntoon. Hävettää ja harmittaa, pehmeä öljy teki niistä hieman paremmat jo parissa viikossa.

Vielä loppuun huippuja uutisia. Jännäsin kolmisen viikkoa saanko yhden kiinnostavan työtehtävän ja minullehan se sitten lankesi. :) Olen todella tyytyväinen vaikka kyseessä on vain yksi kausiluontoinen koulutustehtävä joka toteutetaan ryhmässä. Jipii. :)