Tällä viikolla möyrin niin syvissä masennuksen syövereissä, että sain raijattua vain nippa nappa ruumiini kertaalleen wushuun ( + tietysti töihin..) ja muuten olen vain mököttänyt kotona. Voimat kai vain loppuivat hetkeksi. Iski täysi toivottomuus elämään ja epätoivo suhdetta kohtaan. Melkein jo luovutin, sanoin etten jaksa tilannetta enkä pysty nielemään tätä pettymystä. Vaan niin sitä kummasti alettiin katsoa eteenpäin ja T:n kanssa on vain niiiin hyvä olla etten kerran syleilyyn päädyttyäni enää lähtenytkään pois. Jäin siihen ja kietouduin rakkauden valheellisen lämpimään vilttiin ja suljin silmäni etten näkisi petollisia ansoja joita tämä tie on täynnä. Ehkä putoan vielä yhteen tai useampaan niistä kovaa ja korkealta, mutta tällä hetkellä tuudittaudun vapaaehtoisesti valheelliseen uskoon kaiken korjaamisesta ja suhteen onnistumisesta. Eh heh..

Wushussa onnistuin tällä viikolla jotenkin nyrjäyttämään lonkkani mäiskähdettyäni käsillä seisonnasta (mistäpä muustakaan?) vasemman lonkkani päälle. Tunsin miten jokin nitkahti, lonkka kipeytyi ja nyt se muljahtelee ja nitkahtelee epämääräisesti tietyissä asennoissa. Toivon hartaasti, että onnistuin vain nyrjäyttämään yli puoli vuotta kiristyksissä / jumissa olleen hermoni tai vastaavan irti. En tarkkaan tiedä mikä siellä on ollut pielessä. Eräs lääkäri sivumennen arveli että sillä voisi olla jotain tekemistä iskiaksen kanssa. Minulla on siis jokin hermo tai lihas jumittanut itsepäisesti vastaan kaikissa venytyksissä vasemmalla alaselässä ja aiheuttanut joissakin venytyksissä puutumisen tunnetta. Tätä vastaanhangoittelua selän kanssa jatkui yli puolen vuoden ajan. Nyt varovaisesti tuntuu, että siellä ei mikään ottaisi kovin pahasti vastaan jos venyttelen. Tosin kovin en venytyksiä vielä uskalla tehdä. Sen verran lonkka vihaisesti kipuilee ellen anna sen levätä.

Lisäksi minulla on flunssa. Yskin ja niiskuttelen jatkuvasti, olo on kipeä ja kuumeinen, mutta lämpö ei vain nouse että saisin jäädä sairauslomalle. Meneehän tämä tietysti näinkin. Mikä lie, pikkupöpö. Eiköhän se omia aikojaan elimistöstäni kuole.

Illalla menen taas töihin. Meillä on liki kaikilla kuusipäiväinen työviikko inventoinnin vuoksi. Se on tylsää hommaa.. Lasketaan, lasketaan ja lopuksi laitetaan koneelle tavararyhmien määrät. Toivottavasti kuusi tuntia riittää. Työaika on iltakuudesta n. puoleen yöhön, joten tällainen päivän vapaa tuntuu vain hassulta eikä oikein osaa päättää mitä tekisi. Onneksi sunnuntai on vapaa ja ensi viikolla sekä lauantai että sunnuntai. Niin ja ensi viikolla selviää yksi juttu. Yksi toinen juttu mitä jännäsin selvisi jo. Kirjoitin juuri T:n ja minun välirikon aikana lyhyehkön novellin jonka lähetin erääseen kilpaan. Noh, jotenkin minulta meni ihan ohi missä muodossa se piti lähettää ja laitoin tietysti väärässä. Vasta deadlinen tultua ja mentyä menin lukaisemaan onko toivoa saada tarkempia tietoja ja silloin huomasin erheeni. Novelli lensi siis mappi Ö:hön ilman, että sitä kukaan viitsi edes lukea. Joka tapauksessa juhlistan narsissimaista omakuvaani laittamalla sen blogiin lokakuussa. Tuskinpa se kumminkaan häävi oli, joten en usko että menetin mitään vaikken sillä kisaan päässytkään osallistumaan. :) Olihan se kuitenkin kirjoitettu itkun ja hammasten kiristyksen keskellä, eikä millään muotoa niin hyvä mihin olisin muussa elämäntilanteessa pystynyt.