Dieetin ties monesko päivä, en nyt jaksa muistaa mikä.. Varmaan puolisentoista viikkoa on kärvistelty. Wushuun en päässyt kun siellä oli vain ihan tuntemattomia ihmisiä ja jäin kauhuissani kyhjöttämään tyttöjen pukkariin uskaltamatta mennä kysymään mistä on kyse. Kaikki uusi, tuntematon ja tavanomaisesta poikkeavahan riittää laukaisemaan ahdistuneisuushäiriön enkä sen jälkeen enää ajattele muuta kuin kauhuissani pakoa tai lähintä koloa mihin piilottaa pää, josko läskiperse ei ihan mukaan mahtuisikaan. Niinpä luikahdin vähin äänin tyttöjen pukkarista takaisin eteiseen ja viipotin paikalta minkä kintuista lähti. Harmi etten ottanut sisäliikuntakenkiä mukaan, olisin voinut samantien jatkaa salille ja saada toisen treenikerran, mutta nyt päädyin kiukuttelemaan ja olemaan ahdistunut parin tunnin ajan.

Paino on päättänyt jumahtaa edelliseen lukuun. Toisaalta hyvä ettei noussut, sillä eilen juopottelin muutaman drinksun työkaverin läksiäisissä ja tilasinpa vielä vihreän salaatinkin. Salaatintilaus meni kutakuinkin niin, että tilasin salaatin ja pyysin tarkastamaan ettei salaattikastikkeessa olisi mitään sitrushedelmiä tai ananasta koskapa en voi niitä nauttia. Sain sitten vihreän salaatin ilman salaatinkastiketta ja ananaslohkoilla.. Varmuutta ei ole sainko ihan oikeasti uuden annoksen vai oliko edellisestä vain raapaistu päälliset pois.

Kotona sitten nakertelin hiprakassa juustoa suolaisenhimoon ja lopulta nälissäni dippailin juustosiivuja makeaan chilikastikkeeseen.. Ei itsekuria, ei sitten minkäänlaista. Kalorimäärä lienee onneksi jäneen tuhannen kieppeille joten ihan totaaliromahdusta ei tullut. Tänään olen taas nälkäinen.. Vielä tunti tai puolitoista seuraavaan ateriaan ja illaksi töihin. Meillä on töissä inventaario ja inhoan niitä. Korkeanpaikan kammoiselle on hirveää kiikkua kirjahyllyjen ylälakeuksilla laskemalla tärisevin sormin lukumääriä, tietoisena siitä että maahan on pitkä pudotus. Töitä on siis 17-23, mutta onneksi sunnuntai on vapaa. Pian T muuten matkustaa Italiaan vajaaksi pariksi viikoksi ja jään ihan ypöyksin.. Ei vaan voinut sille ajalle inventointi osua, vaan siihen kun meillä olisi voinut olla kallisarvoinen hetki yhteistä vapaa-aikaa. :(