Kirjoitin edellisen kirjoitukseni epäselvästi, joten poistetaanpa. :)

Joka tapauksessa olen edistynyt mukavasti liikunnassa. Uskallan jopa sanoa, että kunhan vähän vielä pudotan painoa, käsivarsiini olen todella tyytyväinen. Muotoutuneet lihakset erottuisivat läskimassan alta, nyt tulokset näkyvät ainoastaan jännittäessä ja allit roikkuvat edelleen rumasti. Olkapäät ovat mielestäni jo suorastaan nätit. Pyöreät, aavistuksen lihaksikkaat mutta melko somat kun olen tällaista taskuvenuskokoa. Ojentaja on olemassa ihan selkeästi ja hauiskin ilmoittelee ujosti olemassaolostaan.

Pohkeet ovat korkokengissä suorastaan kivat. Siinä toinen osa johon alan olla tyytyväinen. Tietysti pitäisi pudottaa ainakin vielä 5-6 kg jotta tulokset todella näkyisivät, mutta puolentoista vuoden treeni alkaa vihdoin tuottaa näkyvää tulosta. Pebani ei varmaan ikinä tule olemaan täydellisen pyöreä, vaan luonnostaan siinä on lommot sivuilla. Voi itkut, sille kun ei tahdo voida oikein mitään. Mutta pakarat muokkautuvat silti varmaan jonkin verran kesän aikana nyt kun lenkkeilykin on mukana kuvioissa. Reisistä ei tahdo löytää enää selluliittia kuin oikein kovasti puristelemalla. Muotokin alkaa olla sulavalinjaisempi vaikka ylimääräistä on edelleen hurjasti!

Masun yläosassa näkyy aamuisin selkeästi muotoa, alaosa on valitettavasti edelleen muotoa läskipömppö. Kunhan syön jotain, muoto valitettavasti häviää, mutta siltikin tiedän että siellä se on! Ihan oikeasti olemassa.

Lihaskimppua minusta ei saa tekemälläkään. Olen liian naisellinen ja pyöreä siihen jo luonnostani enkä sitä ulkomuotoa halajakaan. Mutta alan olla varmaan puolivälissä tavoitteitani. Kaikkea on treenattava ja kovasti vielä lisää jotta tulokset näkyisivät muutoinkin kuin salaa peilin edessä pinnistelemässä, mutta kaiken kaikkiaan olen aika tyytyväinen tähän. Täytyy palata puolentoista vuoden päästä seuraamaan missä kondiksessa olen silloin. :)

Treenikerrat: 43, tavoitteeseen: 57. Päivän hedelmä oli säilykepäärynä. Olinpas taas terveellinen.