Olen enemmän ja vähemmän yrittänyt opiskella eräässä taidealapainotteisessa koulussa muutaman vuoden, mutta minulla menivät sukset ristiin niin opettajien kuin muiden oppilaidenkin kanssa. Itse olin asiasta aika yllättynyt, sillä opiskellessani kansanopistolla valmentavaa vuotta 2004-2005 meillä oli aivan mahtava yhteishenki ja kaikki tukivat ja kannustivat toisiaan. Tuolla taas minusta tuntui että valtaosa muista oppilaista inhosi minua sydämensä pohjasta, enkä minäkään jaksanut enää takaisinpäin olla oma iloinen, suloinen ja aurinkoinen itseni. Voisin jupista ja märehtiä sitä, miten pieleen kaikki meni heti ensimmäisestä vuodesta lähtien, mutta se ei olisi reilua niitä kohtaan jotka viihtyivät kirkuessaan spermaisia tunnustuksia ja maalatessaan väriyrjön täyttämiä römpsiä.

Nyt hermostuttaa odottaa vielä puoli tuntia ennen Puhelua joka määrittää tulevien opintojeni tai opintojeni päättymisen suunnan. Kallistun jälkimmäiseen. Saan itsenäisestä työskentelystä niiiin vähän opintoviikkoja (esim. 1 opintoviikko kuutta maalausta kohden) ettei opintojen jatkaminen ole enää mitenkään kannattavaa tai mielekästä. Tarvitseeko edes mainita, että koulu maksaa maltaita joka lukuvuodelta?

Pakko saada purkaa tätä jonnekin. Kirjoitan vielä myöhemmin mihin päädyimme Puhelun aikana. Itse aion joka tapauksessa suuntautua tekemään muuta kuin nykytaidetta. Pidän kyllä sen oivaltavuudesta, sananvapaudesta ja rajojen rikkomisesta, mutta vuosikurssini nykytaiteen tekijöitä kohtaan en tunne minkäänlaista yhteisyyttä saatika sielujen sympatiaa.