Olen päättänyt kasvatella vaihteeksi hieman pidempää kuontaloa. Ah, voin jo kuvitella miten ensi kesänä kirmaan kiharat selän takana liehuen yli kasteisten nurmien ja koirankakkakasojen aamukiireessä bussipysäkkiä päin. Nyt pitäisi vain saada hiukset hulmuaviksi ja pitkiksi. Mutta miten? Tilillä ei ole pennin latia laittaa mihinkään pidennyksiin, sitä paitsi olen vakuuttunut että ne ovat paitsi vaivalloiset, kuitenkin putoavat vahingossa pois suihkussa tai sängyssä peuhatessa. Olen taitava tuhoamaan kalliita asioita, ja ihan vahingossa. Niinpä vaihtoehdoksi jää kasvatella hampaita kiristellen hulmutukkaa ja tiukata vähän väliä lähipiiriltä: "Eikö se olekin jo aika hyvä? Sehän koskettaa jo olkapäitä jos kiskon hiuksia alaspäin, korvia ylöspäin ja kallistan päätä!"

Lähipiiri suhtautuu tähän samanlaisella kohteliaalla mielenkiinnolla kuin Italian opiskeluani, satunnaisia kirjoituspuuskiani ja avaruuden valloitustani kohtaan. Joskus miltei tuntuu, että minua ei oikein oteta täydestä koska elämä on liian lyhyt jotta paneutuisin vain yhteen asiaan kerrallaan! Minulla on tuhannen tulimmaista projektia jatkuvasti kesken, joista saan yhden valmiiksi noin vuotta kohden. Ainoa mikä on aina ajallaan, on ruoka. Senkin looginen selitys on, että jaksaakseen elää mielenkiintoista, toimien täyttämää elämää täytyy tankata terveellistä pöperöä pikku karkkipaheiden kera.

Ehkä onnekseni hiukset kuitenkin kasvavat omia aikojaan. Minun ei tarvitse muuta kuin odotella kärsimättömästi lopputulosta. Kerrankin jotain tapahtuu ihan itsestään! Aika helpottavaa, vaikkakin harmillista ettei esimerkiksi imurointi noudata samanlaista kaavaa. Että kun vain kylliksi odottelisi, niin imuri hurisisi ihan itsekseen asunnon läpi ja nielisi kaikki roskat ja pölyhöttöset. Mutta hyvä että edes jokin.. :)