Vaikken tänään jaksanut raijata hehtaaripersettäni salille asti, reipastuin ihan silminnähden. Laihtumista silminnähden ei sentään vielä tapahtunut, mutta omissa silmissäni voin olla ylpeä tämänpäiväisestä kuvajaisestani.

Ensitöikseni vein kissat ulos. Rinna valjasteli ja taivasteli puoli tuntia ja rapiat, Hiisi sinkoili suhteellisen siististi ja panikoimatta parikymmentä minuuttia. Itse asiassa jätkä askelsi sen verran siivosti, ettei pariin vuoteen ole onnistunutkaan. Pieni sydämeni pampatti ylpeydestä! Sen jälkeen kävin kauempana kaupassa ihan vain hakeakseni katkarapuja ja reippailin siinä sivussa puolen tunnin kävelyn. Sen jälkeen lähdin vielä nössöilylenkille, tarkoituksena aloittaa sairastumisesta katkolle jäänyt juoksuohjelmani ihan alkutekijöistä uudestaan. Se meni ihan kiitettävästi, en yskinyt kuin ehkä pari litraa limaa. Suorituksesta intoa puhkuen vetäisin samaan syssyyn uinuvan käsivarsipapuni vauhtiin käsipainoilla ja lopuksi hyllyin vatsalihasliikkeiden tahtiin tiristäen laiskanpulleat vatsamakkarat töihin.

Nyt olen vaihtanut eläimellisen puoleni saaliinhimoiseen marsuun, sillä ilta-ateriani koostuu katkarapu-tonnikalasalaatista missä ison salaattiläjän alla kiemurtelee muutama pirkka megatonnikatkarapu joita mahtuu ehkä 5 yhteen 454 gramman pussiin. Pussi lupaa 100-200 kalmaista katkista, mutta nämä ovat geenimuunneltuja megamonstereita jotka ovat odotellessaan sulauttaneet muut itseensä ja jäljelle on jäänyt vain muutama tonninen jättikatkarapu.

Selän jumiin jäänyt lihaskramppi vinkuu ja vaikeroi, mutta vaiennan sen tylysti kipulääkityksellä. Se joko laukeaa tai itkee ja laukeaa, mutta yhtään pidempään en suostu sairaslomalla olemaan. Vaihtoehtoisesti minä itken ja vaikerran pian olohuoneen lattialla odottaen kyytiä sairaalaan..