Olen allergikko. Tämän vuoksi aiheutan aina välillä erinäisten ravintoloiden tai pikaruokapaikkojen työntekijöille harmaita hiuksia. Muutama vuosi sitten carrolsissa kieltäydyttiin kertomasta "tuotesalaisuuksiin" vedoten voinko syödä heidän hampurilaistaan, vai onko mausteena esim. sitruunamehua. He pääsivätkin minusta sillä useaksi vuodeksi ihan kokonaan eroon. (Sitruuna sekä appelsiini ovat muuten kumpainenkin kovin suosittuja kastikkeissa ja majoneeseissa.)

Tällä kertaa palvelu oli ihan miellyttävää ja työntekijä tulosti työllä ja vaivalla sisällysluetteloita koneelta. Hampurilainen oli sen sijaan pettymys. Hamppari oli niin kylmä ettei juusto pehminnyt lainkaan, pihvi maistui siltä kuin olisi kiskaistu jääkaapista ja sämpylä mureni ihan kuin se ei olisi paahdinta kuin korkeintaan kaukaa nähnyt. Ketsuppi oli kaikkialta loppu, ja sitä odotellessa jäähtyivät sitten ranskalaisetkin. Juomassa oli onneksi jäitä, joten se oli sentään asiaankuuluvasti vielä kylmempää kuin muu annos. Olipa pettymys. Minulla ei oikein hyviä kokemuksia carrolsista ole.. Ehkä siihen oli syynsä, että Hesbrger haukkasi aikoinaan Carrolsin?