Etsin siis pyörää. Asialla sinänsä ei ole kiire, koska todellista käyttöä sille olisi vasta lokakuussa. Mutta justnyttällähetkellä löytyi ihana hintaaan 159-, hobby hallista. Mutta miksi sen pitää olla noin kallis?!
Mutta en lannistu, vaan etsin nettikirppareilta. Pian huomaan, ettei riitä että haluaa pyörän. Lisäksi pitää päättää ottaako käyräsarvisen, suoraviivaisen, korkean, matalan, isorenkaisen, pienisatulaisen, selällään poljettavan, uuden, vanhan vai sekundan.. Sekä noin tuhat muuta asiaa. Olen piinannut T:tä tiukkaamalla "Jos siinä on rengas kuivunut niin mitä se tarkoittaa?" "Miks tossa on tollanen, eikse putoo siitä?" "Jos vaihteen kansi on rikki niin onko se vaan harmittomasti pikkasen kotelosta vai jostain renkaan läheltä niin, että kun lähden ajamaan alamäkeä lennän pää edellä jorpakkoon?". T ei osaa eikä ehdi vastailla puoliakaan. Varsinkaan kun kyselen herkeämättömän tarkkasilmäisesti kesken hänen työpäiväänsä.
Mielellään en haluaisi läheltä satasta maksaa, koska siitä ei ole enää montaa kymppiä siihen että saisi ihan uutuuttaan häikäisevän pyörän. Olen myös yrittänyt vilkuilla potkulautoja, mutta niiden tarjonta on vielä heikompaa. Mutta sellaisen kai voisi saada edullisemminkin uutena. Kehittyisipä ainakin takaliston lihakset.
Sinänsä minulla ei ole mitään kierrätettyä tavaraa vastaan, mutta muutaman kerran olen ostanut tuotteen joka ei yksinkertaisesti ole toiminut. Viimeisin polkupyöräni toki maksoi vain 5 euroa talonyhtiön kirppikseltä, mutta sillä ajaminen oli hiuksia nostattava kokemus. Pyörä nitisi ja rutisi pölläyttäen pienen ruostepilven ketjuista heti kun nousin huteran mankelini kyytiin. Mutta ajattelin antaa punaiselle paholaiselle mahdollisuuden palvella vielä pari vuotta ja ostin sen. Huolimatta pyörän vastentahtoisesta ritinästä ja etupyörän viipottamisesta, uskaltauduin aluksi ajelemaan rauhallisia kauppareissuja. Mutta pian sain huomata, että vähänkin jyrkemmissä alamäissä vanha pyöräraiska innostui muistelemaan nuoruutensa ohi hulmahtavia päiviä tanko tutisten ja pikkukivet lerpattavien pyörien alta sinkoillen. Jarrut sanoivat lopulta vauhdin hurmassa sopimuksen irti ja ainoa mitä saatoin tehdä, oli kasvot kauhun irvistyksessä yrittää pysytellä jos en ihan satulassa, niin edes hampaat kalisten tarakalla. Ajoneuvoni kiidätti minut tukka putkella niin pitkälle kuin alamäkeä JA tietä riitti ennen vastaantulevaa pusikkoa mihin saatoin turvallisesti pöllähtää puskat heiluen. Sen koommin en ole uhkarohkean uusvanhan pyöräni selkään uskaltautunut. Lyhyt, mutta myrskyisä kohtaamisemme vakuutti minut uuden pyörillä liikkuvan liikenneneuvon hankinnasta.
Etsintä siis jatkukoon..
Kommentit