Alkupuhetta: Novelli näemmä hieman hyppii. Myöhemminkin, vielä hiomattomissa osioissa. Täytynee vähän harkita joko aasinsiltojen rakentelua tai myöhemmin jäsennellä tarinaa uudelleen.

"Huomenta! Täällähän nukutaan pitkään." Miira avasi oven ja toi aamiaistarjottimen hymyillen sisään. Pienessä muovikupissa olivat aamulääkkeet ja Miiran asu oli samaan aikaan kevyen tyylikäs ja sopivan rento. Vaalea neuletakki istui aavistuksen löysänä, mutta sopi täydellisesti tummien housujen kanssa. "Miten yö meni? Siellä on tänään aivan upea ilma jos haluatte käydä vaikka pikkulammella kävelemässä. Yöllä on pakastanut joten lämpimästi sitten päälle." hän höpötteli samalla kun auttoi minut istumaan ja asetti tarjottimen eteeni. Joskus aamuisin ruoka nykyisin vain kuvotti minua enkä saanut mitään alas. Tänä aamuna aamiainen näytti kuitenkin ihanalta ja teen tuoksu nousi höyryävän lohdullisena. Tunsin rohkaisevan puristuksen olkapäässäni ja lämpimän hymyn ennen kuin Miira jatkoi kierrostaan. Miira oli tavallaan omahoitajani ja hänellä oli annettavanaan sellainen määrä rakkautta ja huolenpitoa, että tunsin jatkuvasti oloni lämpimästi huolehdituksi vaikken jaksanut itse joinakin aamuina edes harjata hiuksiani. Tuo rempseä keski-Suomesta kotoisin oleva lähes ikäiseni nainen otti hyvin maanläheisesti elämän asiat, iloineen, onnenhetkineen, kuolemisineen ja kärsimyksineen. Miiralle olin itkenyt, raivonnut ja vaikeroinut tilannetta ja kurjaa oloani. Hän oli aina avannut niin sylinsä kuin sydämensä ja hänelle saatoin purkaa sellaisiakin asioita, joita en halunnut ystävilleni tai Jarille kertoa. Nostin ihanasti höyryävän teekupin huulilleni ja hörppäsin tummaa, aavistuksen kitkerää teetä.

Kaksi vuotta sitten kevättalvella löysin kyhmyn rinnastani. Kuivasin itseäni saunan jälkeen omissa ajatuksissani kun sormeni osuivat pieneen, kesäherneen kokoiseen pahkuraan, joka ei antanut myöten sormien alla. Jähmetyin paikoilleni ja hengitin syvään muutaman kerran. Tunsin miten hiukset tuntuivat nousevan niskasta pystyyn ja saunan lämpö haihtui jäsenistä. Olin lukenut miten jotakuta alkaa kylmätä, ja juuri siltä se tuntuu. Veri ja liikkeet jähmettyvät, aika pysähtyy hetkeksi ja syvältä sisältä paleltaa. Hitaasti kävin molempien rintojen alueen läpi, mutta tuon pienen kyhmyn lisäksi en helpotuksekseni löytänyt muuta. Mietin illalla vuoteeseen käydessä kertoisinko löydöstäni Jarille, mutta päätin ennen lääkärin konsultointia pysyä asiasta vaiti. Kun miehen kädet kietoutuivat rakastavasti ympärilleni, en pystynyt keskittymään vaan pelkäsin hänen huomaavan patin. Jarin kädet kulkivat kevyesti reisieni pehmeää sisäpintaa hyväillen, silittivät vatsaa ja nousivat kohti rintoja joiden nännit eivät tällä kertaa kohonneet sormenpäiden kosketuksen alla. Jäykistyin ja jännitin tahtomattani. "Mikä sinua vaivaa kulta? Olet ihan muissa maailmoissa." hän kuiskasi minulle. Huokaisin. "Ei kai mikään, stressiä vain." ja saman tien tuntui inhottavalta joutua valehtelemaan. Jari tunsi minut jo liian hyvin. Hän keskeytti rakastelun ja veti minut lähelleen. "Kulta.." hän mumisi hiuksiini. "Tiedätkö, olen ajatellut että meidän prinsessamme on aika yksinäinen. Kaipaisikohan hän seuraa?" Jari kuiskasi ja liu'utti kätensä takaisin vatsalleni. Karhea pala nousi kurkkuuni. Olimme puhuneet asiasta joskus puolitein, mutta aika ei ollut ollut sopiva. Nyt Saana oli jo miltei kaksivuotias, leikki mielellään puistossa samanikäisten kanssa. Jari oli niin kultainen, empaattinen, kiltti ja hellä. Itketti pelosta ja liikutuksesta, hän haluaisi jo toisen lapsen ja äkkiä koko tulevaisuus oli ahdistavan sumun peitossa. Suutelin häntä pitkään. "Anteeksi rakas, olen tänään vain väsynyt." kuiskasin hänen korvaansa. "Älä nyt tuollaisia pyytele anteeksi, höpsö." Jari naurahti ja saatoin pimeässä aistia hänen hymyilevän. Kun mies oli kääntynyt ja alkanut vienosti kuorsaamaan, minä valvoin pitkälle aamuyöhön ruumis elottoman tuntuisena ja jäykkänä. Seuraavana aamuna heti Jarin lähdettyä töihin soitin itselleni lääkärinajan.