En vielä korjailekaan turhaa taruiluani, vaan Eiccan (hauskalla tavalla elämän pyörteitä pohdiskeleva blogi http://eicca86.vuodatus.net/) hienojen käsitöiden inspiroimana meditoin muistojeni polun kouluaikojen kauheimmille tunneille.

Käsityö. Kaikilla ei vain voi olla käsien kaunista hienomotoriikkaa mitä kaiken maailman puikottamiseen, neulomisiin ja kaavojen leikkeleihin tulee. Kun teimme yöhousuja, nyökkäsi opettaja hajamielisesti kaavamittauksilleni jonka seurauksena muiden sovitellessa ihastuneina varpaisiin asti yltäviä pöksyjään, minun kangaskaitaleeni kinnasivat kannikoista, roikkuivat edestä ja ylsivät hädin tuskin puolisääreen. Ommel suikersi iloista ruksirastikkoa milloin oikealta ja milloin nurjalta puolelta. Puhumattakaan niistä kauheista tumpuista, jotka olivat pakolliset puikottaa kuudennella. Minä neuloin ja neuloin ja neuloin, opettaja purki ja purki ja purki. Opettajan arvosteleva tiukka katse, suun maiskautus, pään pudistus ja aina sieltä jostain saamarin ketjusilmukoista oli jäänyt yksi tai useampi kavereiden kanssa auki irvimään ja ne hemmetin rivit purettiin uudestaan ja uudestaan. Jäin niin paljon muista jälkeen, että heräsin aamuisin jo puoli kuudelta neulomaan, ennen kuin muu perhe nousi ylös. Se oli päättymätön kotiläksy ja sormet punoittaen, lopulta itkua tihrustaen yritin saada lapasista edes patalaput. Lopulta äitini sääli minua niin paljon, että kutoi niillä manalasta kotoisin olevilla liukkailla puikoilla täyden kympin lapaset. Siinä vaiheessa taisin taistella jo kuukauden muista jäljessä. Silti ihmettelen, kun niitä lapasia oli pakko itkun ja hammasten kiristyksen kautta vääntää, niin olisi opettaja edes antanut minun saattaa surkean työni uljaaseen päätökseen, jossa muotopuolet lapaset olisivat sydänveren kautta saatu muistoksi.

Liikunta. Ai että, yläasteen liikunnan opettajat olivat sadisteista julmimpia! Vaikka olisit ollut kuinka lahjaton tai epäliikunnallinen, lihava tai yksinkertaisesti kömpelö, opettajat tuntuivat nauttivan pistäessään jokaisen tekemään jotain hemmetin normistandardi touhua, oli se sitten spagaattitaivutus, hyppy pukilta päälleen tai pakkojuoksu pitkin pururataa vaikka urheiluliivit olisivat unohtuneet kotiin ja ysiluokkalaiset jätkät hirnuivat polun varrella kun piti juosta imettimet hölskyen. Kuukautiskivut eivät olleet mikään tekosyy jättää kolmeakymmentä kertaa punnertamatta, jos oksetti, niin sitten oksennettiin opettajan valvonnassa ja palattiin punnertamaan. Ainoastaan neliraajahalvaus olisi pelastanut liikuntatuntien viheliäiseltä piinalta. Olen varma, että näin useamman kerran sadistisen pilkahduksen opettajamme ovelissa silmissä hänen pakottaessaan luokan ujoimmat peleissä hyökkääjiksi ja usuttaessa luokan pahikset kamppaamaan kilteimmät multaa puremaan ulkopeleissä. Ja mikä olikaan parempaa, kuin kuulla kortisonien turvottamana ja lääkekuurin lihottamana koko liikuntaryhmän edessä ripitys terveellisistä elämäntavoista ja että sairautenikin varmaan paranisi ihan vaan liikunnalla.. Mikä oli lääkärin määräyksestä tosin kiellettyä, mutta tottahan yläasteen liikunnanopettaja tiesi paremmin. Entä suunnistus? Olen aivan varma, että se on liikunnanopettajien viimeinen yritys hukuttaa darwinismin teorialla suuntavaistottomat oppilaat suohon tai vaihtoehtoisesti eksyttää metsään nääntymään. Opettaja tuntui miltei pettyneeltä kun pöllämystyneet pienet oppilaat putkahtelivat sitkeästi yksi toisensa jälkeen metsän uumenista takaisin kuin eksyneet ankanpoikaset.

Matematiikka. Kaikilla ei myöskään ole taitoa oppia soveltamaan matematiikkaa kuten lukion opettajani sitkeästi väitti, vaan kokeissa tulisi tasapuolisesti mielestäni olla myös mekaanisia tehtäviä. Ala-asteen pipipäinen reksimme pisti aikoinaan meidät jälki-istuntoon mistä ei lähdetty ennen kuin jokainen osasi käyttää jakokulmaa. Millä tiedolla btw, en tähän päivään mennessä ole elämässäni muuta tehnyt kuin kehittänyt katkeria muistoja. Lopulta yksi tytöistä pillahti itkuun epätoivoissaan "Jos en opi tätä niin äitini ei anna minun pitää pientä koiranpentuani!" nyyhki tyttö surkeana. Rakas rehtorimme paukutti karttakeppiä liitutauluun ja karjui: "Se on ihan oikein! Jos et työtäsi opi tekemään ei sinun elämässäsi pidä huviakaan oleman!" Ja tyttöraasu itki kahta kauheammin pelosta että opettaja (myös koulun reksi) soittaisi hänen kotiinsa ja kertoisi ettei lapsi oppinut vielä jälki-istunnossakaan jakokulmaa. Tämä rehtori oli muutenkin niin omanlaisensa tapaus esim. raivotessaan meille ettei meistä kenestäkään tule koskaan mitään, hankkikaa nyt jumalauta päästötodistus ja sitten vaikka paskanpesijän pesti, jotta maksaisimme koulutuksestamme veroja yhteiskunnalle, että hänestä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Erityisesti silti mieleeni ovat painuneet hänen rangaistuksiin pohjautuvat opetusmetodinsa matematiikassa. Minulle jäi ikuinen kammo matematiikkaa kohtaan, ja paineen alla en pysty välttämättä suorittamaan edes yksinkertaista laskutoimitusta. Pää lyö yksinkertaisesti tyhjää enkä ymmärrä edessäni olevaa tekstiä tai osaa jäsentää helppoa ja nopeaa prosenttilaskua.

Musiikki. Meillä oli pakollinen laulukoe kuudennella. Se oli Maamme-laulu jonka pojat saivat laulaa oktaavia alempaa, tytöt joutuivat kiekaisemaan taasen oktaavia ylempää. Olen altto enkä osaisi laulaa nuottia kohdalleen vaikka henkeni riippuisi siitä. Jännitin äänijänteeni äärimmilleen ja yritin naukaista "Oi maamme suoOOomi, SynnYINMAA! Sooi saana KUUu-uulTAI-II-neen.." jonka jälkeen opettaja käski aloittaa oktaavia alempaa, mutta olin jo niin peloissani ja häkeltynyt seottuani nuoteissa, tahdissa ja sävelkulussa että posmotin surkeana kappaleen läpi silmät kiinni, pikavauhtia ja totaalisen epävireessä. Tämän nuottituokion jälkeen opettaja oli hetken hiljaa, nosti sitten katseensa nuoteista minuun ja sanoi: "Niin, ymmärrät varmaan etten minä voi tästä mitään numeroa sinulle antaa.." Jep. Itse olin vain helpottunut niin kun koettelemus oli ohi etten olisi voinut vähempää välittää vaikka olisin tuon onnettoman kokeen vuoksi saanut musiikista todistukseen nelosen.

Kotitalous eli köksän tunnit. "Tässä teille varoittava esimerkki." kertonee kaiken tarvittavan. Muistaakseni lapsuudenystäväni Nata sai jostain aineesta täysin saman tuomion. Jaan tuskasi rakas ystävä.