Yksi pidempi projekti valmistui vihdoin ja hämmästyin printatessani sitä aikaansaannoksen määrää. Tekstiä oli tuplaten se mitä olin arvioinut, joten ainakaan lusmuilusta minua ei voi syyttää. Eilen olin koko päivän ihan fiiliksissä saatuani projektin päätökseen ja ihan harmitti lähteä iltavuoroon töihin. Olisin niin paljon mieluummin lähtenyt tyytyväiselle kävelylle luontoon tai vienyt kissoja ulos. Mutta olihan töissäkin ihan kivaa.

Olen työn suhteen muutenkin varmaan hieman kummajainen. Minähän olen pelkkä myyjä, siis suurinpiirtein yhteiskunnan pohjasakkaa siivoojien kanssa. Silti pidän työstäni ja sen vaihtelevuudesta. Olen nyt ollut vuoden nykyisessä paikassa, eikä yksikään päivä ole ollut samanlainen. Lisäksi osastolla on vielä joitakin työpisteitä joita en osaa saati taida kovin hyvin. On siis haastetta yrittää opetella välillä näistä perusasioita. Valmistusmaa, ominaisuudet, perustamisvuosi, merkin tunnettavuus, ynnä muita asioita mitä paljon kysytään. Olemme yrittäneet koota kinkkisimmistä tuotteista jonkinlaista yleiskatsausta pieneen mappiin, mutta ainakin tämän työpisteen mappi on seilannut jonnekin tuntemattomille vesille sillä en sitä mistään löydä. Tekisi ihan hyvää ottaa kopiot tiedoista ja lukaista kotona. Töissä kun ei ole ikinä kunnolla aikaa tutustua.

Pienenä yllätyksenä koin kun oman erityisosaamiseni mapista löytyi itselleni aivan uutta tietoa. Sen jälkeen mietin miten paljon minulla olisikaan vielä tietämättäni opittavaa. Mutta yleisesti ottaen olen niin fiksatioitunut taidetarvikkeisiin, että ostan ja kokeilen niitä ja pystyn aika kattavasti esittelemään liki pitäen kaikista sen puolen tuotteista.

Mutta mutta.. On aina hieman pikkusieluisen nautinnollista kun tuttujen vanhemmat tai muut kysyvät mitä teen elääkseni ja vastaan että kassatätihän minä. Reaktioketju menee yleensä hämmästys - pikainen sääli - teeskennelty iloinen hymy - hämmentynyt katse maahan ja "No sehän on hyvä että kuitenkin on töitä." Jep. Minä täysin epäonnistunut tulevaisuudentoivo.