Silloin. Kun on toisen lähellä, ja voi nuuhkia unentuoksua, suihkusaippuaa, kehon lämpöä pimeydessä, ei tarvitse ajatella. Sitä sulautuu toiseen kiinni. Kietoutuu yhdeksi. Antaa sydämen laulaa lauluaan eikä kuuntele mitään muuta.

Silloin. Kun on poissa. Todellisuus iskee kipeästi kuin kehoon isketyt neulat. Pienet kärjet täynnä katkeraa myrkkyä. Myrkkyä joka vaeltaa kehon jokaiseen sopukkaan, nousee höyrynä ilmaan ja tekee keuhkojen vaikeaksi hengittää. Kuristaa kurkkua ja polttaa kyyneleitä silmien taakse. Nostaa vihaa, pelkoa, katkeruutta. Eikä mikään poista pahoja aavistuksia myrkkypilvien sisältä.