Voi että Mr. T osaa olla hyvännäköinen laittaessaan ruokaa. Hän oli edellisessä elämässään kokki, joten otteet ovat nopeat, varmat, sulavat, ilme keskittynyt ja sivuprofiili komea. Valiettavasti katsoa saa, koskea ei. Vaikka voisin pujottaa sormeni mieluusti miehen paidan alle ja katsella miten käsivarsien lihakset liikkuvat lyhythihaisen paidan alla, Mr. T pelkää otteidensa varmuudesta huolimatta silppuavansa sormensa ylimääräiseksi mausteeksi. Niinpä minua kehotettiin siirtymään astetta kauemmaksi ja päätin ihan vain hehkuttaa tällaista harvinaista onnenhetkeäni blogiin.

Meillä on ihanan joutelias iltapäivä, illalla lähdemme vielä elokuviin ja saamme viettää vielä yhden yön toistemme seurassa. Vaikka tätä päivää lukuunottamatta olen koko kallisarvoisen tapaamisajan joutunut poistumaan töihin, tuntuu silti siltä että ikävä vähän hellittää. Olenhan voinut ryömiä kohta kolmena yönä peräjälkeen ihan kiinni Mr. T:n selkää vasten, kuuntelemaan hänen tasaista hengitystään ja kuljettamaan kevyesti sormiani hänen selkärankaansa pitkin. Mr. T nukahtaa aina silmänräpäyksessä, joten voin kaikessa rauhassa kosketella hänen selkäänsä, piirrellä siihen ja kuunnella öistä tuhinaa. Harmi vain, että olen itse nykyään koko ajan järkyttävän väsynyt. En tiedä johtuuko se melskaavista naapureistani (joista kävin juttelemassa, seuraavaksi soitan joka kerran securitaksen pojat jos siellä ei aleta olla kerrostaloihmisiksi), suoraan vatsataudista flunssaan siirtymisestäni vai pitkästä tauostani liikunnassa, mutta voisin nukkua päivät pitkät. Aamulla on levännyt olo, mutta jo muutaman tunnin kuluttua olen ihan poikki ja voisin nukahtaa uudestaan. Aivotkin ovat ihan koomassa joten tästä tuli vain tällaista tyhjänpäiväistä jaaritusta tällä kertaa. :)

Onneksi pian Mr. T on laittanut meille herkullisia tacoja valmiiksi ja pääsemme nauttimaan meksikolaista einestä ennen illan komediapläjäystä.