Ensimmäinen osio novellistani josta on jopa enemmän jo kirjoitettu. Laitan tänne kerran viikossa yhden hiotun osion niin on Pakko tehdä tavoitteellisempaa kirjailua. :) Lue tai ohita olankohautuksella. Lisää hiomista luvassa, mutta niin on myös kirjoitusta.

Aamuyön hämärä siivilöityi sälekaihdinten välistä. Oli vielä yö kun heräsin pahoinvointiin ja kipuun. Kurotin kädellä yöpöydältä lääkkeitä ja laskin pillereiden määrän. Nurkissa vilahtelivat eilisen varjot ja tuolilla oli viikattuna aamutakki. Ilmanvaihtokanavat humisivat muuten hiljaisessa talossa. Äkkiä minulla oli ihan hirvittävä ikävä Saanaa ja Jaria. Mietin nukkuisiko Saana jälleen Jarin vieressä, kuten hän oli ottanut tavakseen minun päädyttyäni tänne. Vaaleanruskeat suortuvat kevyesti poskella, kämmen posken alla, suu raollaan ja unesta nytkähdellen. Miten monta kertaa olinkaan nuuhkinut hänen unentuoksuista niskaansa. Meillä ei ollut ollut kiirettä totuttaa nelivuotiasta pois vierestämme. Jari rakasti yhdessä heräämistä yhtä paljon kuin minäkin, sitä kun avaa silmänsä ja näkee toisen raottavan niitä samaan aikaan ja keskellämme on lämpöinen kasa pientä, tuhisevaa tyttöä. Miten ihanaa oli pujottaa sormet Jarin tummien niskahiusten sekaan, kietoa käsivarsi unesta kuumana hohkavan vartalon ympäri ja suukottaa kaulakuoppaa, antaa prinsessamme käpertyä vielä vatsaa vasten. Ikävä ja itku kuristivat kurkkua. Näin oli parempi. Oli parempi että sain irvistellä kovissa kivuissa peittämättä tuskaa, oksentaa vessassa ilman pelkoa säikähtäneestä silmäparista. Hamusin viereeni jättikokoisen nallen jonka olin saanut viikko sitten syntymäpäivälahjaksi. 26 vuotta, nuori nainen keskellä parasta ikäänsä, ihanan ja rakastavan perheen kanssa. Puristin nallen ihan liki itseäni ja nuuhkin siitä kodin tuoksua. Puristin silmät kiinni ja jäin odottamaan kunnes uni sai ajelehtimaan ajatukset pois kivuista ja ikävästä.