Johtuen parisuhteen jyvien ja akanoiden jälkipuinnista, olen ollut henkisesti niin poikki että asunto on tällä hetkellä ihan kaamea läävä. En ole kunnollisesti antanut uudelle imurille mahdollisuutta hoitaa töitään kuin muutaman hassun pintapyyhkäisyn verran parin viime viikon ajan. Tosin jo siinä ajassa imurin pyörät tukkeutuivat irtohiusteni sekä erinäisen kokoelman kissankarvoja kiertyessä niiden akseleihin. Toissailtana näversin paragonveitselläni niitä katki ja kaivoin ulos pyörien sisältä, miten ällöttävää ja terapeuttista pipertämistä se olikaan. Mutta nyt tein päätöksen ja pyhästi lupasin itselleni ainakin kahden viikon ajan tehdä kolme asiaa mitkä parantavat asuntoni tilaa. Tänään aloitin pyykkivuoresta jonka lajittelin vaatekaappiin, - huomatakseni tosin että se kaipaa kipeästi järjestelyä. Kaappini onnistuvat mylläytymään perusteellisesti parin kuukauden välein vaikka kuinka yritän aina pitää ne siisteinä ja järjestyksessä. Osittain se johtuu tilanpuutteesta, joka taas osittain johtuu vahvasta uskomuksestani, että vielä jonain päivänä mahdun entisiin vaatteisiini joita kaappi on pullollaan. Illalla aion toisena tehtävänäni viedä roskat sekä lasit lasinkeräykseen. Kyllä, roskat. Olen jemmannut yhden pussin parvekkeelle (ihan kamalan säälittävää, hyi) ja bioska alkaa pian ryömiä ympäriinsä ellen hankkiudu siitä eroon.
Myöskään blogia en ole pahemmin päivitellyt, sillä aika ja jaksaminen eivät ole riittäneet. Nyt kuitenkin pakotan itseni jälleen piristymään ja aion pitää parempaa huolta itsestänikin. Yritän muistaa juoda kerran viikossa kamomillateetä ja kahdesti vihreää. En pidä niiden mausta, mutta kumpikin on terveydelle todella hyväksi. Kuulemma.
Aion joka ilta kuunnella vähintään vartin japanin opetus cd:täni, lukea joka päivä pääsykoekirjaa (ei väliä kuinka vähän mutta ainakin vähän) sekä tietysti kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa!

Mitenkäs treenaamiseni laita? Se sentään on edistynyt takapakkien jälkeen eteenpäin. Viime kirjoittaman jälkeen olen ehtinyt kahdesti wushuun ja eilinen ilta meni mukavasti salilla. Valitsin alkuun 30 min lihaskuntoa ja sen jälkeen tanssin sananmukaisesti varpaani rakoille afrodancessa. Oikeasti. Onnistuin saamaan sormenpään kokoiset ja hirveän kipeät rakot isovarpaideni alle. Tunnillahan ollaan paljain jaloin, joten ilmeisesti olin rääkännyt juuri isovarpaita jonkin liikkeen tahdissa kunnes puolen tunnin kohdalla aloin tuntemaan inhottavaa hiertymisen tunnetta ja polttelevaa kipua. Iltaan mennessä rakot olivat nousseet ja helpotuksekseni pääsin ne varovasti puhtaalla neulalla puhkaisemaan ja suojaamaan laastareilla. Voi yäk miten suuria ne olivat. Sinänsä on siis onni, että tänään en työvuorolta ehdi wushuun, vaan taistelen ilmavastustajaa vastaan seuraavan kerran vasta torstaina. Saavat varpaatkin yrittää toipua. Vaan viime torstai! Tiistaina oli kysytty jos joku haluaisi tilata ensi kesää varten sapelin, housut tai paidan jolloin ponkaisin käteni heti salamannopeasti pystyyn. Asiaan piti palata treenin jälkeen, vaan enhän minä tietenkään muistanut. Hyökkäsin siis varppina torstaina heti treenien päätteeksi vetäjämme kimppuun.

- Niin kun viime kerralla oli puhetta siitä sapelista, sanoin ujosti
- Sä siis haluat tilata sen?
- No jos se ei ole liian aikaista tuoreelle peruskurssilaiselle.
Hämmentynyt ilme
- Noo..
- Siis jos me harjoitellaan kaikki sillä..
- Öh, säävarauksella sitten. Harjoittelemme ulkona kesällä jos sää on hyvä. Mutta takeita ei ole.
- Juu, kyllä mä silti sen haluan! :)
- Sä siis haluat todella tilata sen?!
- Juujuu!
- ...
- :) :) :)
- Asia selvä sitten.

En tiedä ahnehdinko nyt liikaa ja liian nopeasti, mutta olin jo ehtinyt haaveilla asesarjojen opettelusta joten tietysti tartuin heti kynsin hampain tilaisuuteen.
Näin ollen minusta tulee oikein näpsäkän ja takuulla tajuttoman päheen sapelin omistaja tässä keväämmällä. Totta kai halusin heti ensi sijassa jotain niin upeaa kun kerran tilaisuus tuli! Enhän minä vielä mitään osaa, vielä vähemmän edes ajatuksen tasolla sapelin kera kuin ilman, mutta mitenpä sitä oppisikaan kuin opettelemalla? :)
Tilasin samalla housut jotten erottuisi niin porukasta. Muilla kun on selkeästi lajiharjoitteluun tarkoitetut edulliset löysät tummat housut joissa ei ole mitään ylimääräistä, niin itse huitelen menemään 70 euroa maksavissa Niken housuissa joissa on taskut, kiristysnauhat ja jotka nyt vain ovat älyttömän mukavat päällä (itse tosin löysin nämä loppuunmyynnistä n. 20 euron hintaan). Erotun myöskin muusta laumasta siistissä löysässä fitnesspaidassani. Muilla on t-paidat.. Vetäjä sanoikin, että halvat lökäpökät sekä perus t-paita kävisivät treeneihin, mutta itselleni on täysi arvoitus mistä näitä löytää. Olen etsinyt yli puoli vuotta näitä "halpoja vanhoja" t-paitoja, mutten löydä mistään. Olen varma että maan alla toimii jokin helkatin t-paitamafia joka pistää niitä myyntiin vain kauppoihin joihin en pääse ja poistaa ne esiltä jos vahingossa siitä kuljenkin. Toki voisin ostaa pinkin ällöpyllypaidan jossa on hempeällä tekstillä jotain tyyliin: "Kiss me my sexy" tai vastaavaa, mutten jotenkin nyt vaan kehtaa..
Joten yritän käyttää mahdollisimman rumia t-paitoja treenatessa jolloin toivon mukaan huomio ei kiinnity näihin tajun vievän tyylikkäisiin byysiini. :-D

Treenikerrat: 8. Matkaa tavoitteeseen: 92.

Voi veljet missä lienet ja muut sisarukset kun teitä kaivattaisiin!

Olipahan maanantai! :) Aamu alkoi vanhalla kunnon pommiin nukkumisella. Olin läimäissyt torkun kerralla hiljaiseksi, mutta onneksi heräilin 20 min jälkikäteen ihan omia aikojani. Ehdin supernopeasti ylös ja ajattelin herättää itseni suihkulla hehkeäksi kun päivällä on vähän esiintymistehtävää, mutta reipas herätys muuttui julmaksi ravisteluksi kun putkista tuli ainoastaan jääkylmää vettä. Unenhoureisessa tokkurassa muistin T:n aamulla murjottaneen, että aamusuihku jää väliin ja siitähän se johtui. Talosta ei saanut lämpöistä vettä. Myöskään kiltti herra talonmies ei ole ehtinyt pattereitani huoltamaan, joten tämä kämppä on KY-LY-MÄ! Sisälämpötila on varmaan 17 tai 18 plussan puolella muttei yhtään enempää. Ei edes säälistä, kun jouduin huljuttelemaan kasvot ja kainalot kylmällä vedellä. Hyiiiiih sitä tunnetta kun ilkeän viileä vesinoro karkaa kainalosta kylkiä pitkin.. Teki mieli kirkaista!

Ihmeen kaupalla onnistuin pinkomaan ajoissa pysäkille ja patsastelin siinä sitten lumivallien keskellä ylpeydestä puhkuen. Patsastelin vielä 10 minuuttia lisää, ennen kuin oli pakko tunnustaa että nyt ei jokin toimi ja niinhän sitä bussia ei näkynyt eikä kuulunut. Ei edes kaukaista kaikua kerrostalojen välistä. Juuri kun alkoi paleltaa ja hirvittää myöhästyminen, ajoneuvo saapui paikalle ja pysähtyi töksähtäen. Kuskikin oli töks töks töykeä ja tuijotteli synkkänä ulos ikkunasta ilmeisesti mustaan tulevaisuuteen eikä vastannut tervehdykseeni. Marmatin puhelimeen bussissa T:lle olosuhteiden uhrina, kunnes älysin sentään ajoissa lopettaa ja alkaa käymään päivän materiaalia läpi. Töihin ehdin melkein nippanapalla pyyhältäen suklaantäyteisten ja iloisten vastaanottokomiteoiden läpi jotka riemuitsivat kun yrityksellä on ikää nyt likimain puolitoista vuosisataa. Pääsin miltei melko pitkälle ennen kuin kulkukorttini kieltäytyi itsepäisesti uskomasta minun saapuneen ihan oikeasti työpaikalleni ja kirjaamasta minua paikallaolevaksi. Ei auttanut puhe, uhkaus tai manipuloiva katse. Avain herjasi mitä rumimmin piipatessaan ja vahingoniloisena piippasi kieltävästi vielä muutaman kerran lisää. Päädyin kirjaamaan itseni tuntimuutosraportin kautta sisään. Tauolle mennessä avain kieltäytyi edelleen uskomasta minun olevan paikalla, mutta kun huvin vuoksi kokeilin syömästä lähtiessä, kulkukortti-leimasimeni kirjasi minut sisään ja ilmoitti samointein kirjanneensa minut jo aamulla. Mutta tauolleko? Ehei! Kirjasin uudestaan tuntimuutosraporttiin pitäneeni tauon, huolimatta avaimeni esittämästä vastalauseesta.

Onneksi päivä sujui hyvin ja porukan innostaminenkin onnistui jälleen upeasti! What a feeling! Tekisi mieli edelleen laulella ja tanssahdella tästä hyvästä olosta! Juhlistaakseni onnistunutta tehtävää, kipaisin salille ja kirjasin itseni ylpeänä samointein tuplatunnille. Kaikki tai ei mitään! Viime tingassa päätin käydä pikapissalla ettei tarvitsisi jälkimmäistä pelkkää tunninpuolikasta treenata polvet ristissä, kunnes tavasin fasiliteetin ovesta: "Epäkunnossa". Kipaisin hätäpäissäni toiselle puolelle likkojen pukkaria, missä pitkä ja harras jono kiemurteli kohti rivissä olevia toimivia hyyskiä. Viimein pääsin hotelli helpotukseen ja totesin mielessäni että tässä olivat nyt ehdat luonnonvoimat välissä, pakko mennä hieman myöhässä tunnille. Koska saavuin myöhässä, sain tietysti tyytyä pieneen nurkkaplänttiin missä huhkin koko metriÄXmetri tilassa ja tanssin ihan täysillä hyvää fiilistäni takaisin. Kun tanssillinen osuus oli ohi ja venyttelyt alkoivat, sirkutti ihana vetäjämme että tervetuloa sitten tunnin kestävään syvävenyttelyyn! Minä olin kuin halolla huitaistu, olin varannut venyttelyihin vain 30 min aikaisen herätyksen vuoksi, mutten kehdannut enää häippäistä tunnilta vaan päätin etteivät toiset 30 min tuntuisi missään. Sitäpaitsi kävisin joka tapauksessa suihkussa salilla, en todellakaan halunnut päättää päivääni hyytävässä suihkussa mikäli kämpän vesikatkos edelleen rajoittuisi lämpimän veden säännöstelyyn.

Tein jälleen uusia nopeusennätyksiä hilpaisemalla suihkuun ja pikaföönäyksen jälkeen pysäkille hyvissä ajoin etten vain myöhästyisi. Arvatkaa tuliko dösä? Ei. Eheeeei, siellä minä tärisin ja tutisin kuin olisi vibat puntissa perjantai-iltana. Lopulta luovutin ja hyppäsin bussiin, millä pääsisin kaupalle asti ja voisin hätätapauksessa vaikka kävellä kotiin muutaman kilometrin mitan. Hetken mielijohteesta päätin kuitenkin hypätä hieman aiemmin ja käväistä pysäkkejä likemmällä sijaitsevassa kaupassa. Hei kamoon, millä todennäköisyydellä KAKSI bussia muka jättäisi välistä tai tulisi todella myöhässä? Niin?

10 minuuttia myöhemmin puntit vipattivat uudestaan ja minä seisoin surkeana pysäkillä missä ei ollut katosta, tuulensuojaa tai sankalta pyryttämiseltä oikeastaan edes näkyvyyttä. Erona vielä se, että roikotin tiiviissä paketissa kyhjöttäessäni vielä kauppakassia kaiken muun viehättävän kassialmailun lisänä. Tokihan minulla oli käsilaukku, treenilaukku, valmennuskamat ja vielä se kauppakassi. Siinä vaiheessa ajattelin että ok, nyt joko itketään tai nauretaan! Ja ensin vähän itkettiin. Sen jälkeen alkoi naurattaa, vaikka varpaat uhkailivat kuoliolla ja sormet särkivät pakkasesta. Bussi oli tietysti myöhässä. Siinä vaiheessa kun tämä armas kulkuneuvo alkoi kurvata kohti pysäkkiä, olin vain niin suunnattoman kiitollinen sen näkemisestä, että olin kapsahtaa silkasta kiitollisuudesta kuljettajan kaulaan! Kukapa muu siellä ratin takana olikaan, kuin aamuinen kiukkukuski. Olin kuitenkin niin onnellinen ja autuas että kiitostulvani sai kuljettajankin nauramaan. Tällä kertaa bussirahjus ei enää jaksanut kuin yskäistä toisinaan, joten siinä sitä sitten köröteltiin kahdenkympin vauhdilla hissuksiin kohti kotia. Bussi sanoi nyk-nyk-nyk, pukspuks, töks-töks ja pihisi aina välillä pitkän ja pahaenteisen väsähtäneen puhinan. Pääsimme kuitenkin perille ja urheasti taistelin vielä itseni ja kantamukseni kotiovelle ja viimein kotiin.

Ihanaa. Täällä tulee lämmintä vettä. Kissat saapuivat puskien vastaan, tosin lähinnä siksi kun niillä on nälkä. Minäkin sain viimein iltapalaa ja kolme kupillista teetä, niin että jäsenet viimein alkoivat sulaa. Tällainen päivä ei onneksi osu liian usein kohdalle, mutta kun se osuu.. Niin NAURA! Itke ja naura ja lopulta kieri vaikka maassa silkasta onnesta ja epätoivosta! Se on neuvoni, sillä minulle se toimi ja lopulta saatoin nauraa vatsan pohjasta surkeiden sattumusten sarjalleni. Kauhea päivä, mutta ohi on! :)

Treenikerrat: 5. Matkaa tavoitteeseen: 95.

Luottavainen ja herttainen terveydenhoitaja kertoi possupiikkiä laitettaessa, että noin 10 % kärsii kuumeesta ja puolella kipeytyy käsi. Lukua siitä kuinka moni saa kaikki, siis ihan kaikki sivuvaikutukset ei kerrottu, mutta minut voi lisätä ryhmään. Eilen illalla olin väsynyt ja pahoinvoiva, oksensin kahdesti ennen kuin pääsimme kotiin. Yöllä tärisin niin pahoin etten voinut nukkua T:n vieressä vaan rakensin peitoista ja huovista lämpöisen pesän sohvalle ja nukuin siellä niin, ettei edes nenänpää pilkottanut näkyviin peittokeon alta. Aamuyöllä olin niin kuumeinen ja sekaisin, että T:n tullessa vastaan poistuessani veskistä sain sydänkohtauksen, kirkaisin ja itkin pelkästä säikähdyksestä. T ehti aloittaa lauseen "Älä säikähdä" kun suustani purkautui epämääräinen kirkaisun ja pulpahduksen äänisekoite ja lohtupalkintona sain sentään runsain mitoin haleja kuumeista vartaloani vasten. Aamulla yritin hetken nukkua sängyssämme, mutta aloin palella ihan hirveästi (sinne kun ei mahdu kahta aikuista ihmistä ja kolmea isoa peittoa) joten kömmin takaisin peittopesääni sohvalle.

Nyt minulla on enää muutama aste lämpöä, raastava päänsärky, lihaskipuja ja todella, todella kipeä käsivarsi. Onneksi tänään on vapaapäivä (tästä alkaa tulla tapa olla vapaapäivät kipeänä) ja huomenna vasta töitä. Yöllä tuhisin nuhaa ja yskin, mutta ainakin nyt olo on jo hieman parempi.

Harmittaa että koko lauantaini meni uusiksi. Piti mennä salille, shoppailla, pistäytyä mahdollisesti Natalla pelaamassa lautapelejä ja ehkä illalla jaksaa vielä leffaankin. Mutta eii. Poden jälleen kotona kipeänä ja seuraava vapaapäivä on vasta torstaina ja sitä seuraava sunnuntaina! :( Keljuttaa vietävästi kun kallisarvoinen vapaa kuluu näin. Etenkin kun olisi ollut kaksi vapaapäivää peräkkäin. Tämä harvinainen ja kallisarvoinen aika meni nyt ihan hukkaan. Eikä seuraavasta ole vielä tietoa.

Ihanainen Wiilea haastoi minut hauskaan meemiin. :)

Minun sänkyni!
Näin talvisin tekisi usein mieli vetäytyä talviunille kuten muumit, ihanien muhkeiden peittojen alle! Talviaikaan monet viettävät aikaa sängyssä myös lukemalla, seurustelemalla läheisten kanssa ja miksei piknikkiäkin voisi pitää sängyssä? Levittäkäämme siis sänkyjen pehmeän houkuttelevaa ilosanomaa!


Vastaa kysymyksiin:
1. Millä yhdellä sanalla kuvailisit sänkyäsi?
- Lempipaikka

2. Mikä on sänkysi paras ominaisuus?
- Yksinollessa sinne voi rakentaa aivan ihanan pesän. Puhtaat lakanat saavat varpaat mielihyvästä kippuralle!

3. Mistä taas et niin pidä?
- Siihen ei mahdu mukavasti kahta ihmistä. :(

4. Käykö sängyssäsi vierailijoita tai jaatko sen jopa säännöllisesti jonkun kanssa?
- Kolme vierasta käy vakituiseen. Jalkopää on herkän neitikissan, seinänvierus kolhon kollin ja seinäpuoli T:n majapaikka muutaman kerran viikossa.

5. Mitä muuttaisit sängyssäsi?
- Saisi olla leveämpi niin mahduttaisiin nukkumaan siihen joka yö. :) Metallipäädyt olisivat kanssa kivat! Oikein sellaiset tyylikkäät mattamustat ja kuitenkin romanttiset.

6. Usein sängyssä nukutaan öisin, miten pukeudut tähän tilaisuuteen?
- Vain se verhonani minkä luonto on suonut.

ja viimeisenä boonuksena: 7. Jos saisit kutsua kenet tahansa vierailemaan sänkyysi, kenet kutsuisit?
- Olisin Jack Blackin kanssa tyynysotaa! Tai Mia Kirshnerin kanssa toogabileissä. :D


Haasteen kysymyksistä vähintään yksi on kuvitettava, muttei kukaan kiellä kuvittamasta jokaista!


Tämän jälkeen jaa haaste kahdelle valitsemallesi ihmiselle, jotka linkität haasteen loppuun. Muista myös linkittää ihminen jolta haasteen alunperin sait!

En mä osaa linkittää.. Vastatkoon he jotka lukevat blogiani eivätkä vielä ole saaneet haastetta!

Ääh. Tällä viikolla saan vain kaksi treenikertaa täyteen, joista toinen tulee olemaan löysäilyä mikäli tänään saan possupiikkini. Puolisentoista tuntia wushua, ja 55 min bodypump (huomenna kevyesti) sekä stretching 30 min lauantaina. Tähän mennessä treenikerrat tänä vuonna: 3.

Olipa mälsää mennä niin jäljessä wushuun! Olin ihan pihalla ja näytin varmaan todella säälittävältä räpiköijältä sillä vetäjä sanoi myötätuntoisesti: "Ei sinun tarvitse näitä tehdä kuin yhteen suuntaan salia, kävele sitten takaisin..". Toisaalta olisin myös ollut kehityksen jarruna jos minua olisi pitänyt epävarmoine liikkeineni muun ryhmän odotella kun räpistelisin salin läpi suuntaan ja toiseen. Joka tapauksessa treeni oli ainakin tehokas! Takareidet ovat kipeät ja vatsalihaksetkin vinkaisevat jos mahaa kupristaa. :)

Lisäksi aion pitää perusteellisen ruokaremontin. Paisun kuin pullataikina ellen pian ala vähän viilata tätä kielen iloihin keskittyvää elämääni. Samoin satunnainen punaviini saa jäädä. Olkoonkin terveellistä, mutta kaloreita on melkein kuin jälkiruokaleivoksessa!

Sen sijaan käytän rahani muuhun kivaan. Ostin ihanan taulun ja jo aiemmin kuolaamani maton kodin ykkösestä! Siellä on loppuunmyynti ja mahdollisuus tehdä kivoja löytöjä. :) Tänään T saa vilkaista taulun ripustusmekanismia, minä en tajua mitä hittoja sillä oikein ajetaan takaa. Olen varma että jos ruuvaan omalla logiikallani taulun ripustuksen, se tulee alas silkasta vahingonilosta ilkkuen. En ole ikinä nähnyt moista. Yleensä tauluissa on koukku, lankaripustus tai lukot. Tässä on kaksi ruuvia ja kaksi reikäpalaa. Mitä hittoa? Mihin kohti ne pitäisi nyt ruuvata? Ylälistaan vaiko sivuihin? Ja ripustaa niistä lanka? Vai ripustaa niistä naulojen varaan? Ainakin taulu on nätti ja katsotaan jos vaikka pistäisin jossain vaiheessa jo blogiini kuvia. Minähän en ikinä ole oikein lämmennyt digikuvaamiselle ja inhoan kuvien kanssa väkertelyä. Se on vaan niin tylsää... Mieluiten jos tilaa vain olisi, pistäisin pystyyn oman pimiöni ja kehittäisin kuvat alusta loppuun itse. Sitten skannaisin haluamani ja siirtäisin sitä kautta blogiin. Eikö ole hassua miten jokin helpompi voi tuntua tuhannesti tylsemmältä kuin hankala mutta hauska tehtävä? :)

Tänään on muuten vapaapäivä ja huomenna myös! Pitkästä aikaa kaksi vapaapäivää peräkkäin, ihanaa. Vaikka olenkin sunnuntain töissä, niin vihdoin alkaa tuntua siltä kuin saisi hetken hengähtääkin. :)

p.s. Nyt on käyty piikitettävänä ja kaupan päälle sain huimauksen, jotenkin hassun tunteen (kuin olisin hiprakassa!) ja lisäksi lihasta polttelee ihan kuin ihon alle olisi ruiskautettu chiliä. :-D

Töissä riittää kiirettä ja lisäksi teen tällä hetkellä niin paljon ylimääräistä, ettei aikaa tahdo oikein mihinkään muuhun jäädäkään.

Viime lauantaina pääsin salille ja sain täyteen toisen treenikertani. Ensimmäinen vatsataudin jälkeen. Tavoite sataan on siis tällä hetkellä 98 treeniä jäljellä. :D Töiden vuoksi en ehtinyt eilen wushuunkaan mikä kirpaisi kyllä yllättävän kovasti. Inhottavaa että olen heti vuoden alusta kolme kertaa jäljessä ja varmasti ihan pihalla ensimmäiset kerrat kun muut ovat menneet niin paljon eteenpäin. Meillä kun nykyinen harjoitteluaikakin on puolisentoista tuntia entisen tunnin sijaan.

Stressiä stressiä.. Tällä hetkellä on vähän takki tyhjä enkä voi siitä sen kummemmin blogiinikaan kirjoittaa. Sanotaanpa vain, että uuden työtehtäväni alku oli haastava ja olen todella huolissani olenko sittenkään oikea ihminen kyseiseen hommaan! Osaanko, olenko tarpeeksi itsevarma, sanavalmis, kärsivällinen, ymmärtävä, keskittymiskykyinen, yllättävissä tilanteissa luoviva..? Harmittaa etten ensimmäisellä kerralla osannut kyllin hyvin. Otin tietysti opikseni (nyt suutun jos joku sanoo: "Otitpahan opiksesi!"-tyylisen kommentin) ja seuraavalla kerralla osaan välttää jotkin sudenkuopat. Hirvittää vain, jos sudenkuoppia ja tunnelmaturbulenssia on tiedossa odottamattoman paljon lisää! :) Tahdon ainakin uskoa saavani vielä ihmiset puolelleni. Joka tapauksessa tämä on itselleni todella hyvä tilaisuus kehittää itseäni enkä anna hapuilevan ensikokemuksen lannistaa minua. :)

Olen onnistunut tänään jo aiheuttamaan itselleni nenäverenvuodon (toinen elämässäni) sekä lyönyt yhden sormen mustelmille, joten alan uumoilla olevani oikeasti parempaan päin. Selvästi jaksan ainakin enemmän vaikka voimat on edelleen vähän häveyksissä. Odotan ihan malttamattomana sitä että pääsen vaa'alle. olen varma että painoa on pudonnut lohtupalkintona tästä kauheasta koettelemuksesta! Siitä onkin sitten hyvä jatkaa laittistartilla. :)

Edelleen jos erehdyn syömään jotain vähänkin enemmän kuin esim. nakertelemaan puolikkaan näkkärin, iskee kauhea kuvotus ja tuntikausia jatkuva pahoinvointi. Onneksi en enää kuitenkaan pahemmin oksentele eikä kuumettakaan ole. Jaksoin jopa googletella mahdollisia opintopaikkoja. Pettymyksekseni ensisijaisessa hakupaikassani saan heti - 30 pojoa siitä pahasta ettei minulla ole alalle aiempia opintoja eikä työkokemusta, joten ainoa tsäänssi on nyt saada täydet pisteet pääsykokeesta, - eikä välttämättä sekään riitä. Tylsä homma, mutta pistän toivoni sitten toiseen hakukohteeseen. Sielläkin tenkkapoo tosin piilee pääsykokeen osiossa, jossa ihan oikeasti olen huono, tai pikemminkin surkea. Reputin aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa oikein kirkkaasti ymmärtämättä yhtään mitään lukemastani. Mutta yrittänettä ei laiteta eikä periksi anneta. Pakko ainakin kokeilla. Niin ja kerrata kielioppia. Akilleen kantapääni! Kun joku sana on tunne, kuva tai väri niin se on sitä ja kauhean vaikea hahmottaa samalla kun kirjoittaa mitenpäin ja missä järjestyksessä kaikki nyt meneekään. En totta puhuen usko että pääsen ensiyrittämällä sisään, mutta kerta se on toinenkin ja silloin on jo vähän kokemusta sekä näkemystä millaista pääsykokeessa tuolle alalle on. :)

Jälkilisäys: Jäljet johtavat norovirukseen googlettelun jälkeen. Ainoa ero on tämä inhottava pahoinvointi joka ei helpota.

Ihan ensinnäkin iso kiitos Wiilealle ihanista kommenteista koskien tajunnanvirta inspiraatiotani. Se oli kuitenkin niin surkea pohjanoteeraus, että itsekritiikki esti pitämästä sitä pidempään esillä. Se on kuitenkin sivujuonne eräästä sivuhenkilöstä joka esiintyy pienesti pidemmässä proggiksessa. Kunhan joskus saan vähän ylimääräistä aikaa siihen(kin). :)

Olen ollut ensin to-pe työmatkalla ja la-su ainakin toistaiseksi raivokkaassa vatsataudissa. Jouduin lähtemään töistä kesken päivän enkä sekuntiakaan liian aikaisin. Vatsaa poltteli jo ihan sairaasti junassa ja lyhyt kävely juna-asemalta T:n luokse kesti tuplasti normaalin ajan. Kaksi tuntia sen jälkeen kun olin päässyt T:lle, aloin oksentamaan ja sitä riemua riitti sitten puoleen yöhön asti. Oksensin elimistöni niin tyhjäksi eilen, ettei onneksi ripuloitavaa jäänyt kuin kaksi pienen pientä yritystä (sorry yksityiskohdat) ja kuivuin kokoon perjantain aikana. Lukuunottamatta aamiaista jonka nautin ennen kuin vatsakivut alkoivat, mikään ei pysynyt sisälläni. Yritin lipittää edes hieman teelusikalla puolen tunnin välein pari lusikallista vettä tai veteen laimennettua mustikkakeittoa, mutta hetken kuluttua sain olla jälleen syleilemässä arabian porsliinia. Iltaan mennessä olin todella kurjassa kunnossa. Lopulta itkin silkasta väsymyksestä ja tärisin sängyssä puolilta öin kun olo ei ollut sen kahdentoista tunnin aikana muuttunut yhtään parempaan. Oli kauhea jano, mutta mitään ei voinut juoda. Huulia saatoin kostuttaa puolen tunnin välein, mutta pieninkin kulaus oli liikaa.

Horrostin illalla ja yöllä kerällä surkeana kuin syksyllä ruippanaksi jäänyt siili, mutta tasan klo 4:21 tapahtui käänne parempaan. Ensimmäiset teelusikalliset vettä tai mustikkakeitto-vesiseosta pysyivät sisällä. Yöllä tärisin myös kovan kuumeen kourissa, mutta onneksi sekin laski pikku hiljaa tämän päivän mittaan. T on ollut aivan ihana sairastesssani. Hän keitti sosekeiton jota tänään olen pystynyt puoli mukillista syömään, väsäsi matalasta jakkarasta väliaikaisen yöpöydän yöllä kun en jaksanut kurottautua oikealle yöpöydälle ja muutenkin on hellästi huomioinut ja pitänyt huolta. Meikä on erittäin epänaisellisesti yrjönnyt koko eilisen vessassa pelkkää karvasta vatsasappeakin ja karjunut posliiniastiaan vatsakouristusten kourissa ja tämä vaan paijaa päätä ja hellii minkä kipeänä pystyn vain vastaanottamaan. Halaus ja kiitos vielä tätäkin kautta, tiedän että luet. ;)

Treenikerrat tämän vuoden aikana: 1. Sen jälkeen tuli työmatka ja yrjötauti joten täytyy heti alkuun hieman kirittää.

p.s. Kissat ovat vanhemmillani työmatkan vuoksi ja olin jo aiemmin sopinut tulevani T:n luokse. En siis suinkaan ole hylännyt ihania karvamussukoitani oman onnensa nojaan jos joku ihmetteli. :)

Joulu on melkein kokonaan syöty ja uutta vuotta varten sulattelin jo ensimmäisen ihrakerroksen salilla. Kypsyttelin jo hetken tuossa ajatusta ja päätin nyt jo pukea sanoiksi ensi vuoden tavoitteen: 100 treenikertaa. Aluksi ajatus tuntui epäilyttävältä, mutta sehän tarkoittaa vain paria treenikertaa viikossa, joten uskoisin sen tulevan täyteen helposti. Jos haluaisin oikeasti haastetta, pistäisin vaikka 120 treenikertaa. Mutta koska olen onneton laiskiainen, löllöpulla, sokerihiiri ja kermaviiksi, tyydyn tavoittelemaan sataa. Loppujen lopuksihan se on oikein passeli luku. Näyttää ja kuulostaa suurelta, mutta pienempiin osiin jaettuna sen vaikuttavuus hälvenee lähes olemattomiin. Tämä on tavoite, jonka mitä todennäköisimmin onnistun saavuttamaan. :)

Muut tavoitteet ovatkin sitten miltei yhtä tavoittamattomia kuin kaukaisimmat galaksit.Tosin tarkemmin ajateltuina, eivät ne galaksit niiiiin kaukana ole.. Toisin sanoen opiskelupaikka (tässä kohden minut tuntevat saavat nauraa), toimiva parisuhde (ja tässä vielä vähän kovempaa) sekä - 10 kg joista viisikin olisi voiton puoli (älkää sentään lattialla kierikö). Viimeisin on ikuisuuslupaus joka aina joskus harvoin innon puuskassa toteutuu. Tosin tällä kertaa pillerit saattavat olla hoikemman onnen tiellä ihan konkreettisesti. Ne eivät turvota eivätkä kerää nestettä, mutta todellakin lisäävät ruokahalua ja erityisesti mieltymystä suolaisiin ruokiin. Näiden naamariin lappamisen jälkeen olen turvonnut ja kerännyt vatsan seudulle nestettä pienen kamelinkyttyrän verran. Olen ennenkin huomannut tämän ja sitä vastaan taistelu on ihan oikeasti kovan työn ja tuskan takana. Tällä hetkellä olen kuutisen kiloa taistoa tappiolla, mutta tahtoisin uskoa että täältä vielä noustaan kilo kilolta keventyen!

Joulu meni ihanan hiljaisesti ja rauhallisesti heti kun töistä pääsin kotiin. Nautiskelin lasillisen punkkua ja lipitin iloissani minibaileysin jääkaapista. Seuraavana aamuna heräsin krapulassa vaikka alkoholin olisi pitänyt haihtua jo parissa tunnissa. Onneksi seuraavan illan ihastuttavan nautinnollisesta juusto-viinirypäle-viini-kombinaatiosta ei seurannut muuta kuin aistien ja makunystyröiden ihastuttavaa mielihyvää. Rosemount oli erinomainen valinta viiniksi. Mielestäni ei ihan hintansa arvoista, mutta kokemuksen ja nautinnon väärttiä kylläkin! Siinä on toisinaan pieni, kitkerä sivujuonne, mutta muutoin shiraz-rypäleinen viini kutkuttelee, kiusoittelee ja täydentyy napostelavien kanssa nautinnolliseksi kokemukseksi.

Koska sukuni asuu Keski-Suomessa en pääse enää töiltäni mukaan, vaan vietän aattoa aina ylhäisessä yksinäisyydessäni kissojen kanssa. Ensimmäiset kerrat vähän riipaisivat, nykyään osaan arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä sitä, että voin toimia ja tehdä juuri niinkuin itse haluan. Joulusta onkin tullut rauhan ja itsensä hemmottelun juhla ja hiljentyminen minulle. Nautin sen kiireettömistä kolmesta päivästä jolloin ei ole töitä. Vielä on yksi vapaa jäljellä eli huominen, ja sen aion viettää myöskin omaa itseäni hellien sekä elokuvaillasta nauttien. Avatar. Pian pääsen kirjoittamaan ensivaikutelmiani tästä hillittömän hehkutetusta elokuvasta. :)

Tajunnanvirtaa:

Jumaleissön että joulukiire, stressi ja ruuhka kyrsii.
Jos on jo lähtiessä nuttura kireellä tai pipo väärin päin, niin hei älä vaivaudu! Joko katkeaa verisuoni päästä tai otsaan kasvaa käyrä siinä kun jonottelet omaa vuoroasi tuhannella eri osastolla ja kassalla kun keräät tietysti kerralla ne jouluostokset niin pieruvaarin kakkavaipoista esikoisesi bätmänmaniaan. Niin paitsi että hei, vähänks oot ollut pois kuvioista viis vuotta koska nyt bätmän ei ole SE juttu vaan myyty loppuun jo kaks vuotta sitten. Olis varmaan kannattanut hei katsoa mitä menee lasten ohjelmissa ja leffassa niin että oisit istuttanu kersas oman aikalaistensa muottiin ja voisit ostaa viimeisimmän villityksen oheisrihkamaa. Paitsi että nekin on myyty loppuun jo viime elokuussa. Oisit ollu ajoissa liikkeellä pösilö!!

Kun olet viimein saanut suurimman osan tavaravuoresta kerättyä ja ryhdyt latomaan tiskille tavaraa, niin joku tärisevä mummo kiilaa siihen kuola suupielestä valuen ja uikuttaen eikö nyt voisi ihan nopeesti vaan maksaa kun jalat jäi talvisotaan ja pumppukin pettää kohta. Siinä selän takana on jumalauta sata paheksuvaa silmäparia seuraamassa jos et anna mummeroisen kiilata. Kun ähisten olet varttitunnin pitänyt tavaroita kainalossa soman mymmelin kerrottua sairashistoriansa ja kaivettua viimeiset viisisenttiset kassalle, lähtee myyjä tauolle. Odottelet vielä hetken kuumissasi kunnes joku tulee paikkaamaan paikalta karannutta. Ja auta herra ja armo jos tiuskaiset myyjäparalle tilanteesta. Kun eihän tämä sirkeäsilmäinen ja iloinen kapitalistipukin pikku apulainen ole syypää että kaveri lähti menemään ja sinä olet odottanut siinä tuomiopäivästä asti niin että hiki valuu selästä persvakoon ja kaulasta tissiväliin. Kun myyjärukka on itkun partaalla lukemassa viivakoodeja ja pakkaamassa tavaroitasi, mumiset häpeissäsi anteeksipyyntöä samalla kun tunnet miten kanssaruuhkailijoiden paheksunta hengittää suoraan niskaan. Kun vihdoin pääset poistumaan, tunnet miten pahat katseet seuraavat ja myyjälle ojennetaan nenäliina. Sinulle ei, sinä saat pyyhkiä hien hihaan ja niistää kaulaliinaan ihan omassa yksityisessä surkeudessasi.

Kun viimein pääset poistumaan liikkeestä, niin bussi kurvaa juuri nenän edestä jättäen jäätymään pystyyn kymmenen asteen pakkaseen. Hikikarpalot muuttuvat jääkiteiksi ja vähintään yksi kasseistasi alkaa osoittaa hajoamisen merkkejä. Odoteltuasi helkatin puoli tuntia kun toinen bussivuoro jättää välistä, pääset könyämään bussiin missä muistat että perkele, lompakko jäi kassalle.

En tiedä miten pääset kotiin eikä kiinnosta. Veikkaan, että jokainen joulustressin lannistama menee kauppaan, ostaa sitruunan ja pistää ryttyyn pyllyyn ettei ensi vuodesta tulisi yhtään helpompaa. Hauskaa joulua.

Juuri kun olin päässyt huokaisemaan helpotuksesta ylimääräisten hammaslääkärilaskujeni kanssa kosahti imuri. Rehellisyyden nimissä on tosin myönnettävä, että harmaa hurhuttimeni oli esittänyt melko vakuuttavia kuolinkorinoita ja esityksiä pitkin syksyä tullen viimein siihen pisteeseen, että järjestäisi krematoinnin ihan itse itselleen ellen päästäisi sen maallisia jäänteitä viimein lepoon. Niinpä kiittelin ja hyvästelin viimeisen vuoden ajan elämästäni pölyhelvettiä tehneen imurin ja kiitin menneistä vuosista villakoirien eliminoinnin parissa. Sen jälkeen suuntasin katseeni kohti uusia pettymyksiä eli tarjousimureita.

Olisin paljon mieluummin ostanut vaikka velaksi jonkin pölyhirmun ja villakoirantappovehkeen kuten dysonin, mutta rahakukkaro sekä säästötili esittivät miltei yhtä vakuuttavaa kuolintanssia kuin edesmennyt imuri, joten päädyin halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Kodin ykkösestä mukaan tarttui viimeinen tarjousimuri halvan näköisessä laatikossa ja jotenkin surullisen oloisena. Syy miksi sitäkin ei oltu tarjousmyyntierän ahneudessa vielä viety, oli sen unohtuminen jonnekin varaston perukoille odottamaan seuraavaa mahdollisuuttaan päästä toteuttamaan kohtaloaan pölyn ja lian parissa. Minun onneni, luonnon epäonni, sillä tällaiset tapaukset eivät kovin useaa vuotta palvele ennen päätymistään ongelmajätteeksi. Oletan sen olevan yhtä innokas ja hyödytön kuin edeltäjänsä.  

Imuri ei tuottanut pettymystä vaan oli juuri sellainen kuin odotinkin. Joskin käyttämätön, mutta imuteholtaan kuin hampaaton ikäloppu ämmä ja ääneltään yhtä vakuuttava kuin korsteenin lailla polttanut paloaseman huuhkaja. Kissat esittivät oman protestinsa toisen painumalla piiloon asunnossa sijaitsevaan mustaan aukkoon ja toisen karjuessa mielipiteensä jopa imurin pasuunan lailla toimivan äänitehosteen yli. Ne eivät selvästikään käsittäneet miksi asuntoon oli raijattu tämä uusi demoni juuri kun edellisestä pirulaisesta päästiin eroon. Mutta hyvin me imurin kanssa varmaan tullaan juttuun. Imuri hinkuu ja vetää sentään tehokkaammin kuin aiemmin kuolinvuoteeltaan patisteltu edeltäjänsä. Äänitehosteiden tarkoitus lie kertoa että jotain ihan oikeastikin tapahtuu ja minä vajoan jonkinlaiseen koomaan hinkatessani hikipäässä lattiatasoa parhaansa yrittävällä tarjousvempeleellä. Ollaan molemmat vähän niinkuin samanlaisia. Näytetään halvalta mutta yritetään peittää se enemmällä äänellä ja innokkuudella. Voi pikku imuri. Tervetuloa omannäköiseesi kotiin!

Talvella on vittumaista olla atoopikko.
Ensinnäkin joka hemmetin suihkun jälkeen täytyy kulkea iho nypyllä kuin jokin saakelin kiitospäivän kalkkuna ja hampaat kalisten venttaamassa että kosteusvoide imeytyy. Samalla iloiset ihottumaläiskät paukahtavat kuin tyhjästä kirvelemään ja kutisemaan käsivarsiin ja selkään. Varmaan ihan vaan siitä ilosta että talvella ei voi mennä ulos kosteampaan ilmastoon että iho saisi hengittää. Ehei. Talvella sitä ollaan iho kiristyen ja kuivuutta ratkuen sisällä saamassa sähköiskuja joka saamarin viltistä tai sukasta joka osuu edes varpaankärkeen. Tukkakin nousee pystyyn ilman tupeerausta ja johdan sähköä vähintäänkin samalla kaliiberilla kuin kuparilanka.
Entä sitten kuntosalin jälkeen? Jos kehtaa punaläikikkäänä mennä suihkuun, alkaa sen jälkeen kaappien välinen piilokuikuilu ja jotenkin perverssin oloinen julkinen rasvaus jonka jälkeen on kuin valkean kokovartalosotamaalauksen tehnyt inkkari. Tukka nötteröllä päälaella ja alasti vaivihkaa hypellen. Tissit vaan heilahtelee kun yrittää vähän viuhtoa käsivarsilla pientä tuulenvirettä jotta se valkoinen kerros imeytyisi pikkuhiljaa ihoon. Ja sitten kumminkin alkaa hävettämään ja tyytyy vetämään hynttyitä niskaan niin, että tissiliivit menee kosteasta ihosta kiemuralle ja muut vaatteet tarraavat ihoon kuin jokin saakelin liima nahkapalaan. Siinä sitä yrittää taistella hampaat irvessä vaatetta ylleen ja rullata paitaa suoraksi ja nyppiä alkkareita persvaosta esiin.

Sitten jos erehdytkin valittelemaan kurjaa oloasi jollekulle niin kohta on sulle tarjolla kymmenen hyvää ja yksitoista totista neuvoa miten paranet ja pääset elävien kirjoihin. Kuten se hemmetin avantouinti. Ei siinä auta kuin nyökytellä ja hymistä hitto olevansa samaa mieltä saarnaajan kanssa, koska auta armias jos erehdyt toteamaan sitä joskus kokeilleesi eikä se hirveämmin auttanut.. ja että on lisäksi ilman autoa vuorotyöläisenä miltei mahdoton raijata nahkansa johonkin helvetinkuuseen pieneen jääreikään itteensä dippaamaan kolmesti viikossa, niin siitähän se vastapuolen riemu vasta repeää! Kun sinä et katso itse tiedä mikä on parhaaksi kun se on muitakin auttanut ja luuletko olevas jotenkin erikoisempi kuin he? Että itsestäs on vaan kiinni se parantuminen ja terveyden vaalinta, kun et mitään viiti sen eteen tehdä niin kärsi perkele. Voi jumalauta että ihmiset osaa joskus repiä vielä isomman aukon sinne missä jo ennestään on jos et kyynelsilmin kiitä näistä kauniista ja viisaista neuvoista. Vaikka olet jo itse kokeillut ja kivaa oli, muttei iho siitä sen kummemmaksi muuttunut. Samaa pergamenttia ja käsittelylle arkaa kuin aina ennenkin.

Voi itku kun tulisi jo kesä ja kunnon aurinkoiset ilmat. Saisi tätä nahanriekaletta taas parempaan kuntoon ja ehkä voisi lääkitystä puolittaa, käydä uimassa eikä tarttisi hävetä niin maan hemmetisti kun näyttää ihan ruttotautiselta. Helekatin talvi. Kele.

End of ketutuksen multivuodatus.

Nata haastoi minut lapsuusmuistomeemiin, kuten ilmeisesti Eiccakin. Koetetaan nyt vastailla ennen töihin lähtöä. :)

1. Missä ja koska synnyit?
Yhtenä kuumana kesänä 1980 Kuopion kätilöopistolla.

2. Onko sinulla sisaruksia?
Isoveli löytyy.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
Sekä että. Olin kotihoidossa kolmevuotiaaksi ja äitini toimi perhepäivähoitajana voidakseen pitää minut ja veljeni pitkään kotona.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
Muutama marsu, aivan ihania kuikuttajia ja putputtajia. Ikävä on vieläkin.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
En, koska meidän piti aina tunnollisesti istua kiinni turvavöissä. :D

6. Oliko sinulla mielilelua?
Ihan pienenä sellainen pötkylämarsu (vaikken silloin edes tiennyt sen olevan marsu) sekä traagisen lapsuusmuiston aiheuttanut hylje. Unohdin sen matkalla mummolaan erääseen kahvilaan ja vanhemmat lohduttivat että haetaan paluumatkalla. Pysähdyimme kuitenkin paluumatkalla eri kahvilassa enkä koskaan saanut joka paikassa mukanani ollutta ihanaa pikku hyljettä takaisin. Itkin sen perään varmaan viikkokausia. Myöhemmin tulivat sitten Natan ja Hennan myötä pikkaraiset.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
Näyttelijä, journalisti tai kirjailija.

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
Ehkä vähän se jokapaikan apina. Olin luokan pelle. Olisikin ollut parempi, että olisin syntynyt pojaksi. Tempaukseni olisivat olleet silloin varmaan vähemmän tuomittavia.. :)

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
Voi kyllä!

10. Nukuitko valot päällä?
En, mutta meillä oli pistorasiassa pieni oranssi yövalo lohtua antamassa. Pimeä oli pienenä pelottavaa.

11. Lempilastenohjelmasi?
Niitä oli niin monta.. Meillä näkyi music tv kun olin pieni ja sieltä tuli lauantaisin ihan pistämättömiä piirrettyjä kuten Transformers, He-Man ja Inspector Gadget. Lisäksi Maija Mehiläinen oli ihan ykköslemppari. Niin ja katsottiin tietysti kaikki mahdolliset luonto-ohjelmat ja historiikit. Silkkitie, avara luonto jne..

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
Muistan! Istuimme pulpetteihin ja minun pulpetistani putosi kenkä mikä nauratti minua ja silloista bestistäni Pyryä melkein kuoliaaksi asti.

13. Keräilitkö jotain?
Pikkaraisia ja tarroja. Yhdessä vaiheessa kaikkea W. A. Mozartiin liittyvää sekä karkkipapereita.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
Liikunta, biologia ja äidinkieli.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
Jonkin verran kiusattu.

16. Mitä harrastit?
Pianonsoittoa, partiota, yleisurheilua, ratsastusta, uintia, modernia tanssia ja myöhemmin vähän aikaa jazz-tanssia.

17. Ystäväsi?
Muut kerrostalokakarat. Heidän kanssaan lähinnä yhteisleikkejä esim. Kirkkis eli kirkonrotta, puupersis, keinupersis ja joskus kymmenen tikkua laudalla. Lisäksi isoveli otti välillä mukaan seikkailuleikkeihin isompien kanssa, serkkujen kanssa leikittiin länkkäriä ja turtlesia, koulusta pari tyttöä, poikapuolinen lapsuudenystäväni jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu, myöhemmin Nata ja Henna joiden kanssa muodostettiin tiivis tyttökolmikko.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
Sain kahmittua kaikki pääroolit aina kouluesityksissä.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
Pienen lapsen silmissä hirviö, lohikäärme ja hullu noita-akka. Löi koulukaveriani, repi minua käsivarresta niin että tikit vaan paukahteli kyljestä eri suuntiin. Huusi, raivosi, käytti fyysistä väkivaltaa. Edelleen muistan miten piirsin taululle täydellisen A:n, mutta hän opasti kirjoittamaan sen väärin ja kun tein mitä käskettiin, hän rutisti kaikin voimin käteni nyrkkiinsä ja pakotti kirjoittamaan yhä uudestaan ja uudestaan sitä kirjainta väärin väittäen etten osaa. Ei se kipu, mutta se nöyryytys koko luokan edessä. Lisäksi hän kiusasi armotta lukihäiriöisiä oppilaitaan, antoi aiheetta jälki-istuntoa ja levitteli oppilaidensa yksityisasioita.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
Ei oikeastaan. Meihin luotettiin ja rangaistuksia (esim. kotiarestia) tuli vain aiheesta.

21. Miten perheesi lomaili?
Kävimme ulkomailla kerran vuodessa siitä asti kun täytin viisi. Ihania, unohtumattomia rantalomia. Lisäksi vietimme aikaa mummolassa oikein kunnon maaseudulla. Ikävä noita huolettomia ja ikuisesti jatkuvan tuntuisia lapsuudenkesiä.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
Niitä oli monta.. Ehkä saslikki, kalaseljanka, muusi ja perunat, maksalaatikko puolukoilla ja hernekeitto. Sekä siskonmakkarakeitto.

23. Tupakoitiinko teillä sisätiloissa?
Ei todellakaan. Päinvastoin, meitä valistettiin jo varhain tupakoinnin haitoista ja pyrittiin pitämään huoli, että vanhemmat näyttävät aina esimerkkiä. Isälleni oli kauhea paikka kun löytyi ikivanha valokuva 70-luvulta jossa hän sytyttää tupakan. :D

24. Mitä asioita pelkäsit?
Haita, sotaa, luurankoja ja salamoita. Salamoita sen vuoksi, että ajattelin luurankojen ilmestyvän niiden päähän. Jos yöllä katsoi yksin ukonilmaa ikkunasta saattoi luuranko löytää lapsen kasvot ja paistaa tämän uunipadassa ruuaksi.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?                                                                   

Ei, mutta haluaisin kyllä lähiaikoina.

Toissa viikolla koneeni alkoi nikotella, yskähdellä, sammahdella ja piipittää kuin pikkulintu hädissään. Sen vuoksi sekä kertakaikkiaan fantastisten työvuorojen suosiollisella suostumuksella, vietin äärimmäisen aktiivisen viikon.

Maanantai alkoi sohvalla lekottelulla ja kaikenlaisella läskipäivä-sikailulla.

Tiistaina korjasin tilanteen ja hikoilin wushutreeneissä kuin pieni kinkkupossu joulun alla.

Keskiviikkona pääsin viimein jyvälle streetdancen  koreografiasta ja vedin varsin lennokkaasti ohjelmaa läpi. Ainoa miinus, että välillä oikein innostuin ihailemaan hienosti tehtyä liikettä peilistä ja unohdin liikkua kun muut olivat jo toisessa kohtaa kappaletta. Voi tätä narsismin vaikeutta.

Torstaina ähelsin jälleen kerran wushussa. Potkin, hypin, loikin ja tein antaumuksella liikesarjaa.

Perjantaina koin perinpohjaisen vittuuntumisen salsaan  jossa oli a. liikaa ilmansuuntia, b. liikaa raajoja, c. liikaa ihan kaikkea ja livistin tunnilta jo kahdenkymmenen minuutin puhisemisen jälkeen. Viimein löytyi tanssi josta en pidä sitten hevonkakan vertaa. Liikaa käännöksiä, askelvaihtoja, tahdinvaihdoksia ja musiikkikin liian kovalla. Taidan jättää sen vähän taitavimpien harrasteeksi.

Lauantaina vetäisin hammaslääkäriltä selvittyäni hikisen bodypumpin läpi ja siihen perään syvävenyttelyt.

Sunnuntaina taisin ihan vaan lorvia ja vetää kaikkea hyvää niin että napa ratkuu. Tai sellaista karua kieltä ainakin vaaka kertoi tämän viikon alussa. Kiitti vaan kova urheilu ja urhea yritys. Olin syönyt kuin hevonen koko treeniviikon ajan huomaamattani, ja nyt mahdun entistä vähäisempään valikoimaan löysiä vaatteita.

Teen taas kohta uuden päivityksen. Toivottavasti tämä ehtii lähteä.

Poloinen tietokoneeni väsähtää välillä kesken kaiken ja ottaa sekä sammuu kuin saunalyhty. Se vuoksi blogini päivitykset antavat odottaa itseään.

Kokeilen kirjoittaa tämän jälkeen lisää, mutta tämä Wiilealle tiedoksi joka ei feisbuukista statustani näe. :)